Heinäsirkat roviolla

Keikka kuussa-haasteeni ajoi minut viime torstaina G livelabin lasikuutioon kuuntelemaan fuusio jazzia. Työpäivä oli ranka ja pelkäsin illasta tulevan vielä rankemman. Olen kieltäytynyt avautumasta jazzille, sillä olen luullut sen olevan pelkkää rytmitöntä venkoilua. Fuusio on juuri sitä, vaikka taitavissa käsissä tällaisesta hullusta improvisoinnistakin voi nauttia. En tiedä mikä jazz-diggarien aivoissa on erilaista, kun he saavat kiinni välillä täysin melodiottomasta soitosta, mutta sitä livenä kuunneltuani en ole mielipiteessäni enää näin jyrkkä. Cameron Graves trionsa kanssa sai minutkin hieman jopa diggaamaan tästä heinäsirkkojen roviota muistuttavasti musiikkigenrestä.

Ensimmäiset kappaleet kuunneltuani en voinut kuin ihmetellä, miten näihin biiseihin kirjoitetaan nuotit? Miten niitä voi soittaa samanlaisina uudestaan ja uudestaan eri keikoilla, vai onko hienous se, ettei ihan tasan voikaan? Biisi on aina uusi uusien improjen kanssa uudella keikalla... Siinä eka haaste, joka vaatii lajiin paneutumista, jos tästä alkaisi enemmänkin pitämään. Torstain keikalla huomasin jossain vaiheessa saavani rummun kompista kiinni ja sen rytmin hävitessä keskityin hetkeksi ihailemaan pianistin nopeita sormia. Triosta paistoi soittamisen nautinto, he tuntuivat luovan kunkin kappaleen uudelleen tänäkin iltana. Diggarien hymyt ovat myös pakitsevia, mutten edelleenkään tajua, missä rytmissä he polkivat jalkaansa. Eivät ainakaan kappaleen. Ehkä siis jonkin soittimen, jonka taajuuden poljentoa korvani ei erottanut.

Taputtaminen kappaleen keskellä oli myös alkuun täysi mysteeri, kunnes hiffasin, että käsiä tulee lyödä yhteen mahdollisimman mahdottoman improkohdan loputtua. Ja se taas edellyttää hieman kipaleen tuntemusta ja tyyliin paneutumista. Biisien nimien mukaan soittajat ajattelivat syleilevänsä koko universumia, joten ei kai sitä muuta tarvitakaan kuin fuusiojazz. Sille tasolle kun pääsisi! Vaikka ehkä juju on siinä, että tämä on erilaista musiikkidiggausta kuin normaalisti. Jokainen saa tästä irti jotain, kukin eri asiaa. Jokainen jammaa eri tahtia ja omaa fiilistään. Tämä on sivistynyttä, hillittyä eikä sitten kuitenkaan. Yhdellä kuulijalla oli täydellinen jakaus, hillitty olemus ja yläruumis pysyi täysin liikkumatta oikean jalan vispatessa hervottomasti johonkin täysin absurdiin tahtiin vedoten. Hän oli pukumies, joka kai riehaantui.

Mieleen jäi kiehtomus, miten on erikoista, että joku osaa ilmaista itseään fuusiojazzin kautta. Tästä tulee ottaa selvää lisää.