sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Näin aurinkoisena sunnuntaina

Sain tänään aamiasvieraan kello 11. Valmistin hänelle sunnuntaispesiaalini banaanipannaria ja kahvia. Söimme ja juttelimme.

Olen tänä itsetutkiskelun aikana useasti saanut itseni kiinni pohtimasta intohimoa. Mihin minulla on palava intohimo? Mistä minä elämässä nautin, nauttisin, olen nauttinut, aion nauttia. Käytän ilmaisua "saanut itseni kiinni", sillä pyrkiminen johonkin on niin monelle tavoite. Ihmetellään, ettei oikeasti tiedetä, mitä halutaan, mutta kuitenkin tavoitellaan paljon ja isoa. Tavoitteen saavutettuaan ei usealle tule sen parempi mieli, sillä ei se ollutkaan vastaus tyhjyyteen. Tuska hiljentääkseen aletaan sitten tavoitella jotain seuraavaa. Kysytään alati mikä toisi täyttymyksen? Käytetään tätä hetkä vain astinlautana seuraavaan.

Aloitin pohdinnan tästä aamusta kertomisella, sillä minulle vastaus voisi olla juuri tuo. Intohimo voi olla niin yksinkertainen ja lähellä kuin hyvä ystävä ja hänen kanssaan aamiaisella käyty keskustelu. Se voi olla fiilis, jonka saan palautuspullon löytymisestä työmatkalla (vein muuten juuri kuuden euron edestä löytöjä kauppaan), se voi olla niin arkista kuin illallinen perheen kanssa tai ohi kulkeva hyväntuoksuinen mies. Se voi olla olevan observointia, keltainen gerbera, hetkeen sopiva biisi, Kaivarin kierros, hymyilyttävä sattuma. Nämä kaikki luovat intohimoa.

Luonnollisesti pullojen keräys ei voi olla elämän sisältö aivan kuin observoinnilla ei makseta laskuja, mutta jos ne edistävät onnellisuutta, se, onnellisuus, kelpaa jo hyvinkin elämän tarkoitukseksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sun ajatus kulkee kuin ferrari f1:s. radalla.

KK kirjoitti...

Kiitos! Tätä vielä pohdin ja meinasin, että teksti on vähän hömppä... Ehkä tällä pohdinnalla on tarkoituksensa.