sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sunnuntaista sunnuntaihin

Kesä on suonut kauniita päiviä etenkin sunnuntaille. Viime sunnuntaina kävimme syömässä pizzaa Jollaksen kuulussa navettapizzeriassa Fornitalyssa. Mesta on ollut pystyssä jo vuosia, mutta tuntuu aina vaan imuroivan asiakkaita läheltä ja kaukaa. Monelle ryysis oli liikaa ja useat kääntyivät kannoillaan kuullessaan tunnin jonotusajasta. Me istahdettiin talon edustalle portaille ja otettiin sunnuntain lämmöstä ja rauhasta kaikki irti, ja tunnin päästä nautittiin erittäin maukasta pizzaa.


Tomaattikastike oli esimerkillistä, täytteet just niin tuoreita kuin kuuluu ja yhden pizzan hinta kympin plus miinus 50centtiä. Ravintolassa ei ole pöytiä eikä tuoleja, joten idea on noutaa herkut ulos syötäviksi tai kotona nautittaviksi. Sinne siis kauniina päivänä! Tai sitten autolla johonkin meren rantaan nauttimaan. Vaikka öljysäiliö 468:n läheisyyteen tai muuten juuri valmistuvan Kruunuvuorenrannan maisemiin. Sinne suuntasimme syömisen jälkeen...

 

Säiliön luota voi katsella Suokin majakkaa, lähteviä Ruotsin laivoja tai ihan vaan katsella merta. Helsinki on yllättävän erilainen toiselta kantilta katsottuna, Kaivari vaikkapa mereltä päin.

Tälle viikonlopulla kehitin vaihteeksi, pitkästä aikaa, purjehduskisoissa auttamista. HSS:llä oli perjantaista sunnuntaihin klassikko-veneiden suuri Shampanjaregatta kilpailu. Klassikot ovat erilaisia klassisia venemalleja, joista monet on rakennettu puusta. Minut oli valikoitu lautakunta-alukseen, mistä minulla on viime vuodelta kokemusta ja sainkin vastata kisalähtöjen rytmittävien lippujen nostoista ja laskuista. Liput merkitsevät lähtöproseduurin aikamerkkejä, annetaanhan ensimmäinen lippu ja lähtövaroitus viisi minuuttia ennen lähtölaukausta, ja sen jälkeen lippuja nostetaan ja lasketaan neljän minuutin, yhden minuutin ja lähdön hetkellä.



 Tässä melkein koko armada lähestyy meitä ylämerkiltä spinnujen vetäessä myötätuulessa.

 
Tiukka hetki lähdössä, missä mennään kylki kyljessä parhaan aseman varmistamiseksi.

Mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua! Ja eilen oli vieläpä regatta illallinen pyöreässä Boat House - ravintolassa, ohessa hieman ruokakuvia. En voinut vastustaa kiusausta ottaa annoksista kuvat

 
alkupalaksi riimihärkää


pääruoalla poroa katajanmarja-punaviinikastikkeessa

 
jälkiruoaksi kermassa haudutettua leipäjuustoa. Huh, hieno palkkio vapaaehtoisavusta.

Ja lopuksi vielä ilotulistus ja täysikuu...
 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

se on kuin nouseva aurinko toi öljysäiliö, ovela kuvakulma...