Kun minulta kysytään millaisesta purjehduksesta pidän, sanon aina sunnuntaipurjehduksesta tottakai! Haluan nauttia maisemista ja vihaan kisaamista, tiukkoja tilanteita. Ja silti katsellessani purjehduskisoja, ruikutan rannalla, että tuolla sitä pitäisi olla. Kisavihani perustuu epävarmuuteen, en tiedä pärjäisinkö tiukoissa tilanteissa, osaisinko toimia ja hallitsisinko hermoni. Harjoituksen puutetta siis. Eilen ruikutimme yhdessä Sailing centeristä tutun kimman kanssa Helsinki Tallinna racen hyvin rauhallista, melkein tuuletonta lähtöä. Onneksi helpotusta toi mitä upein kisakatsomo sekä kisaeväämme...
Näiden äärellä olimme tyytyväisiä, että veneet ei heti livahtaneet ohi vaan niitä sai tuijottaa muutaman tunninkin. Tuultahan eilen ei Hernesaaren edustalla juuri ollut, ja muutamien venekuntien näimme jopa keskeyttävän leikin oletettavasti tuntien paikallaan lillumisen jälkeen. Mutta sitähän se kisaaminen myös välillä on, tiukasta paikasta siirrytäänkin hermoja raastavaan odotukseen. Illan mittaan kärki nimittäin kyllä ampaisi Harmajan ohi hyvässä imussa ja myöhäisin kello yhdeksän lähtö kynti merta oikein kauniisti.
Tässä kuvassa näkyy muutamia keskeyttäneitä, jotka ajavat kisasta pois koneella. Edempänä hermonsa hallinneet tiimit, jotka tuohon aikaan vielä killuivat eteenpäin enemmän uskon kuin tuulen voimalla. Nyt useimmat ovat varmasti jo Tallinnassa ja minä painan ylitöissä. Olen aloittanut tyroksiini-lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, joten sen vilkastuttamana näitä blogitekstejä varmaan alkaa taas syntyä. Muutama on jopa valmiina odottamassa. Nähdään siis taas pian!
1 kommentti:
kiva teksti, olisi tylsää ootella tuulta, jos ei olisi tosi tietoa tulevasta säästä...
Lähetä kommentti