sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kilpapurjehdusta vaihteeksi

Tämä sunnuntai olikin viikon lomani ensimmäinen vapaapäivä, lähdin ulos vain viedäkseni roskat. Ah! Ja nyt on etusormessa kaksi mojovaa vesikelloa, kun muutaman muun rästiin jääneen homman lisäksi päätin ryhtyä taas maalaamaan ja ylläri, melkein kymmenen vuotta käyttämättöminä olleet maalituubit eivät suostuneet avautumaan. Lopputulos sinisten ja toinen keltaisen kohdalla olikin maalituubin repeäminen. Mutta maalin sain ulos ja joskus vuonna 2008 aloitettu öljyvärityö heräsi henkiin. Nyt lopputulosta katsellessani, olen niin tyytyväinen, etten tajua miksi unohdin tämän harrastuksen! Viikolla pitää mennä taiteilijakauppaan ostamaan tärpättiä ja valkoista maalia, niin saan tuon keskeneräisen valmiiksi sekä pari uutta ideaa aluilleen.

Perjantaina tai lauantaina siis lomaohjelmaa vielä riitti. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan minun piti mennä purjehtimaan kevyesti seuran pikku Laserilla, mutta kanssapurjehtija bongasikin meille kilpailun ja ilmoitti molemmat gasteiksi enkä perjantaina Koivusaareen körötellessäni tiennyt edes mihin kisaan olin gastiksi lupautunut! Satamassa odotti tihkusateen alla mukava pursi ja iloinen, toisilleen täysin tuntematon miehistö, ja kuulin että kilpailisimme niinkin vaatimattomasta kuin Koivusaaren pursiseuran mestaruudesta seuran 45-vuotis juhlavuonna! Jep, että tällästä tällä kertaa. Ja minähän niin rakastan kisaamista... Juu en.

 

Tässä kulkupelimme lauantain juhlaliputuksessa.

Perjantain tuuleton sää oli aika surkea harjoittelulle, mutta onneksi havaitsimme spinnun nostimen kiertyneen jonnekin maston huippuun ja korjasimme sen ennen lauantain tositoimia. Sillä jos perjantaina tuuli ehkä yksi tai kaksi metriä sekunnissa, lauantaina sain taas kokea sen kelin, missä en vaan haluaisi kilpapurjehdusta ajatellakaan. Meidät nimittäin saavutti keskipäivän reippaan 7m/s jälkeen hitonmoinen saderintama, jossa puuskat nousivat 14,5 metriin sekunnissa perustuulen ollessa kymmenen metrin molemmin puolin. Vaahtopäät alkavat muodostua siinä 12m/s ja 14m/s on jo hyvin reipasta menoa, kun kisaamisesta puhutaan. Purjeissa on valtavat voimat ja tilanteiden tullessa kisatessa vastaan aina nopeasti, keli sai punttini tutisemaan. Viime vuonna oli sama homma sään kanssa osallistuessani elokuussa yhteen kilpailuun. Perjantaina oli siis ihan tyyntä ja lauantaina kamala veto päällä. Mistä moinen tuuri, ihmettelen vaan...

Kuten viime vuonna, sain lauantainakin armollisen hengaajan roolin ja tilanteen vaatiessa kiskoin köysiä apukätenä ja autoin spinnupuomin kanssa. Hengaus tässä puhurissa onkin oikeasti tärkeää, sillä kaikki ylimääräinen paino on saatava sille laidalle, josta tuuli kohtaa purjeen ja kallistaa venettä, kisatessa kun halutaan aina mennä maksimeilla eli mahdollisimman tiukassa kryssissä mahdollisimman tiukoilla purjeilla ja näin ollen myös optimaalisesti kallistaen. Meitä gasteja oli yhteensä kuusi, joista viisi oli parhaimmillaan laidalla painona, yhteensä saimme aikaan noin 300 kilon ylimääräisen vastapainon tuulta vastaan. Ei huono!



Hengaus ja henkisen kantin venytys kannatti, ja kuten kuvassa kiiltää pokaalit me voitimme seuran mestaruuden! 45-vuotis juhlan kunniaksi oli vieläpä kunnon juhlat lohikeittotarjoiluineen, booleineen ja livebändeineen. Jos siis mietin, miksi hemmetissä aina suostun ja lupaudun kisaamaan, vaikka tiukan paikan tullen hiljenen ja toivon vain parasta, on vastaus tässä lajin kokonaisuudessa. Ensin kylvetään suolahuuhtelussa ja heti perään taivaan makeassa suihkussa, otetaan vastaan hieman huutoa ja tiukkoja paikkoja, ja vielä vähän jännitystä siitä ehdimmekö maaliin tarpeeksi nopeasti. Sitten maalin tulon jälkeen kurvataankin satamaan sihauttamaan auki tölkki kylmää, unohdetaan mokat ja aidosti kehutaan toisiamme ja illalla tavataan muita, isketään tarinaa, tai kuunnellaan kokeneempien tarinoita, on se vaan makeeta.

Yhteenkuuluvuutta parhaimmillaan ja vielä intohimon keskellä, minun ja usean muun. Vaikka sain minäkin osakseni pienen kunnianosoituksen, kun kerroin, että tiedän kyllä miksi tuolla herralla tuolla on punaiset housut klubitakin kanssa. Niin, saisinhan minäkin kyseisen värisiä byysiä käyttää, olenpa itseasiassa ihan Neptunuksen kasteenkin purjelaivalla saanut. Sillä hetkellä vanhempi herra purjehtija kumarsi minun suuntaani, vaikka hänen kisasuorituksensa ylittävät kaiken mihin itse ikinä voisin pyrkiäkään. Aijai, toiset ne kisaa ja toiset matkustaa, niin se taitaa mennä. Ja molemmat nauttivat samasta lajista.

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hienoa, hienoa ja onneksi olkoon!upeita kuvia. oli näköjään kova kisa....