keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Rauhallista joulua

Glögilasissa on ehkä viime vuoden kertaa, mutta oikein maukasta ja rommissa marinoitujen rusinoiden kera vielä maukkaampaa. Nyt nautitaan aaton aaton rauhasta ja huomenna ajellaan Nurmijärvelle serkun luo aattoa juhlimaan. Silver bells Dean Martinilta on joulun teemasävel... Sen tahdissa rauhallista joulun aikaa.

Terveydenhoitoniksini

Mulla ei ole kovin ihmeellisiä kauneusvinkkejä, sillä en käytä sen ihmeempiä tuotteita, mutta terveysniksejä olen käytöstä kerännyt, tässä niistä kaksi.


Ensimmäinen on pimeän vuodenajan pelastaja eli D-vitamiini. Normaalistihan D-vitamiinivalmisteet sisältävät max 20 yksikköä, Suomessa virallinen suositus olisi vain 10yksikköä ja vain tarvittaessa, mutta Life-luontaiskaupan myyjän valaistua, että suolistomme happamuuden takia vain noin 30% otetusta vitamiinista imeytyy elimistöön, päädyin ostamaan 100yksikköä per kapseli sisältävää kaupan omaa D-vitamiinivalmistetta (vaikuttava aine miellyttävästi oliviiöljyssä). Satasen kertasuorituksella voin myös unohtaa kapselin oton joka toinen päivä, kuten olen aina ennen tahattomasti tehnyt.

Ei tarvinnut kauaa pompuloita popsia, kun jo vaikutukset ja annostuksen oikeus alkoivat tuntua arkielämässä. Aloitin kuurin perjantaina ja tunsin jo maanantaina auringon syttyneen sisälleni ja minulla oli ihanan virkeä kesäfiilis. En olisi ikinä uskonut vitamiinin niin suureen ja nopeaan tehoon, mutta ainakin opin että 10yksikköä on tässä pimeässä maassa aivan liian vähän. Ja näin vahvisti myös terveystuntija työkaverini. Hänen mukaansa vaikka D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, ei siitä voi Suomen oloissa saada yliannostusta. Ja tästä minä olen elävä esimerkki! Hyvä jos kesälläkään on olo näin pirteä ja iloinen.
 
Kapselit on pieniä ja helposti nieltäviä, ja jos haluaa käyttää niitä joka toinen päivä, riittää 90 kapselia mainiosti koko talveksi. Hintakaan, 15,90e/90 kpl pakkaus ei huimaa.
 
 
 Toinen terveysvinkkini on unohtaa ne alumiinilliset dödöt ja siirtyä kertaheitolla halpaan ja pomminvarmaan ruokasoodaan! Kirjoitin tästä jo joku aika sitten, mutta koska ihmisiä ei ole helppo saada uskomaan soodan voimaan hienhajun torjujana, muistutan vielä että kokeilu kannattaa. Kävelen joka aamu töihin eli hikoilen ihan kunnolla, mutta silti illalakaan ei vielä haise hiki, ei hiemankaan, toisin kuin perinteisten dödöjen kanssa aina tapahtui. Sooda tuli myös testattua yöreissulla Turussa, minne lähdin lauantai-aamuna ja seuravan kerran pääsin suihkuun sunnuntai-iltana. Ei hajuja! Mielestäni kätsyin tapa on levittää soodasta ja vedestä tehtyä tahnaa (kuvassa pienessä lasipurkissa) sormella kostutetuille kainaloille ja antaa kuivahtaa hetken. Sitten vaan menoksi!

Mukavaa joulua... Ehkä jokin postaus pyhiltäkin, se aihe kun on vältetty tähän asti, hups!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ihana Chisu Tavastialla

Nyt, kun olen juonut hieman glögiä, paketoinut lahjat ja avannut ääneni laulaen joululaulua naapurien iloksi (tässä traditioni joulun kynnyksellä) on aika pistää postaus torstaisesta Chisun Tavastian keikasta. Olin onnekas ehtiessäni lunastaa liput tälle keikalle, joka myi loppuun melko nopeasti ja vitsit oli lipun hinnan arvoinen esitys!

 
Keikka oli Polaris-levyn tiimoilta tehdyn keirtueen toka vika ja vitsi Chisu oli vireessä. Tässä ennen artistin ja bändin lavalle astumista valot Polaris-teeman mukaan.
 
Valot vaihtui tiuhaan ja makee musiikki virtasi. Listalla ei ollut vain uuden levyn tavaraa vaan yleisölle esitettiin myös Chisun uran ajan hittejä niinkuin Sama nainen ja Mun koti ei oo täällä.
Taitavat soittajat, eläytyvä yleisö. Myös Chisu on lavalla energinen ja tanssi ja hyppi punaisissa korkokengissä koko tunti 45 minuutin settinsä läpi. Vau! 
En muista mikä kappale tässä soi, joku hidas ja huh tunnelma oli tiivis.
  
  
Tavastian parhaita paikkoja on siestä portailla lavan oikealla puolella, mistä shown näkee kokonaisuutena ja musiikin kuulee hyvin. Sieltä on tietty pisin tie ja jono narikalle, mutta onnistuneen illan jälkeen se ei paljoa paina. 
 
Tilasin heti liput Circuksen maaliskuun keikalle. Kyl se livenä vaan on vielä niin paljon parempaa!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Silja Symphonyn sushit

On ikävä myöntää, mutta koko tämän ajan kun olen maissa syönyt sushia, en ole saanut suuhuni juurikaan laadukasta tavaraa. Tähän mennessä se on riittänyt, se on ollut todella hyvää. Mutta kun söin kuukausi sitten Symphonyn sushiravintolan kaksi erilaista lajitelmaa, ei sushinautinto ole enää entisensä. Tai entinen ei riitä.

Tuoreus, koko, höysteet, riisi, maku, kalavalikoima... Huimaavaa! Ja hintakin niin pieni, kunnon large-lajitelma 15euroa misokeittoineen ja vihreine teineen. Ja tuon lohihyrrän alla oli meloonia, mikä yhdistelmä. SYmphony menee tammikuussa telakalle, missä suhsi-ravintolan pinta-ala puolitetaan, mutta kunhan eivät kokonaan poistaisi. Ehkä tietty buumi tässäkin asiassa on saavuttanut lakipisteensä.


Mitä ihania kaloja!
Olen syönyt suhsia Hanko sushissa, missä näin lohen tulevan vakuumista... Etelä-Haagan Itimaessa lohi oli kokonainen, mutta heillä riisiä on susheissa jäätävä könttä jokaisessa. Sushi Buffet Kampin Konnichiwassa oli valikoimansa puolesta oikein mainio, ja hintakin illallisbuffetille ok eli 19,50e. Turussakin kävin Kauppahallin Kado sushissa, jota on kehuttu kaupungin parhaaksi, mutta syy jäi kyllä lautasellani pimentoon. Ei se niinkään maukasta ollut, tuoretta kyllä onneksi. Pitänee seuraavaksi kokeilla japanilaisen kokin pitämään, kalliimpaa paikkaa, jos sieltä irtois korkealaatuista tavaraa.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Seikkailu Pietariin ja takaisin

Hei taas! Nyt on se odotettu ja pelätty Pietarin matka ohi. En ole siis koskaan hinkunut Itärajan taa, mutta tämä risteilytarjous oli niin lyömätön, ettei sitä voinut olla käyttämättä. Perjantaina kyllä näytti matkalle pääseminen vaikealta, kun kaverini soitti minulle kolmen aikaan, ettei laivaa näy satamassa, vaikka sen olisi ollut määrä olla kiinni jo kahdeksalta aamulla. Totuus paljastui sitten lähtöselvityksessä: paatti oli päässyt lähtemään myöhässä Pietarista kaupunkia suojaavan tulvaportin auettua vasta perjantaina aamulla yön myräkän jälkeen ja se kiinnittäisi Helsinkiin 16.30. Uusi lähtöaika Pietaria kohden oli 22.30. "Toivottavasti keksitte jotain tekemistä tällä välillä, laivaannousu alkaa puoli kuusi" oli virkailijan kommentti. Me painuttiin Verkkokauppaan viihtymään.

Ajan täyttyessä hilattiin kamamme hyttiin ja lähdettiin tutustumaan laivaan. Buffetin illalliskattaus oli myöhästymisen takia siirretty puoltatoista tuntia myöhemmäksi, mutta ruokalistaa lukiessa oli jo ilo ylimmillään. Käännöskukkaset kukkivat villeinä ja matkajännitys sai minut nauramaan kippurassa.
Miten olisi pannukakkuja lihalla, tunkkaisia vihanneksia Aasiasta tai jälkiruoaksi korvapuusteja (saksalaisessa versiossa kyllä syödän marjasalaattia) ja luvataanpa jotkin valikoimasta korvata ihan itse pääkokilla! Myös leipävalikoimassa oli hilpeää luettavaa:

Nämä listat eivät ihan pitäneet paikkaansa, mutta yleisesti ruoka seisovassa oli melko ok ja valikoima laaja. Alkupaloina oli kylmiä kaloja ja lihoja kuten ruotsinlaivoilla, lämpimissä ruoissa oli paras vaihtoehto pidättäytyä venäläisen keittiön tuntemissa antimissa, muuten tuo tunkkainen saattoi olla lautasen sisältö. Jälkiruokapöytä oli sitten taas onnistunut juustoineen kaikkineen, mutta kahvista kyllä nousi tukka pystyyn ja värjäytyi mustaksi! Hanaviinit ja olut kuuluivat myös illallisen hintaan. Itse en ruoasta maksaisi 29euroa, varsinkin kun lauantaina söimme laivan italialaisessa ravintolassa parasta pasta carbonaraa, mitä olen hetkeen maistanut 9euron naurettavaan hintaan. Sinne suuntaisin uudelleen, jos tälle laivalle vielä eksyisin.


Pastaravintolassa ja sen vieressä olleessa kasinossa ja "ravintolamaailmassa" oli muuten alkuperäisiä lasimaalauksia ja sisustusta, mitä muistan ajalta, jolloin laiva lipui vielä Silja Finlandian nimellä. Hyvin ovat paikat kestäneet kulutusta ja aikaa!

Loppu perjantai-ilta meni sitten sitä lähtöä odotellessa ja sen takia iltaohjelmakin oli tavallista rauhallisempaa, ainakin verrattuna lauantai-illan tanssi- ja musiikkiesityksiin ja seuraleikkeihin, joita aikuiset venäläiset ilmeisimminkin tykkäävät leikkiä. Mutta sitä ennen se lähtö, joka tosiaan tapahtui tasan kello 22.30, aika uskomatonta.

 
Siellä ne aikuiset leikkii...


Pelipöydät oli vielä perjantain alkuillasta tyhjiä, mutta lähdön jälkeen rulettipöydässä istui yksi herra jäätävät pinot keltaisia pelimerkkejä edessään...

Lauantai aamuna heräsimme aamiaselle tuon yllä näkyvän ravintolan toiseen kerrokseen. Tarjolla oli eilisiä kaloja, mutta munakokkeli oli maistuvaa, hedelmät tuoreita ja kahvi nyt sopivan mustaa lyhyen yön poispyyhkijäksi. Tänne siis palaisin, ja söisin mahani täyteen toistekin. Vaikka suolaisiksi vakuutetut, muka tuorejuustolla täytetyt letturullat paljastuivatkin makeiksi ja rahkalla täytetyiksi (hyviä tosin olivat ja ilmeisen aitoja) tai pekoni lämmitetyksi kinkuksi, mitäs niistä, pikku vikoja! 

Seven seas on illalla buffetravintola ja aamulla aamiaishuone. 

Keulaikkunoista näkyy jo Pietaria.

Nämä tuolitkin muistan! Nostalgiaa, me halutaan nostalgiaa...
Pietarin jättimäisen sataman läpi livuttiin omalle paikallemme. Kannella tosin ihmettelimme, mihin kapteeni meinaa meidät parkkeerata, kun putkia ei näy missään. Aikataulussa tasan 10.30 paikallista aikaa saavuttiin myös Pietariin ja seurattiin venäläisiä matkustajia autokannelle ja sieltä ennen muita risteilymatkustajia ulos passintarkastukseen, joka ei ennakkoluuloistani poiketen kestänyt tuntia vaan reilun vartin. Passiin leima, harasoo ja minidösään keskustaan kuljetettavaksi. Eremitaasi jäi ensi kertaan, mutta hyvinkin siistiä keskustaa, Nevski prospektiä ja Iisakin kirkkoa ihailtiin ulkoa ja sisältä.

Satama oli stylen funkkistyylinen.
Pietarin kirkko ja upeat kattomaalaukset ja malakiittipylväät. Ei ihme, että rakentamiseen meni aikaa.

 
Eremitaasi näytti jo näin sisäpihalta niin massiiviselta, että se jäi ennakkosuunnitelmista poiketen katsastamatta.


 
Nevski Prospektia.



Asiat hoituivat useassa paikassa englanniksi tai vähintään elekielellä, kahviloita oli kaupungissa runsaasti ja sääkin oikein matkailua suosiva. Siinä se päivä sitten hujahti, ympäri dallatessa, kuusi tuntiakohan me jaksettiin ja sitten hypättiin viisumivapauden myöntämisen edellyttämään shuttlebussiin ja kiidettin takaisin satamaan.

Illalla oli laivalla vielä aikaa sen ihanan pasta-annoksen jälkeen ihailla venäläistyylistä uuden vuoden ja kai vähän joulunkin koristelua, käydä taxfreessä hakemassa pakollinen vodkapullo pakastimeen piilotettavaksi sekä muistella vähän lisää tuttuja juttuja laivan yksityiskohdista.

Summa summarum, hyvällä hinnalla voisin harkita uudelleen laivalle lähtöä, mutta mieluiten käväisin Pietarissa keväällä päiväseltään ja varaisin koko vierailun Eremitaasin koluamiseen. Nopeaan visiittiin ja uuden elämyksen hankkimiseen laiva taas on ihan ykkönen!