sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Viikonlopun huuruista

Tänä aamuna olisi voinut olla tällainen Roope Salminen ja Koirat-yhtyeen Madafakin darra kappaleen kuvaama olo, mutta onneksi pahin tuli aaltoina jo eilen illalla. 

 

Tulin kotiin ennen yhtä ja silti bileissä nautitut eksoottiset viinakset vaikuttivat päässäni jo ihan täyttä vauhtia. Kuka on maistanut Karjalan balsamia? Entä islantilaista sammalviinaa, joka tuoksuu ja maistuu aivan suppilovahveroille? Sitä ei muuten sovi sekoittaa kokiksen kanssa... Mielleyhtymä on kirjaimellisesti lasista nenään tunkevat suppilosienet, huuh! Ehkä paras oudon viinapöydän valikoimasta oli tsekkiläinen yrittiviina Becherovka, joka on myös "parasta" raakana nautittuna. Kaikkia näitä ja muutamaa muutakin tulisi sitten myös lantrattua eväinäni viemääni mango Fantaan. Hyvin eksoottista, hyvin hyvin ja liiankin. Syvin syyllinen takaraivoni aaltomaiseen hyvän ja pahan olon vaihteluun taisi kuitenkin olla fairy keiju eli Absinth. Ilman koiruohoakin tämä vihreän sininen ohut alkoholi on kovaa, armotonta tavaraa. Illan isäntä koki sen ihan lattian kautta päättäessään illan painimalla itsensä, kavereidensa ja mielikuvitusystäviensä kanssa kämppänsä parkeltilla. Hah, no syksyllä on hyvä vähän rentoutua!

Tässä kuva juhannukselta, jonka ajattelin viilentävän tuon hurjan illan kokemuksia. Ja tunteita myös... Siellä oli nimittäin yksi kivan oloinen kundi, jonka kanssa emme kuitenkaan tehneet muuta kuin vaihdoimme katseita. Kumpikaan ei uskaltanut juttusille! Voihan! Onneksi on facebook, nyt pohdinkin milloin on sopiva hetki laittaa kundille viestiä "jäit mieleeni, lähdetkö kahville?". Toivottavasti ei tunnu tässä avautumisessa, että olisin edelleen humalassa, sillä en ole... Päätin vaan päräyttää parin viikon tauon lopetetuksi!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

no onpa "koktaileja" sekoitettu oikein pohjanmaan kautta...aivan tuntemattomia viinaksia...