perjantai 2. lokakuuta 2015

Aikainen joululahja

No eipä ole ollut enää ikävä älypuhelinta. Aika parantaa kaipuun ja nukahtaminen on helpompaa, kun ei ole tuijotellut sängyssä sitä sinistä valoa. Kameraa ja Instaa on toki ikävä, ja niiden takia tää älyttömyys ei voi jatkua loputtomiin. Ja nyt kun taloudelliseen tilanteeseen tuli uusi vaihde saan uuden puhelimen ehkä ängettyä budjettiin. Sain aikaisen joululahjan työnantajalta, minut vakinaistettiin!!! Nykyinen vuorotteluvapaasijaisuuteni loppuu 23.12., joten joukuaattona voin skoolata vakituisen työsuhteen alkamisen kunniaksi. Melkonen lahja, ihan lahjalistaltakin löytyvä.


Sitä juhlittiin vanhempien kanssa makealla leskellä ja perjantain tapaan sushilla.


Tässä taloustilanteessa tuntuu yksinkertaisen hienolta saada tulevaisuus turvattua. Voin unohtaa pohdinnat, siitä mitä joulun jälkeen tapahtuu ja mihin työpaikkoihin alan lähetellä hakemuksia. Tässä syksyllä oli nimittäin yksi kananlento koskien uusia työpaikkoja, kun tein soveltuvuustestin EU:n hakiessa  uusia kääntäjiä muunmuassa suomen kielen kiintiössä. Nettitestissä tuli kylmä "pärjäsit niin keskinkertaisesti, ettemme suosittele sinua hakemaan varsinaiseen kilpailuun EU-viroista". Ai, että niin keskinkertaista on kielellinen päättelyni, ongelmanratkaisuni ja EU-tietoisuuteni... Mihinkähän vaativampaan duuniin sitä sitten sopisi, jos muutkin vastavalmistuneet liiskautuu työpaikkojen vaatimusten alle eivätkä tule valituiksi. Ne huolet voi nyt hetkeksi unohtaa, murehtia korkeintaan sitä ettenkö nyt voikaan enää livistää ulkomaille?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hieno juttu, onnea paljon....juhliminen on aina paikallaan, kun on aihetta...