sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Apulannasta meriradioon

Nyt kun on toivuttu eilisen Apulannan keikan ekstaasista ja sangrian suomasta hyvästä olosta, on aika lähteä äänestämään! Vihreä, nuori naisehdokas on valittu ja mieluinen velvollisuus on nyt raapustaa hänen numeronsa äänestyslappuun. Minä pidän demokratian edellytyksenä, että jokainen täysi-ikäinen tuntee mukavaksi velvollisuudekseen äänestää ja vääntäytyy sinne kodin lähelle siksi pari minuuttia kestäväksi ajaksi, että sen velvollisuuden voi hoitaa. Toni Wirtanenkin muistutti keikan päätteeksi kaikkia naisia, että vasta hieman yli sata vuotta sitten taisteltiin naisten äänioikeuden puolesta ja kehotti kaikkia koppeihin. Netissä on kanssa hyviä kolumneja aiheesta, tässä yksi "Jonnet ei äänestä".

Äänetyskopista kiiruhdan himaan voidakseni keskittyä seuraavaan haasteeseen, ensi sunnuntaina lankeavaan SRC meriradiotenttiin. Mahdollisuus on saada radiolupakirja, jonka todella haluan. Esimerkiksi Viroon suuntautuvassa purjehduskisassa saatetaan edellyttää, että veneessä on yksi lupakirjan haltija radioasemaa hoitamassa ja minusta olisi hienoa olla pätevä kyseiseen hommaan. Koskaan ei tiedä, mitä näistä lupakirjoista tässä lupien luvastussa maassa hyötyy ja tämä lupa on vieläpä kansainvälinen. Kirja auki ja pänttäämään!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

apulanta ei nimensä vuoksi soita minun musiikkikelloa, meriradiolupakirja on hyödyllinen, kun jatkat purjehdusta vielä, ties millä merillä......