Gr8:ssa on kokeiltavana ja viihdykkeenä kymmenen aktiviteettia, joista ehdin tuon kahden tunnin aikana kokeilla kuutta, melko hyvin mielestäni. Ensimmäiset meistä suunnistivat upeiden keilaratojen ääreen ja minä niiden vierellä sijainneeneen autopelin rattiin. Pääsin ajamaan Malesiaan eikä tarvinnut kuin auto käynnistää, kun olin jo ihan kilpa-ajossa sisällä. Kaikki muut autot toki kaahasivat pois näkyvistä alta kymmenen sekunnin, mutta liikkuvalla alustalla, polkimilla ja ratilla varustettu peli sai yksinäisenkin kaahailun tuntumaan huumaavan vitsikkäältä. Välillä kun kaahasin reunavallia päin, nostin kädet automaattisesti naaman suojaksi tai kurvatessani radalle siroteltujen muovitörppöjen yli otin osaa auton kolhuihin hokemalla "au, au, au" ihan kuin olisin oikealla autolla ollut liikenteessä. Ja nämä kolhut ja törmäykset toki tunsin itsekin alustan pomppiessa allani. Sivuillekin kaartuvat monitorit imivät todella fiilikseen ja lopulta ajaminen oli lopetettava, koska minulle tuli matkapahoinvointia! Uskomatonta, mutta taitaa hyvän eläytymiskyvyn ja herkän tasapainoaistin yhdistelmä olla huono rallipeliä pelatessa...
Keilauksen jätin väliin ja siirryin seuraavaksi ampumaan hirviä, sorsia ja oluttölkkejä laser-ilmakiväärillä. Pelissä sai valinnatkin tehdä aseella tähtäämällä ja ampumalla valintansa valikosta. Yksinkertaista, mutta toimivaa! Illan kuntoilu tuli hoidettua pelatessani Xbox kinectillä tanssipeliä tiimikaveria vastaan. Siinä ei käytetä ohjaimia vaan koko keho toimii ohjaimena ja valikoita käytetään erilaisilla käsien liikkeillä. Oli muuten aika makee fiilis ohjata konetta ilman ohjaimia... 90-luvun hitti Ice, ice baby sai meidät hyppimään cooleissa asennoissa ehkä ei niin coolilla tavalla liiketunnistimen pisteyttäessä moovejamme ja kommentoidessa liikkeen puhtautta. Tässä olisi aerobic-ohjelma minun makuuni! Hien noustua pintaan oli hetki aikaa rauhoittua jousiammunnan pariin. Tähtäykseni tosin osui aina taulun yläosaan tai muuten vaan kehyksen yli, ja ainakin niin hutiin, ettei näillä taidoilla vielä paistia pöytään kantaisi.
Keskellä sisääntuloaulaa pönötti hillitön pomppulinna-nyrkkeilykehä hemokokoisine pehmohanskoineen, joilla sai ottaa mittaa kaverista. Oppaamme selitti, että ihmisestä riippuen joku viihtyy kehässä koko kaksi tuntisen ja toinen kiertää sen kaukaa. Minä melkein päätin kuuluvani jälkimmäisiin kiertäjiin, kunnes tarjoutui mahdollisuus haastaa etuusvastaavamme hauskanpitoon. Ryömimme molemmat kehään ja hänen lähdettyä lähestymän minua pomppien ja isot nyrkkeilyhanskat kädessä heiluen en melkein kyennyt lopettamaan nauramista! Pomppia nyt metri kertaa metri tumput händyssä toista kohden ja yrittäessä sopivassa kohdassa tuupata vastustaja nurin, voitte kuvitella että kyyneleet virtasi nauraessa silmistä. Minut jopa tyrmättiin ja lensin ihan klassisesti kehän pehmeitä laitoja vasten pum vaan! Erä kesti viitisen minuuttia, enempää pomppimista ja hutkimista ei kuntoni yksinkertaisesti kestänyt.
Viimeiset kaksi lajia oli golf-simulaattori sekä laser-labyrintti, jossa piti liikkua sulavasti lasersäteiden yli ja ali, kuten missä-se-nyt-olikaan-leffasssa kuka-se-nyt-olikaan-näyttelijä näyttää mallia kissamaisesta liikehdinnästä. Golf jäi nyt kokeilematta, mutta labyrintin selvitin pari kertaa, muutamilla stipluilla tosin. Pelaamatta jäi myös biljardi ja bowls-ruohokeilailu. Illan päätteeksi suhautimme metrolla vielä keskustaan ja Leonardo-ravintolaan Makkaratalon katutasoon. Paikassa oli mukava tunnelma ja ystävällinen palvelu, mutta pizzauunista huolimatta maut jäivät hieman tylsiksi ja pizza melko keskinkertaiseksi. Otin ilmakuivattukinkku-tuore mozzarella-rucola-kirsikka tomaatti - pizzan. Mozzarellaa en juuri annoksestani aistinut, kinkku oli yhtä kaukana ilmakuivatusta kuin Suomi on Italiasta, rucolaa oli juuri nimeksi ja tomaatit olivat selvästi espanjalaisia. Hyvä yritys ja onhan se helppo paikka pistäytyä, mutta takaisin en hingu. Antaisin kaksi tähteä. Ja nyt sammutan valot.
1 kommentti:
varmaan super makeeta koittaa kaikkia noita vehkeitä ja osuma tarkkuuksia...
Lähetä kommentti