Berliinissä olin

ja nyt terrorisoin naapureita laulamalla Jouluradion tahdissa riisipuuron valmistumista odotellessa. Se onkin vuoden ensimmäinen kattilallinen valkoista herkkua. Mutta siis ulkomailla olen ollut, Saksan pääkaupungissa, neljän päivän reissulla Berliinistä pitävän kaverinin kanssa. Ja odotukseni kohteesta olivat korkealla... Kukapa ei Berliinistä pitäisi..?

Majoituimme Andy Warholin teemaan sointuvassa Art'Otel Berlin Westissä, jota voin suositella hyvillä mielin, mahtava hinta-laatu-suhde ja sijainti viiden minuutin kävelyn päässä Länsi-Berliinin muotikadulta, Kurfürstendamnilta.

Ekan päivän tähtinähtävyydet oli idän puolen Tv-torni ja Maailmankello. Sää oli hieman utuinen, joten tornin nähtävyydet jäivät kapeiksi, mutta onneksi otin kuvia, sillä niistä havaitsin, että yläilmoistakin pystyi erottamaan Unter den Lindenin ja Brandenburgin portin, kunhan vaan olisi osannut oikein katsoa. Alakuvassa ne erottuvatkin.

Unter den Lindeniä jatkettiin vielä sinne portin juurelle

ja matkan vaikuttavimmalle nähtävyydelle, Holokaustin muistomerkille.

Ei nauravia selffejä täällä vaan vaikuttavia varjoja ja harmaan betonin sävyjä. Teoksen sisään kävellessä on välillä yli kolme metristen betonipaasien ympäröimänä, ei ahdistavasti, mutta hätkähdyttävästi.

Muuria ja Check Point Charlia oli kaupungin historian takia myös tutkittava ja pohdittava... Ajatuksia herättävänä matkana tämä olikin paras kohde, sillä itse kaupunki ei minuun ennakkoodotuksista huolimatta kolahtanut, ei sitten yhtään. Lähinnä siksi, että se näyttäytyi lähinnä tällaisena:

tai tällaisena:

Mutta koska matka oli itsessään oikein onnistunut, käännetääs nuoli positiivisiin eli:

Joulutoreihin, jouluvaloihin, Glühweiniin ja Eggnogiin. Tai:

marsibaaniin ja

mielenkiintoisiin kontrasteihin sekä historian läsnäoloon.

Ruoasta en uskalla sanoa enempää kuin että tätäkin uskalsin pistää poskeeni! Kuka näkee annoksessani karvoja? Sillä niitäkin tästä Eisbein eli sianpotka-annoksesta löytyi. Mutta sitähän matkailun tulee tehdä, avartaa ja antaa kokemuksia, ikimuistoisia sellaisia!

Viimeisenä päivänä piipahdimme vielä keskustan vanhalla lentokentällä, Tempelhofilla, mutta toivon mukaan tämä rouva ei odottanut, että tuo kone enää ilmaan nousisi... Sen sijaan kiitoradoilla näkyi lenkkeilijöitä, leijan lennättäjiä ja sunnuntain raukeudesta nauttivia ihmisiä.

Berliinin liikennevaloherraan ihastuin ikihyviksi, hän on oikea vanhan ajan gentleman.