Lyhyt tutkielma osamaksusta

Jos näitä tutkielmia alkaa tulla lisää, muutama kun on vielä kypsymässä, niiden näkökulma voi tuntua vanhanaikaiselta, uutta vastustavalta tai kankealta. Mutta minun mielessäni ne kuitenkin näyttäytyvät jotenkin järkevyydeltä ja terveeltä epäilyltä "hyvää" (??) muutosta vastaan. Kun kuulin tuossa pari viikkoa sitten 25-vuotiaalta serkultani, että hänen kaverinsa menevät silmälaseriin korjauttamaan likinäkönsä, ihailin miten hyvin hänen ikäluokkansa on saanut rahaa talteen. Seuraavaksi tuli huojentunut huokaisu ja lause, etteivät he maksaneet summaa kuten minun mielestäni kuuluisi eli ennen operaatiota vaan viisikymppiä kuussa, osamaksulla.

Siis sori? Leikkauksiakin siis vaikka näön, silikonit tai uuden nenän voi nykyään ostaa osamaksulla? Kehon osia tai terveyttä, mitä ei voi palauttaa, voi maksaa osamaksulla? Kyllä, ja niin serkkunikin ajatteli voivansa joskus tehdä. Se on niin helppoa, ei tarvi miettiä säästämistä, viiskymppiä kuussa ei tunnu missään. Huh... Siis teveyttä osamaksulla, mietin. Miksei samantien yksityisiä lääkärikäyntejä tai hierontoja. Ruokaakin on jotenkin outoa ostaa Visalla. Sehän "häviää". Tuotetta ei voi palauttaa, jos maksukyky lakkaa, maksettava on silti. Tuotteen, aineettoman hyödykkeen, jonka saa siinä maksaminen osissa vielä vuosienkin kuluttua tuntuu oudolta ajatukselta. Ja etenkin viisikymppiä kuussa, eihän se ole maksettu kuin 40 kuukauden kuluttua, reilun kolmen vuoden päästä.  Siinä ajassa ainakin näkö on voinut huonossa tapauksessa sumentua jo uuden leikkauksen verran.

Nykyään ihan kaikkeen on varaa, sillä maksun voi suorittaa tällälailla kuukasierissä. Loppusumma saattaa olla jotain muuta kuin hintalapussa, mutta onhan se kestettävä, jos asian haluaa nyt ja heti? Mihin on kadonnut se ajatus säätämisestä ja hyödykkeen saavuttamisesta vasta koko summan ollessa kasassa. Vai onko minulla joku sota-ajan ihanne haaveilusta ja kauan haaveillun asian ostamisesta niillä pitkään kasaan haalituilla varoilla. Kulutusluottoja käyttävät pitävät tyyliään fiksuna elämisenä, missä asiat saa käyttöönsä heti ja kuilu rikkaan ja köyhän välillä häviää. Kaikilla on varaa! Minä kuitenkin näen sen uhkapelinä. Ei pystytä tyytymään, kun halutaan! Eikö kyetä odottamaan... Lempilehdessäni Hesarissa oli juttu kuinka nuoret ja etenkään nuoret naiset eivät usein suunnittele talouttaan pitkällä tähtäimellä. Säästöön jää vähän, jos sitäkään. Onko se seurausta siitä, että silmälaseista on päästävä eroon, vaikka operaatioon ei oikeasti juuri sillä hetkellä ole varaa? Eikä ole pinnaa tai halua säästää summaa kokoon ja mennä leikkaukseen vasta sitten. Vai onko kyseessä muutos ajattelussa, missä säästäminen on passé ja itseen panostaminen futur? On tartuttava hetkeen, elettävä nyt ja kulutettavakin saman tien. Ja maksettava kaikesta joka kuukausi se pieni erä. Ensin kännykkä, sitten tietokone, miksei asunto ja sisustus, terveys, baari-ilta. Luottokortti ja pankki ovat ystäviä, maksupäiväkin melkein, se tosin vasta jossain tulevaisuudessa.