Kun kuukausi sitten sain Englannista postikortin, en olisi uskonut, että viettäisin koko tämän elokuisen viikonlopun englantia puhuen ja Australian avokaadoisäntäperheelleni Helsinkiä esitellen. Eivät hekään kyseiseen varautuneet, sanoivat ajatelleensa, että voisi olla hauska juoda kahvit yhdessä. Heillä ei ollut edes mukanaan sähköpostiosoitettani tai puhelinnumeroani, vain vanhaan tapaan postiosoite lähettämästäni joulukortista, joka sekin oli kiertänyt Thaimaan kautta ja saapunut perille reilusti myöhässä. No niin kävi, että eilen tavattiin ja tänään erottiin. Ja kävin toki torkahtamassa yöpuulla kotona.
Hermoilin todella perjantaina mitä he mahtaisivta haluta Helsingistä ja olisiko seurani tervetullutta vai miellyttäisikö liikkuminen omin päin. Yhdeltätoista lauantaiaamuna sain sitten soiton ja puolen tunnin päästä jo halasimme Stockan kulmalla. Kahvilaksi valikoitui helppo Fasun pääkallopaikka Kluuvikadulla, missä ihmettilimme kulunutta vuotta, kunkin kuulumisia ja heidän minun jälkeeni isänöimiään reppureissaajia. Ennen kuin hogasinkaan olin jo suosittelemassa nähtävyyksiä, saaristoristeilyä ja johdattamassa heitä Kauppatorin laidalla olevaan turisti-infoon. Vannotettuani, ettei minulla olisi viikonlopulle mitään ohjelmaa ostivat he kolme paikkaa Helsingin kanavat-risteilylle ja niin mentiin! Oli hienoa nähdä Viaporin tuopin puuveneitä lipumassa kohti kuin lumihiutaleita talven tuiskussa, kerrankin Helsingin edustalla oli kuhinaa. Vieraitani miellyttivät parhaiten kallioiset, vehreät saaret ja kauniiden rantojen uimakopit. Mutta mikä onkaan Suomen kansalliskukka? Saati sen latinan kielinen nimi? Isäntäparini ovat molemmat biologian opettajia, joten sanakirja samoin kuin google olivat suurena apuna, kun yritin pähkäillä puita, eläimiä ja kasveja vierailleni ihasteltaviksi. Ja se ero rauduskoivun ja hieskoivun välillä, se kun ei ole muistissa edes suomeksi saati latinaksi! Ja mites lakka, viljelläänkö niitä? Saimme lentokoneessa mainiota lakkalikööriä eikä sen tekemiseen varmasti riitä vain soilta kerätyt lakat. Kuka meistä suomalaisista on hogannut sellaistakaan miettiä? No vastaus kuuluu, ettei lakan viljely ole taloudellisesti kannattavaa vaan marjat todella kerätään soilta. Kiitos Lignel et Piispasen nettisivuille tiedosta.
Lauantain huipennus oli illallinen ravintola Savotassa Senaatintorin laidalla. Aussit söivät karjalanpaistia perunamuusilla, mikä oli kuulemma onnistunut valinta. Itse otin sienilettuja voi-porkkanakastikkeella. Voin suositella ravintolaa etenkin ulkomaisille vieraille ja perinteisiä makuja etsiville.
Tänään ajoitimme treffit jo kymmeneksi ja eilen alkanut graniittin ihailu kulminoitui siihen, että rouva melkein polvistui Stockan edessä katukiveykselle tutkiakseen ja hivelläkseen kivilajiamme tarkemmin. Voiko se olla mustaa graniittia tässä kohtaa? Onko Suomessa sitäkin? Mistä sitä louhitaan? Ööö, siihen loppui taas tietämys, graniittihan vaan tulee jostain, kalliosta, siis sitä on joka puolella ja aina kun rakennetaan jotain, graniittia vaan räjäytellään esiin ja käyttöön... No, google auttoi ongelmassa (niitä graniittiluhoksia on siis eniten etelä- ja kaakkois-Suomessa) ja me pääsimme hyppäämään Seurasaareen vievään bussiin. Saaressa luupin alle pääsivät varikset, lokit, pihlaja (mikäs se olikaan englanniksi?) eikä kahvihetkeämme häiritsemään tulleet ampiaisetkaan saaneet aikaan kiljuntaa vaan rauhallista observointia. Onko nämä European wasps? Niiden täyttyy olla niitä... Kun on rauhassa ne eivät pistä. Juurikin näin!
Taloja tutkimme myös antaumuksella ja minun pelastuksekseni oppaat olivat hyvin perillä niin rakennuksista kuin englannin kielestäkin. Itse olisin ollut suossa, etenkin kun kysymyksiä alkoi sadella terven poltosta ja historiallisista "kodinkoneista". Kierroksen lopulla mies bongasi vielä supikoiran, mitä eläintä hän ei ollut koskaan nähnyt ja kuvaillessaan rusehtavaa, pörröhäntäistä otusta käsillään eläimen kokoa tapaillen oli minun taas aika kaivaa hataria muistikuvia koulun bilsasta. Ja sitten sitä sanakirjaa. Jos vaan kaikki nämäkin sanat olisivat jääneet päähän, tietäisin melkoisesti Suomen luonnosta englanniksi!
Paluumatkalla Sibelius-monumentti aiheutti syvää ihailua ja minäkin tutustuin teokseen pitkästä aikaa vähän lähemmin. Siinä on yli 600 putkea ja se painaa yli 24 tonnia, tiesittekö? Kolmiulotteinen olemus tuli vierailleni myös yllätyksenä, jotka olivat nähneet teoksesta vain valokuvia. Ei se siis ehkä turhaan ole turistien suosiossa, upea teoshan se on. Temppeliaukion kirkkoon sen sijaan he tutustuvat huomenna ja niin ajelimmekin dösän 24 toiselle päättärille Kaivariin, missä meri ehkä kiehtoi minua, mutta ravintolapäivän kojut vieraitani. Wow, hyvä idea! Siis kuka vaan voi perustaa ravintolan, hmm, interesting... Lounaalle suuntasimme kuitenkin Ursulaan.
Päivän päätyttyä sain kuulla, että Helsinki on oikein kaunis ja viehättävä kaupunki. Etenkin leveät kadut (Mantsku ja Espa) saivat kiitosta, samoin arkitehtuuri ja selkeä rakennustyylimme. Ja Kaivopuiston lehmuskujalla sain kuulla, että rouva oli opiskeluaikanaan tutkinut lehmuspuiden solurakennetta ja miettinyt miltä suvun puut mahtavat näyttää. No nyt niitä oli ihasteltavina koko puiston pituudelta!
Erottuamme vieraani lähtivät huilaamaan hotelliin ja mä suuntasin Ruttopuiston ravintolapäivään. Olikin jo aika istahtaa penkille, juoda termarista kahvin loput ja nauttia Petitpas-leipomon melkoinen mustikan ja vaniljavanukkaan yhdistelmä. Tiedänpä mihin seuraavana ravintolapäivänä kannattaa suunnistaa ja mahdolliset ulkomaiset vieraatkin viedä...
Pinna oli hieman isompi kuin muissa purjeveneissä, mutta kauniisti paatti totteli ja pysyi kurssissa. Ilmoittauduin ensimmäiseksi pinnamieheksi ja sain heti harjoitella käännöstä ja kurssin pitoa. Ja jostain selkärangasta ne kaikki kumpusivat tauon jälkeenkin. Tämä taitaa myös olla sellainen kerran opittu pysyy muistissa-laji. 
