Pari leffaa

Perjantai oli leffailta, kun katsoin kaksi työkaverin suosittelemaa elokuvaa. Juustonaksuja ja vanhemmat kaveriksi, sillä uumoilin, että ainakin toinen eli 127 tuntia olisi jotenkin ahdistava elämys. Ei se onneksi ollut, vaikkei In to the wild - Erämaan armoille kuvakaan ihan köykäisimmässä päässä uinut. Leffat sopivat hyvin yhteen, samana iltana katsottaviksi, sillä ne molemmat pohjautuvat tositapahtumiin, molemmissa päähenkilönä on nuori kundi, molemmat ovat dokumenttaarisesti kuvattuja. Perinteisen fiktiivisiin leffoihin verrattuina kuvan laatu on hurjankin selkeä, ilman suodattimia filmattu. Ne ovat myös molemmat katsantoja ihmismieleen, vapauden kaipuuseen ja luonnon kiehtovuuteen - mutta myös sen armottomuuteen. Luonnossa ihminen on yksi eläimistä korostetummin kuin missään muualla. Ja jos et kerro, mihin aiot, kukaan ei tule sinua pelastamaan - ainakaan niin nopeasti kuin toivot.

127 tuntia on kaksikon jenkkileffa. Siinä kuvataan avoimesti seikkailija-luonteisen kundin tarvetta päästä viikomloppuisin pois kaikesta hälinästä, olla yksin, paeta arkea ja venyttää itseään - koska tokihan hän on supermies, rikkoutumaton - kunnes yksi kivi pysäyttää hänet, kirjaimellisesti. Leffa kuvaa vinkeästi vapauden idylliä, josta on lähdettävä ottamaan selvää, mutta joka joskus lyö takaisin yllättäen ja yllättävän lujaa. Huijaa, pettää tuskallisesti. Silloin toivoisi toimineensa toisin. Silloin tajuaa toimintakaavansa vain vaaraliseksi urhean, seksikkään supersankari-ideaalin sijaan. Sen lisäksi, että leffaa katsoessa voi kyseenalaistaa omia toimintamallejaan kannattaa yhtä paljon huomiota kiinnittää kuvaukseen. Aiheeltaan paikallaan tapahtuva juoni saadaan pyörimään kuvattaessa päähenkilöä vesipullon pohjalta tai tarinan etenemistä unen takaa. Suurin ponnistus on pitää mielensä kasassa, ja samalla alkaa katsojakin pohtia miten kyseisessä tilanteessa toimisi. Tai ylipäätään reaktiotaan mihin vaan yllättävään asiaan, jota ei voi kiertää vaan joka on ratkaistava siinä paikassa. Yksin. Äänimaailma on myös huomionarvoinen, subbarit päälle, jos kotoa löytyy!

In to the Wild - Erämää armoille on myös amerikkalainen, ohjaajana Sean Penn, mutta ammentaa vapauden kaipuun hienovaraisemmasta pohdiskelusta. Kesto, 2h22min on pitkä, kelasimme mielestämme turhia pätkiä, sillä sanoma, vapauden kaipuu on läsnä elokuvan joka hetkessä. Lukion suorittanut kundi lähtee vanhemmiltaan ja siskoltaan salaa haneen (en tuomitse, sellaista perhe-elämää olisin itsekin paennut) ajaen, kävellen, liftaten ja meloen tiensä kohti Alaskaa. Matkalla hän tapaa ihmisiä, jotka selvästi kiintyvät häneen, mutta joihin hän ei nuoruutensa, tavoitteensa tai ehkä halunsa takia päästä itseään kiintymään. Leffaa katsoessa tuli mieleen oma Australian vuoteni, jolloin välillä pohdin olinko pakenemassa jotain vai oikeasti nauttimassa seikkailusta? Pohdin miettivätkö muut niin. Miettiköhän päähenkilökin tällaista... Elokuvassa kundi on kuitenkin varma, että häntä ajaa vapauden kaipuu, mutta loppua kohden kiiltävä pinta alkaa säröillä, kun asioiden ja kokemusten jakaminen alkaakin tuntua ehkä ainakin hieman kietovalta. Tosin kaikki päähenkilöön kiintyvät poika näkee onnettomina, tilanteeseensa jumittuinena, elämäänsä tarrautuneina. Eivätkä he järin onnellisia, tai ainakaan onneensa valveutuneita olekaan. Onko onnea onnen pyydystäminen vai saavutettuun tyytyminen, siinä pulma, jota kundi, ja suuri osa maailman ihmisistä nykyään pohtii. Mutta ainakaan onnea ei ole onnessa roikkuminen, vaan vikatikinkin tunnustaminen, näin elokuva mielestäni lopussaan opettaa.

Toivottavasti tämä arvostelu saa jonkun leffat katsomaan, löytyvät muunmuassa kirjastosta!

Pride Helsinki

 

Eilen oli mahtava päivä niin ilman kuin tapahtumien suhteen. Lähdin ystäväni kanssa seuraamaan Pride-kulkuetta Aleksille, mutta bongattuamme yhteisiä tuttuja päädyimme kulkueeseen itsekin ja lopulta Koffin puistoon seurasta ja auringosta nauttimaan. Kulkueessa oli ihan kipeesti jengiä, mutta viimeaikainen puhe seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja Teeman näyttämät hienot dokumentit homoudesta ympäri maailmaa ovat varmasti saaneet ihmiset heräämään tähän älyttömään, seksuaalisen suuntautumisen takia harjoitettavaan syrjintään. Heteron ei ole pakko haluta naimisiin, avioliiton mahdollisuus on meille aina olemassa. Saman mahdollisuuden soisin ihan jokaiselle, se ei ole keltään pois. Vähän harmittaakin, ettei Tasa-arvoista avioliittolakia saatu vieläkään päätökseen vaan sitä siirrettiin syksyyn... Mistä se ehkä siirretään kevääseen, ja sitten ensi vaalikaudelle... Järjestäkää kansanäänestys asiasta, niin ei tarvitse kenenkään poliitikon pelätä äänestäjien kaikkoamista kantansa takia.

Kulkueessa marssi niin homoja, lesboja, heteroita, transuja, lähimmäisiä ja ystäviä, uteliaita ja valistuneita ihmisiä. Bongasin Teeman tanskalaisesta dokumentista Homomiesten maailma tutun kosmetiikka-herran, Paavo Arhinmäen sekä niin erikoisesti pukeutuneita henkilöitä, että toivon voivani muuttua näkymättömäksi ja jäädä tuijottamaan heitä rauhassa. On makeeta nähdä uskaltavia ihmisiä!

Koffin puistossa väkeä riitti. Viiden hääpukuihin pukeutuneen miehen kööri herätti ansaittua kiinnostusta, mikä kekseliäs tapa kiinnittää huomio ajankohtaiseen asiaan! Muutama alias Conchita Wurst puistossa näkyi myös samoin kuin koko kirjo alakulttuurien edustajia. Tunnen olevani taas roimasti valaistunut. Rakkaus, rauha ja tasa-arvo!

Shoppings

Nettishopping on kyllä päivän sana. Ostin viimeksi käsirasvan Stockalta, mutta ei mikään päihitä nettikauppojen valikoimia ja entuudestaan tuntemattomia, kiehtovia merkkejä. Olen käyttänyt etupäässä amerikkalaisia merkkejä myyvää feelunique.com-sivustoa, mistä saa muunmuassa Redkenin shampoot hyvin iisin hintaisesti ja toimitus jopa Suomeen on ilmainen. Pääasia tässä tilauksessa oli toki lahjaksi klikkailemani putelit, mutta itsellekin tarttui jotain ostoskoriin...

Huonontuneen pintaverenkierron takia sääreni ovat näin kesälläkin kuin hiomapaperia pölisemisineen kaikkineen, vartalovoi tuntuikin kokeilemisen arvoiselta. Tangerin-melon tuoksu on melkoisen tymäkkä, mutta haihtui nopeasti ja voide imeytyi silmän räpäyksessä. Eilisillan levityksen jälkeen sääret ovat vielä illan saapuessa kosteutun näköiset ja tuntuiset. Melko vau! Lupaava tulokas harvaan kosmetiikkapurkkien kokoelmaani. 

Palmer'sin kreemit ovat tuttuja vain nimestä, mutta kun kerrankin iisiin hintaan sai, ajattelin antaa rinnoilleni ja dekolteelleni kosteusbuustia kesän kunniaksi. Mielessä kummitteli myös erään rouvan sanat kuinka en saisi unohtaa kosteuttaa kaulaani, etten vanhenisi ryppyiseksi kalkkunakaulaksi kuten hän. Mielestäni kaulasta on hyvä jatkaa muutama kymmenen senttiä alaspäinkin etenkin kun omat rintani eivät ole pienimmästä päästä ja jo ennen mitään imetyksen tapaista toimintaa niissä on venymäarpia. Eilisen kokeilun perusteella aine on täyteläistä, melkein kylmän voin tapaista, mutta levittyy iholla helposti ja tuoksuu kuin suklaa. Voitte kuvitella, että vartalovoin ja tämän tuoksun yhdistelmä oli kuin olisin haistanut monimutkaisen jäätelöannoksen maun.

Tämä kantapäästikki oli täysin heräteostos, mutta odotukset ovat korkealla. Karheat kannat ovat rikkoneet jo tarpeeksi sukkia, aion sivellä ainetta kantoihini tänä iltana. Pitää muistaa raportoida tuloksista.

****

Kosmetiikasta siirrytään sitten vaateostoksiin, joita on kaikkien vaikeuksien takia aina netistä harrastettava. Ei ollut ensimmäinen kerta, että värit eivät ihan vastanneet kuvaa, mutta kyllä ostokselle silti käyttöä löytyy. Muutkin löytöjä tekemään osoiteeseen outnet.com!

Näin nätisti paketoituna huivini saapui. Toimitus oli kivasti postiin, joten pakettia ei tarvinnut olla kotona vastaanottamassa.

*kukkuu*

Minua kiehtoi raikkat värit, joista keltainen on tosin vielä sitruunaisempi kuin kuvassa, sekä jännä aihe perhosineen ja leppäkerttuineen.

Leppikset kiertävät myös huivin reunaa. Kyllä tämä kaapissani paikkansa löytää. Ja palkastahan ei pitänyt ostaa mitään, ennen kuin se edes on tilille loksahtanut? Mutta onpa taas motivaatiota päiviin.

Poljen, poljen, käsineet kädessä poljen

Tänään oli varusteilla tarvetta, etenkin noilla villakäsineillä! Voi svinde, mikä kesäkuu, ihan vois vähän tehdä mieli niihin Australian helteisiin... Niitä muistellessa menee aika, ja toki töitä tehdessä. Kuten sanotaan, eipä harmita istua työpöydän äärellä. Facebookissa kaveri totesi hyvin, että eilen koettiin neljä vuodenaikaa yhden aamupäivän aikana. Oli aurinkoa kuin keväällä, sadetta kuin syksyllä ja lunta kuin talvelle - lunta ei tosin näkynyt Helsingissä, halleluja! Mutta vuodenaika "kesä" taisi sitten jäädä koetuksi vain päivämäärän ansiosta?

 

 Kylmä antaakin aiheen singahtaa pyörällä eteenpäin kuin salama. Työkaverin pyörän nimi on Hopeanuoli, minä nimeän itseni Keltaiseksi ohjukseksi. Viis niistä nopeusrajoituksista, mitä polkijoille hommataan ja mitä muuten kotikatuni autoille tarkoitettu nopeusnäyttö myös pyöräilijälle vilkuttaa. Pitänee mennä ottamaan tyyppejä itsestään! Tosin voisi jäädä tulos kuitenkin alle sakkorajan, reisilihakissa ja hengityselimissä on - 20vuotta vanhasta pyörästä puhumattakaan - vielä viilaamista. Mutta kyllä siitä eilen pari kundia pisteli ohi 17km/h lasissa eikä näyttänyt yhtään huippavan eli ehkä jonkinlainen "nopeusrajoitus" olisi pyöräilijöillekin poikaa. Etenkin niille, jotka kilpapyörillä suhahtelevat ohi hauista viistäen. Sieltä stongan takaa näkee varmasti hyvin ja korkealta, tähtää oikeinja luottaa jalankulkijan pysyvän omalla suoralla reitillään, mutta tämä ei vielä riitä. On otettava harha-askeleet huomioon samoin kuin se yllätysmomentti ja viuhahtava ääni, mikä ohittaessa syntyy. Hyppää sydän ylimääräisiä!

Kesäjuhliin

Tänään on kesä, bileet ja leppäkerttuja!

Rakas serkkuni täyttää 40 vuotta ja minä ulkoilutan Amsterdamista löytämääni mekkoa. Tuuli voisi nyt vähän tyyntyä, ettei helmat nouse korviin, mutta eiköhän tämän kuosin kanssa saada aurinko esiin ja fiilis lämpimäksi? Mukavaa lauantaita, mulla ainakin on aika huvitunut fiilis. Niinkuin silloin, kun olen mielestäni pukeutunut, keksinyt vaihteeksi jotain vinkeää...

Pyörä pyörii taas

Nyt on jo ruudun takaa alkanut kuulua murinaa, kun en ole postannut mitään muutamaan viikkoon. On kyllä juttu itseänikin hämännyt, ei vaan ole ollut mitään järkevää sanottavaa. Paitsi se hyvä fiilis, mitä olen taas tuntenut palattuani töihin. Hommat sujuu vanhasta muistista, edes kello kuuden aamuherätys ei valoisuuden takia hämää ja polkiessani matkaan pohdin yhtenä aamuna, että tässäkin sitä voisi polkea hieman hitaammin ja haistella kukkivia puita. Mutta eihän sitä ehdi, kun on kiire töihin! Kaksi viikkoa takana ja kolme tuntia plussia tilillä. Heitin yhdelle kaverille etu- ja keskisormet pään molemmin puolin viritettyinä, että hulluhan olen! Vaikka parempi jos viihtyy, kun töissä kolmasosa päivästä kuluu. Ja jospa into paistaisi johtajille asti taaten jatkon syksyllä... Nyt olen vuorotteluvapaan sijaisena syyskuun puoleen väliin asti.

Sillä kyllä kuukausittainen palkka myös tuo onnen. Olen hieman tässä shoppaillutkin, tuloksia pitäisi pulpahtaa postiluukusta viikon parin päästä. Ja Stockalta ostin eilen kodinturvaa eli palopeitteen, Paola Suhosen kullanhohtoisen tiikeri-kuvioin koristeltuna. Nyt saa palaa, vaikkei kyllä tarvi. Olen vain - oletko sinä - miettinyt mitä heittäisin vaikkapa telkkarin tai rasvakattilan päälle, jos ne päättäisivät leimahtaa yhtenä kauniina iltana. Nyt ei tarvitse sitä miettiä, pitää vain henkisesti varustautua käymään liekkejä päin.

Valmiina toimintaan!