perjantai 16. toukokuuta 2014

Valoa tunnelin päässä

Jesh! Oen viime viikot voinut viettää kesälomaa, sillä viimein varmistui pääsyni takaisin vanhaan työpaikkaani. Kyseessä on vuorotteluvapaan sijaisuus, mutta jos käy kivasti ja saan siellä jatkaa syyskuun jälkeenkin, en enää aio hetkeen haikailla uusiin tehtäviin, niin vaikealta työnetsintä nykymaailmassa tuntuu. Keikkatyöstäni minut irtisanottin koeajalla ja sitä tutkittiin työkkärissä kuukauden päivät, jonka ajan työttömyystuki oli katkolla. Onneksi olin ollut töissä, olin hetken sen jälkeen keikkaduunissa, palkka rapsahti tilille ja oli myös hieman säästöjä. Muuten olisi loppunut toivo kesken. Pyörittelin mielessäni jopa mitä iloa sosiaaliturvasta on? Jos ei olisi mahdollisuuksia saada mitään, ei "menetetty" tuki hämäisi. Elämän laskisi tarkalleen, muuttaisi takaisin kotiin, menisi ihan mihin vaan duuniin vaatimuksista piittaamatta.... Tukeva yhteiskunta on mahtava, mutta se tuen mahdollisuus saa jotkut petkuttamaan ja loput rimpuilemaan turhalta tuntuvien säännösten kanssa. Eläessään ehkä perheellisenä tai muutenkin pelkän tuen varassa, ei kuukauden tukea ole varaa menettää. Etenkään jos irtisanominen on tapahtunut koeajalla, ilman syytä! Syytähän siihen ei tarvitse ilmoittaa. No, rahat tulevat lopulta, katse tulevaan.

Ajatus työn ihanuudesta ei siis toivottavasti hetkeen häviä. Tunnen kääntäneeni elämässä uuden lehden, ryhtyneeni katsomaan tulevaan hieman pidemmälle. Haaveilen jo asunnosta, menen pian hakemaan pankistani laina-arviota (en kylläkään lupausta vaan vihjausta), en edes ajattele vauva-aihetta ja pohdin miksi rakkaus on oikeasti niin tärkeää. Ihminen elää lopulta itsensä takia, siinä elämän syvin tarkoitus. Sinä. Ihmissuhteet ovat myös tärkeitä, mutta miksi hitossa yhden pitäisi nousta ikuisesti yli muiden? Tyypillistä sinkun pohdintaa? Vai itsesuojelua! Tylsää ja puhkipohdittua, mutta osoitus ajatusten muuttumisesta taas uuteen suuntaan. Jalat on nousseet lähtötelineiltä, kädet kannustamassa muita spurtteihin. Aijai, elämä on mielenkiintoista ja jo "tässä iässä" sitä voi alkaa katsella ylhäältä alas, kannustaa ja antaa "neuvoja". Paljon heittomerkkejä eli paljon pohjattomia heittoja? Tai niitä parhaita, mitä voi sitten muistella hymyssä suin. Ja joista on luultavasti iloa monelle, nyt ja sit.

No ainakaan ei tule heittää hukkaan vaan kääntää voitoksi, mitä se sitten onkin. Osa sinua.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

enpä osaa oikein kommentoida noin valmiiksi ajateltua teksttiä,että kiitos ajatuksista....