Tänäänkö perjantai?

Työskennellessä kaupan alalla on ilta-, aamu-, keskipäivä- ja viikonloppuvuorot tulleet tutuiksi. Jos menee töihin yhdeltätoista ja pääsee seitsemältä on päivä aika hyvin kulutettu, vaikka töissä tulikin oltua vain se normi 8h. Tuntuu kuitenkin kuin olisi koko päivä sielllä vierähtänyt, ennen ei ehdi ja jälkeen ei jaksa mitään. Samoin tässä rytmissä on huomannut, että viikonloput ultimin vapaa-ajan pyhättönä ovat menettäneet merkityksensä. On vain työpäiviä ja vapaapäiviä, ei työviikkoa ja viikonloppua. Joskus vapaa tiistai tuntuu paljon paremmalta ja pidemmältä kuin aikanaan tuntui viikonloppu, kahdessa perättäisessä vapaassa ehtii jo unohtaa miten kassa toimii! Tänään joidenkin keskustellessa spårapysäkillä minne menisivät illalla, havahduin, että tänäänhän on tosiaan perjantai. Tuntuu ihan normaalilta illalta, huomenna vain sattuu olemaan listan mukaan vapaata. Seuraavan kerran kun pääsen huokaamaan, että onneksi on perjantai ja viikonloppu ja että olen ihan puhki, en enää mieti kaupan työntekijöitä eli perjantai-iltaa tai viikonloppua töitä tekeviä säälien vaan muistan, että heille juhlapäiväni on ihan normaali päivä. He eivät toivottavasti ole viikosta väsyneitä vaan nauttineet arkivapaansa antaumuksella. Työ rytmittää arjen, mutta niin se rytmittää huomaamatta koko ajattelun. Koko ajatusmaailma toimii suurella osalla ajselilla ma-pe ja pe-su. Isolla porukalla viikko on sitten päivätön, hieno hetki voi ajoittua akselille ti-to, ja to-ma sit taas jaksaa painaa.