Elämän ruuhkavuodet

Kirjoitin joskus parikymppisenä päiväkirjan tapaiseen

Mitä jos on elämän ruuhkavuodet 

- ja on ihan hiljaista.

Muistan miettineeni naista, koska olen itsekin nainen, joka on reilusti kolmikymppinen, mutta ei aiemmista kuvitelmistaan huolimatta elä parisuhteessa, jolla ei ole vielä lapsia, jolla ei ole elämässään sitä kiirettä, joka kolmikymppisen elämään kuuluisi. Naista, joka ei elä hedelmällisimmän, parhaan ja tuotteliaimman ikänsä mukaisesti. Ajatus oli pelottava, ei sen takia, että joutuisin itse siihen, mutta sen kannalta, mitä nainen tässä tilanteessa, ja iässä ajattelisi. En muista olleeni huolissani siitä, että itse joutuisin kyseiseen tilanteeseen, en kai uskonut, ettei kymmenen vuotta riittäisi... Enkä kyllä silloin, kuten en nytkään, tunne kutsumuksekseni perhe-elämää ja lapsia kohtaan. Tunnenko silti hieman tarvetta määritellä itseäni sitä kautta mihin olen elämässäni tällä perhe- ja ura-akselilla päässyt ja mihin olisi jo pitänyt päästä? Eihän tässä ole näköpiirissä parisuhdetta... Ei edes duunia. Ei sitä unohtaakaan voi, aina niitä mahdollisuuksiaan miettii. Ja tuota "ruuhka-aikaa", ja tätä tämän hetkistä hiljaisuutta.

Jos mietitään tietokirjamaisesti, tämä elämän ruuhka ajoittuisi varmasti niinkin laajalle kuin 20-50 ikävuoden ajalle. Siinä haarukassa käydään muut kuin pakolliset koulut, löydetään kumppani, ostetaan koti, johon perustetaan perhe, luodaan uraa ja ehditään mahdollisesti saattaa lapsetkin pois kotoa tai ainakin itsenäiseen elämäntilaan. Näin se jonkin normin mukaan menee ja näin se parikymppisen mieleni mukaan juuri meni. Tanssi tähtien kanssa-ohjelmassa Jenni Pääskysaari siteerasi Raakel Lingneliä ja totesi kuinka on tosiaan hienoa, kun on tässä iässä ja voi katsoa taaksepäin todeten, ettei elämä onneksi mennyt niinkuin nuorempana suunnitteli. Raakel oli juuri ennen tätä kommentoinut, miten itse kaksikymppisenä oli suunnitellut, ettei hankkisi perhettä nuorena, matkustelisi vain ja kokisi kaikkea villiä ja uutta. Hänellä elämä meni toisin, ja hän löysi puolisonsa ja tuli ison perheen äidiksi. Hänellä oli yhdenlainen suunnitelma ruuhkansa toteuttamiseen, mutta hän löysi toisen. Pääskysaari ei kommentoinut omia, muuttuneita suunnitelmiaan tarkemmin. Molemmat olivat kuitenkin elämiinsä tyytyväisiä.

Pohdin aikanaan myös vahvasti miten ulkoa asetetaan elämälle - hyvälle ja hyväksyttävälle - tietyt tavoitteet. Kolmikymppisenä sitä olisi tosiaan oltava uraputkessa, suhdeputkessa, perhe vähintään mielessä ja sormus hyvin lähellä toisen taskussa... Ja miten murtunut sitä nainen olisi, jos tätä ei elämässä olisi. Miten mahdotonta olisi elää kaikkien muiden eläessä ruuhkavuosiensa ruuhkaa! Onneksi muiden hiljaisista ruuhkavuosista saa nykyään lukea joka paikasta. Näin ei kai ollut 2000-luvun huumassa ja nousun johteessa, silloin syrjäytyminen oli muistaakseni jo otsikoissa, mutta yleensä nuorison tulevaisuus näytti valoisalta. Ja valoisaltahan kaikki edelleen näyttää, aina ja niin kauan kuin niin itse ajattelee! Tuntuu välillä, että olen hautautunut noiden laina-DVD:den taakse ja pyydän välillä serkkua Ikeaan heittäen olevani jo epätoivoinen työtön ja erakoituvani täysin. Ei tämä ole täysin valhetta, muttei täysin tottakaan. Yksinäisyydestä täytyy jossakin määrin nauttia, jotta siihen jaksaa jäädä ja työttömyyden putken pää saattaa olla jo huomisen kohdalla. Se ruuhka ja ruuhkan tarve onkin lopulta ympäristön määrittelemä, mutta aina oman itsen hyväksymä. Ajatelma, että kyllähän munkin nyt jo pitäisi... Mmm, pitääkö,  jos ei haluu? Senkin joku on jo sanonut ennen minua, mä vaan vahvistan, ei tarvi. Siis uskoa muita vaan olla itselle rehellinen.

Hyviä leffoja riittää...

Vitsi hyviä leffoja todella riittää. Nämä kaksi valitsin taas summassa kirjaston hyllystä ja nautin molemmista. Ennakkoluulottomuutta vain! Leffavuokraamossa alkaa helposti pohtia liikaa, sillä vuorokauden tai kahden lainasta saa maksaa rahaa ja niinhän sitä haluaa osua kerralla naulan kantaan. Juomaksi valitsin Maatilatorilta kunnon Inkivääriolutta, Ginger beeriä, joka tosiasiassa on täysin prosentitonta inkiväärilimsaa. Hitsin hyvää, ken on maistanut kyseistä juomaa joskus englanninkielisissä valtakunnissa... Mmmm!  Viimekertainen ruusulimonadi oli todella sitruunaista eli mielumminkin sitruslimsaa pienellä ruusun vivahteella, mutta tämä inkiväärijuoma maistuu todella kuten pitää eli vahvasti inkivääriltä.

Näin meni taas yksi viikonloppu. Ja pian saa alkaa pohtia joulua... Huh! Mutta onhan sitä ennen vielä projekteja, työnhakua unohtamatta.

Kehotyyppini ruokavalio

Aloitin Suomeen palattuani niiden kymmenen ekstra kilon kauhistuttamana ruokavalioremontin ja päädyin vanhasta muistista Michel Montignac-ruokavaliolle. Se olis kai nykyään sama kuin karppaus, mutta inhoan tuota sanaa syvästi, joten olen paljon mielummin Montignac-ruokavaliolla, ja sopivissa tilanteissa vaikka keliaakikko, mutta kieltäydyn karppaamasta! No idea on sama, vähän hiilihydraatteja ja runsaasti kasviksia rasvan määrästä niin kamalasti välittämättä. Tosin rasvakin on kasvirasvaa, hyviä öljyjä, pähkinöitä tai juustoa. Olen noudattanut ruokavaliota vuosia sitten, pudottanut painoa, mutta myös viettänyt elämäni ainoan flunssattoman talven. Se jäi mieleen, kun pienintäkään nuhaa ei ilmaantunut muiden pärskiessä ympärillä.

Australiassa yhden perheen liikunnan himoinen äiti tutustutti minut kehotyyppeihin, joita on kolme. Lyhyesti sanottuna tyyppi yksi ei liho söi hän mitä vain, tyyppi kaksi lihoo, mutta pysyy ihanne painossaan kohtuullisella harjoittelulla ja saa lihasmassaa iisisti. Tyyppi kolme lihoo helposti, mutta laihtuu hitaasti. Jeps. Katson sopivani noista kolmesta tähän viimeiseen eli numero kolmosen alle. Tutustuttuani kehotyyppeihin lähemmin hogasin, että kolmosille vähähiilarinen dieetti on suositeltu ja kokemuksestani se on myös toimiva. Painoa ei ole järkyttävästi pudonnut, mutta kehon koostumus on sopusuhtaistunut. Suurimpana yllätyksenä, oikeana superbonuksena tai valtavana osinkona tuli pirteys! Olen aina ihmetellyt, miksi olin ennen pitkin päivää väsynyt, haukottelin välillä tauotta, vaikka olin nukkunut hyvin, muistanpa nuokkuneeni luennolla etupenkillä ja opettajan siitä puheensa päätteeksi huomauttaneensa... Tahto taisteli nukahtanista vastaan, mutta silmät vain painuivat kiinni (väsymys on kolmoskehotyypin yleinen vaiva). Uusi ruokavalio on kuitenkin tämän ärsyttävän vaivan hävittänyt. En haukottele enää pitkin poikin, en valittele etten jaksa tehdä jotain tai ei huvita vaan usein virtaa on riittämiin kuten olen huomannut uuden kokkailu- ja leipomisintoni myötä. Viimeisenä tuli uunista ulos macaroneja, joita en tosin taida enää toiste kokeilla vaan pysyn ihan ostoherkuissa. Ja sokeriahan Montignac suosittaa karttamaan, mutta low carb-ruoalla makeanhimo kokemuksieni mukaan katoaa itsestään. Siinäpä jo toinen tervetullut bonus.

Ruokavaliosta kodinhoitovinkkiin!

Sitten kun olette päättäneet luopua sokerista tai sitä ei ole tullut kaivattua enää viikkoihin, tulee tässä kodinhoitovinkki, johon sen kaapissa seisovan sokeritopan voi käyttää. Pesin eilen kylppärini lattian todella pitkästä aikaa ellei jopa ekaa kertaa yhdeksään vuoteen kontallani hinkaten ihan puhtaaksi. Miksiköhän vasta nyt, mm-m, hyvä kysymys! Kaakeleissa oli pinttynyttä, kynnellä irti lähtevää ruskeaa likaa, jonka halusin irti. Eka koitin Vimillä ja hankaussienellä, mutta muutaman laatan jälkeen järkyttävä painaminen ja hinkkaaminen alkoi ärsyttää. Kuten tiedätte, lattian kuuraus ei ole se helpoin homma. Tässä kohtaa keksin, että sokerillahan voi helposti kuurata hellan levyjen mustuneita reunuksia, joten miksi ei pinttyneitä kaakeleita. Sirottelinkin siis sokeria vimisille kaakeleille ja johan tuli jynssäämisestä helpompaa! Sokerikiteet tehostavat hankausaineen likaa irrottavaa ominaisuutta, mutta sulavat kuintenkin pois ennen kuin ehtivät alkaa naarmuttaa pintaa. Jep, eli sinne voitte ne turhat sokerit nyt käyttää, kodin puhtauteen! Peffan lihaksetkin kiittää harjoituksesta.

Sofi Oksanen osaa...

Huh. Tässä on kaksi hyvää valintaa, suosittelen nauttimaan ne yksin, mutta yhtäaikaisesti. Molemmissa on tummia sävyjä, yllätyksiä ja toivoa lopussa. Puhdistus-kirjaa en ole vielä lukenut, sillä kun se ilmestyi en kiinnostunut kaikkien hössöttämästä ja ilmeisen raa'asta historian kertomuksesta. Tänään sain sattumalta lainaksi kirjan pohjalta tehdyn DVD:n ja tajuan olleeni väärässä. Tarinassa ei ole yksioikoisesti kyse historiasta vaan juuri kannessa kuvatuista rakkaudesta, petoksesta, ja monista uhrauksista. Se on kaiken realistisen ajankuvan lisäksi kuvaus ihmisen psyykestä, rakkauden kamalasta ja välillä julmasta voimasta, pelosta, ihmisen sitkeydestä ja määrätietoisuudesta. Loistavat näyttelijät, kuvakulmat ja koko elokuvan kerronnallinen toteutus olisivat mielestäni ansainneet Oscarin, ehdokkuudenhan ne jo saivat. Tämä ei ole kuitenkaan sellainen tyypillinen silmät auki repivä itkuvirsi, joka leffamaailman suuren palkinnon saa. Tämä on hienovaraisempi ja siten jälkensä jättävä. Ehkä seuraavaksi on tartuttava kirjaan...

Talven viettelys

 Ei auta, mutta ei se rumakaan ole, talven saapuminen. Sen sijaan, että pistelee kaulaliina suun edessä ja määränpää mielessä eteenpäin, voi jälleen alkaa seurata talven vyörymistä tänne Pohjolaan. Niin, kukapa ei olisi tätä huomannut...

 Lätäköiden pinnat oli rikottu ;)

  

 Vai olenko vain muka unohtanut kuinka kylmä on kun on kylmä? Ehkä olen, mutta sitten täytyy suljinta painaa aavistuksen nopeammin.

 

Pilvetön taivas on aina yhtä upea.

Lauantaille

 

Tänä iltana on kyse hyvistä leffoista ja Fentimans ruusulimonadista. Olen hulluna ruusun makuun, tuoksuun ja hyviin leffoihin... Limsaa löytyi Prisman Maatilatorilta, seuraava liike on ruusumacaronit, tai ehkä ruusumarmeladit, joku päivä.

 Olen myös löytänyt pitkän tauon jälkeen kirjaston dvd-hyllyt. Kun ei tarvitse maksaa vuokrauksesta, tulee otettua pari varmaa tapausta ja jonkun villin kortin. Tulee löydettyä timantteja. Katsoin jo Daniel Graigin tähdittämän Välähdyksiä menneisyydestä, seuraavaksi haluan jaksaa katsoa vielä Meryl Streepin tulkitseman Rautarouvan. Jatkan huomenaamuna, jos ei muuta. Vaikka sunnuntaisin tulee banaanipannarien kanssa nauttia Australian remontoijia ja heidän ihanaa aksenttiaan.

Muistin myös jälleen, miksi ostin hienon kameran... Nautinnollista viikonloppua!

Kannelmäki kaarella

On se melkoista, ajan kulu ja lapsuuden ikonien muuttuminen, mutta missä välissä Kannelmäan Maxista paisutettiin tuo uusi, muhkea Kaari? Avajaispäivänä oli kaaret asiakkaita väärällään, mutta kahvi loppui ja Tähkä lavalla vasta 18.30... Sentään nyt saa Punnita ja säästää, valita belgialaisia suklaita Leonidakselta, shoppailla Sokoksella, H&M:ssä tai Garling'silla... Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten. Jouluruuhkat voitanee uskoa jo näin etukäteen! Onneksi ajojärjestelyt ovat matkalla suunnittelupöydältä toteutukseen.

Niin se aika kuluu. Tämä pohdinta olisi tullut aiemmin, jos olisin aina asunut Leppävaaran Sellon (ex-Maxi Market) vieressä. Siitä ajasta on kuviakin, oliskohan jossain kaaressa muutama mustavalko-otos..? Aijai! No ainakin tunnusvärit ovat pirteät! Sitruunan keltaista ja grafiitin harmaata.

 Olimme ajoissa liikkeellä kuten lähellä asuvien kuuluu. Pitihän se uusi katsastaa, jo puoleltapäivin oli vilkasta.

Kohtaamisia viikon varrelta

Miten taas vierähti viikko ihan huomaamatta ohi! Olin töissä jonkun hetken, jee ja ehdin kerätä muualtakin materiaalia, ajatuksia, tänne. Nyt maanantaina soivat sulavasti sävelet, kun kävimme äitini kanssa Sulasol ry:n yhteislauluillassa Musiikkitalolla. Joka kuukauden toisena maanantaina on mahdollisuus säestetysti ja esilauletusta nauttia tunti yhteuslaulusta. Alkuun päästäkseen oli ostettava kymmenen euroa maksanut laulukirja, jossa on 250 sivua suomenkielisiä lauluja, suurin osa kai tuttuja äitini ikäisten laulutunneilta kansakoulusta, mutta muita vaatimuksia ei ole. Minä lähdin matkaan meilessäni tavata mielenkiintoisia ihmisiä (siis komeita kuoropoikia), mutta paikalle päästyämme kävi selväksi, että olin ainut alle 50-vuotias! Pariutumishanke meni siis puihin, mutta ei se tahtia haitannut vaan istuin tungoksesta aivan täyteen ahdetun salin portaille ja lauloin kirjasta muunmuassa Karjalan poikii, Varsinais-Suomen laulun ja Puttepossun nimipäivät. Viimeisessä kuulemma yhdistyy joululaulu ja lastenlaulu kätevästi, aina kun on molemmat laulettava. Siis joulukinkun nimmarilaulusta on kuulemma kyse... Itselle tuli kylmät väreet lähinnä siksi, että ihanaa rallatusta ei ollut pitkään aikaan vedellyt, vaikka se oli tarhaikäisenä yksi suosituimmista! Kuukauden päästä taas, lisätietoja täältä.

Muuten viikkoon mahtui ihmettelyä, että Itäkeskuksen kansainvälisessä ilmapiirissä, mutta ilmeisesti Stockan Hullujen päivien kiristämänä kehoitti suomalainen nainen venäläistä kanssasisartaan "painumaan sinne mistä tulikin". Riita syntyi kai liian pitkästä jonotusajasta, venäläistaustainen kun sattui palauttamaan ostostaan ale-huuman kiireisimpään aikaan ensimmäisenä hulluna päivänä. Ei jaksa aina tajuta ihmisten lyhyttä pinnaa... Parempaa tuuria koin hankkiutuessani eroon hiiri-häkistäni, mmmm, sinne meni sekin aikansa tärkeä elementti. Pohdin ensin Tori.fi ja Huuto.net-palveluiden välillä, mutta koska halusin tavarasta eroon mahdollisimman nopeasti valikoitui kanavaksi lopulta tori. Ilmoitus sisään viiden kuvan ryhdittämänä kello 22.06 ja ostaja ilmoitti itsestään seuraavana aamuna kello 9. En olisi ikinä uskonut sen olevan noin helppoa! Ja alle kouluikäinen poika sai tulevalle lemmikilleen asumuksen tilpehööreineen. Ah, onnea sen perheen uudelle jäsenelle.

Ozi ozi ozi, hey hey hey!

Aloha, G'day, welcome!

*snif* Järjestelyissä on aina hommansa ja jännitystä tarjoilujen onnistumisesta, mutta sitten yht'äkkiä kaikki on siinä ja sitten kaikki on jo ohi. Mutta kiitos kaikille eilisestä, oli hienot bileet! Ja sitten vielä alusta, mitä kaikkea sattuikaan... 570 valokuvaa, 18 sukulaista, minä yrittämässä parhaani mukaan selostaa reissuni tapahtumia, paikkoja ja vastailla kinkkisiin kysymyksiin, usein tosin hmm enpä tiedä-vastuksella. Noh, toivottavasti kuvilla sain edes jonkun kiinnostumaan Australiasta matkailumielessä tai ehkä ottaa koneen Havaijille. Mutta pääasia on saada suku saman katon alle aina tasaisin väliajoin.

 

Tietokone pyöritti eka yleisiä Australia kuvia, jotka oli etsinyt netistä ja myöhemmin oli vuorossa omia kuviani.

Ilmapallokeskuksesta löytyi hienoa rekvisiittaa kuten tämä läpinäkyvä maapallo-ilmapallo, johon merkitsin tähdillä reissulla käymäni kaupungit. Myös Aloha-banneri on heiltä.

Union Jack-pallosta sai Aussilipun pienellä askertelulla ja tähtitarroilla. Ei se ashkartelu niin hirveää olekaan?

Sitten pöytään! Ikuinen sini-puna-valko-teema jäi, kun valitsin ruokalautasiksi Australian urheiluvärit eli keltaisen ja vihreän.

Ja tässä sitten kuvia tarjoiluista. Muna-majoneesi-leipiä, joista toisissa oli mausteena currya ja toisissa hieman sinappia. Curry-versiot taisi tehdä kauppansa paremmin, pitää pistää se korvan taa. Myös wrapeissä majoneesi-tonnikala-ohje oli halutumpi kuin kermaviili-tonnikala. Kermaviilin kanssa tosin kävi niin ikävästi, että toinen kahdesta purkista oli pilaantunut eli käyttökelvoton, joten tahnaan laitoin vain yhden purkin kermaviiliä neljää tonnikalatölkkiä kohden. Mausteina pippuria, suolaa ja tilliä, yksinkertaisuus kannattaa. Ja vieläpä kun on kyse brittipohjaisista resepteistä.



Joo, millos kokoonnutaan taas?

My fat koalas <3

Ensin on annettava täysi kymppi Kannelmäen Prisman kauppakassipalvelulle! Kaikki kylmät jutut oli nätisti omassa pussissaan kylmäkaapissa ja pakasteetkin tuli jäätyneinä perille. Kassit oli myös pakattu todella tehokkaasti ja fiksusti, aivan mahtava kokemus siis alusta loppuun. Suosittelen! Ja siis, miksei vaikka joulun helpotukseksi? Saa nähdä pyytääkö ne korkeampaa hintaa sesongin palveluista.

Sitten makupala tulevan iltapäivän juhlista, joihin valmistauduttiin jo tänään täydellä kaasulla:

Kookoskoaloita, kenguruita ja Etelän ristin osia siis ainakin tulossa tarjolle!

Kokosimme kauppakassin kotona

Lähestyvien bileiden merkeissä päätimme äitini kanssa kokeilla Prisman ja Foodien palvelua, jossa netissä klikkaillaan virtuaaliseen ostoskoriin Prismassa myytäviä tuotteita, siis esimerkiksi ruokaa ja kaupan työntekijä sitten keräilee tavarat, jotka noudetaan sovittuna aikana sovitusta paikasta. Idea lähti siitä, kun näimme kauppareissuilla myyjien työntelevän kärryjä ja keräilevän kärryissä oleviin muovikasseihin ruokatavaroita. Ensin toki tuli mieleen, että palvelu kotiinkuljetuksineen on mainio ikääntyneille, mutta haastateltuamme keräilijämyyjää kertoi hän palvelua käyttävän myös esimerkiksi juhlia järjestävät perheet, jotka eivät halua lähteä hyllyjen väliin pähkäilemään ostoksiaan, lataamaan koko kärryn sisältöä hihnalle, hihnalta laukkuihin, kärryyn, autoon... Juuri näin, kuulostaa mahtavan fiksulta ja helpolta, ja kuten sanottu lähestyvien juhlien alla päätettiin mekin jättää yksi stressin aihe pois päiväjärjestyksestä. Annettiin siis jonkun muun kerätä ostoksemme.

Palvelun löysin googlaamalla Prisma ja kauppakassi, mutta palvelun tuottaja on siis Foodie.fm, linkki tässä. Palveluun on rekisteröidyttävä, mutta miksikäs ei, onhan ne tilaukset todella haettava eli oma nimi ja puhelinnumero menevät ihan tarpeeseen. Sitten vaan valitsemaan vaikka päivittäistavarat sivun ylälaidasta ja klikkailemaan ruokaa kärryyn. Sivuilla on siististi listattu kaikki tuotteet ja suurimmasta osasta näytti olevan kuvatkin, ei siis tarvitse arvailla mikä leipä on minkäkin nimen takana. Ja jos ei löydy kuvaa, niin eikun tuotenimi google-kuvahakuun, se auttoi meitäkin parissa kohtaa. Kun on klikkaillut ostoslistansa läpi, näkyy sivun ylälaidassa ostoslistalla tuotteiden lukumäärä, kärryn kokonaishinta ja vielä lista, mistä voi tarkistaa, että kaikki tuli haalittua mukaan. Ja listaa voi säätää niin kauan kunnes se on otettu keräilyyn eli siihen asti, kunnes joku ihana myyjä on alkanut hääräillä hyllyjen välissä toteuttaakseen sinulle helpon ostoskokemuksen. Äläkä unohda siis lähettää tilaustasi! Saat siitä sitten sähköpostivahvistuksen ja keräilyn päätyttyä vielä tekstiviestin, jota näyttämällä lopullinen ruokien lunastus tapahtuu. Palvelussa voi myös klikata haluaako, että keräilijä korvaa mahdollisesti hyllystä puuttuvan tuotteen vastaavalla vai haluaako kieltää korvaamisen. Minä kielsin sen, koska haluan just ja vain valitsemani jutut.

Lähetin tilauksen eilen päivällä ja puolen päivän aikaan tänään tuli sähköpostiin ja puhelimeen ilmoitukset, että keräily on suoritettu. Sähköpostissa oli vielä lista kerätyistä ostoksista ja kaikkien perässä "OK" eli kaikki oli löytyny. Superkätevää, listasta näkee siis suoraan, mitä ei löytynyt eli mitä saa lähteä itse jahtaamaan. Kassi maksetaan vasta noudettaessa ja keräilymaksu oli eilen keskiviikkona tilattuna ja tänään torstaina haettuna 2,90euroa eli ei juuri mitään! Ainoa jännitys on miten kylmätuotteet on säilötty... No sen näemme kassit heattuamme, hakuikkunaksi valitsimme kello 15-18 välin. Vihanneksia ja hedelmiä en viitsinyt tilata ollenkaan, sillä niiden valitseminen on niin subjektiivista. Ja mistä sitä nyt tietää montako grammaa salaattia, tomaattia tai sitruunaa sitä haluaa? Entä jos keräilijä katsoo tomaatteja aivan eri kulmasta ja kriteeristä kuin minä? Tai valitsee ruman sitruunan? Ei ehkä, mutta näin kokeilukeralla tuoreiden poiminta jätettiin mulle. Mutta neljä viidesosaa stressistä on silti tiessään ja voin huomenna alkaa hikoilla leipomusteni parissa ilman, että olisin ensin polttanut käämini kaupan käytävillä.

Työ, työttömyys, mol.fi

Kotona oleminen ja työn etsiminen on ollut viimeisen kuukauden yllättävän miellyttävää. Paikkoja ei ole löytynyt montaakaan, mutta silti aika on kulunut siivillä. Maanantaina on aina maanantai-fiilis, vaikken töissä olekaan ja perjantaina taas hogaa pohtivansa mihin se viikko taas katosi. Selailen joka päivä mol.fi:tä, mutta huomattavasti sieltä nousee esiin paikat, joihin haetaan juuri tiettyä erityisosaamista omaavia hakijoita tai sitten hoiva- ja huoltopuolen osaajille. Lähihoitajana, sairaanhoitajana, siivoojana, myyjänä, tarjoilijana, sihteerinä tms tuntuis työllistyvän. Tai sitten haetaan johtajaa, ylitutkijaa, asiantuntijaa ja ilmoituksessa kerrotaan työn vaativan tätä ja tätä erityisosaamista ja kokemusta, mutta tuskin koskaan hakijaa luvataan kouluttaa työhön. Mitä tämä nyt on?! Varmasti tuolla jossain on aina se yksi, joka osaa juuri haettavat erityisjutut, on jo ollut alan töissä ja käyttänyt sitä yhtä kryptistä tietokoneohjelmaa, mutta herää myös kysymys pedataanko tällä paikkaa talon sisältä hakeville? Eikös avoin hakumenettely ole nykyisin jotenkin laissa säädetty ja työtä ei saa suoraan antaa jo olemassa olevalle kandidaatille? Tietty yksi syy on myös, että nykyään ihmiset on kouluttautuneita ja hakevat suoraan "koulutustaan vastaaviin paikkoihin" eli eivät aloita alhaalta vaan pyrkivät heti keskiviivan yli asiantuntijatehtäviin. Minähän olen myös päättänyt pitää vielä hetken, ainakin vuoden vaihteeseen saakka, kiinni pyrkimyksestäni päästä akateemisen loppututkinnon vaativiin hommiin. Kolme hakemusta on tällä hetkellä vetämässä: yksi UM:ssä ja kaksi vanhassa työpaikassani. Pidetään peukut pystyssä... Miksi? Hmm, haluaisin, että tutkinnosta olisi jotain hyötyä ja hieman reilumpi palkkakin jo alkaisi kiinnostaa.

Paikkoja Mollissa on koko Suomessa tällä hetkellä 10 168 ja Uudenmaan alueellakin 3716. Luvussa on mukana aivan kaikki alat, jotka työkkäri listaa. Ja aina vaan mättää. Monessa mielenkiintoisessa ilmoituksessa osaamisen lisäksi hakijan toivotaan olevan esimerkiksi "valmis itsenäisen ja haasteellisen työkentän tehtäviin". Alkaessaan verrata itseään haettuihin ominaisuuksiin, alkaa aprikoida olenko? Jos en olekaan? Haen kyllä haasteita, mutta miksi kaikki tuntuu sitten lopulta liian haasteellisilta? Jobin nimi on jotain outoa, firma nevöhöörd, kääk! En ole vielä tuollainen, valovoimainen osaaja. Jos hakija yrittää brändätä itseään mahdollisimman dynaamiseksi, taitavaksi ja sukkelaksi, kiinnostavaksi tyypiksi, tekevät yritykset samoin. He haluavat erottua ja erottaa hyvät parhaista. Suhtautuuko sitä liiankin kriittisesti itseensä, osaamiseensa ja etenkin mahdollisuuuksiinsa oppia? Ajatteleeko monikin, että uuteen paikkaan mennessä pitäisi olla jo osaaja?

Entäs sitten, kun tv:ssä tai lehtihaastattelussa tulee esiin jokin kiinnostava työ, mutta pakollinen seuraava kysymys kuuluu miten siihen pääsisin? Kun ajattelee, ei sitä kiinnostavaa työtä mahdollisesti ole ollut alunperin olemassa eikä siihen johtavaa suoraa tutkintoakaan tunneta, vaan jutussa mainittu osaaja on ehkä paikkansa ja osaamisensa itse itselleen luonut, tehnyt töitä työn eteen. Olisiko sitä seuraavaksi lähdettävä etsimään se oma mielenkiinnon aihe ja alkaa sitten toteuttaa uutta urapolkuaan, alhaalta ylös?

Tosiasiassa odotan ainakin tammikuuhun.