Land oh the Long White Cloud

Laskeuduin rytinällä San Franciscon tapahtumat mielessä viikko sitten Aucklandiin. Ilma oli heti kentällä pureva, kuusi astetta plussaa ja mä meinasin kääntyä saman tien takaisin! Rohkeasti kuitenkin, uudet jutut mielessä, ostin lipun keskustaan ja asetuin taloksi keskustahostelliin. Heti huomasi, ettei huoneessa ollut minkäänlaista lämmitystä ja yksi ikkunoista falskasi, ekana yönä vedin siis päälleni kerraston, yökkärin, fleecen, pipon ja kaulahuivin!!!! "Jos talvi on niin miksei siihen osata varautua??" kirosin. Tiistai avautui onneksi aurinkoisena ja oli aika tutkia Aucklandin antia niin näkötornin ja kuin jalkakäytävän tasolta. Ihan mukava kaupunki, ei kovin suuri, mutta makeesti veden äärellä. Museossa sai ihmetellä liskoterrariota kärpäsineen (eläviä kaikki), muovilattian alla elävää hummeria, tulivuorinäyttelyä, onhan Aucklandkin uinuvan hönkäilijän juurella sekä maori-kulttuuria, näin muunmuassa. Huippumuseo!

Hostellilla mulle sitten räätälöitiin kolmen paikan pohjoissaaren seikkailu, ettei koko viikko kuluisi kaupungissa. Ensimmäisenä vuorossa oli Taupon pikkupaikka viiden tunnin bussimatkan päässä Aucklandista kaakkoon. Pieni paikka ja hieno järvi, jonka takaa kohosi lumihuippuinen vuorijono... Oikea postikorttimaisema, muuten yhden päivän visiitillä ei paikasta paljoa enempää irti saanut.

Näkyykö lunta?

Aamusta loikkasin taas dösään ja hurautin tunnin matkan Rotoruan kaupunkiin, joka on erityisen tunnettu maorikulttuurista ja kuumista lähteistä. Ekana iltana kävin maorikylässä tutustumassa heidän alkuperäisiin elintapoihin, lauluihin, tansseihin ja lopussa ruokaan buffet-illallisen kautta. Kovin erilaista oli meno kuin Australian aboriginaalien jutuissa, mutta maorithan ovat tulleet Tyynen meren saarilta ja sopeutuneet nyky-yhteiskuntaankin helpommin kuin veljensä Ausseissa. 

Maorinainen kertoo kaislan käyttömahdollisuuksista.

Tokana päivänä varasin itselleni retken kuumille lähteille, kuvat kertokoot, olen edelleen sanaton paikan hienoudesta!

Kiehuvaa mutaa.

Geysiri.

Vesi on kiehuvan kuumaa varoittaa kyltti.

Luonnosta löytyy upeimmat värit...

Roturuasta jatkoin sitten Waitomon pikkukylään, joka on kuuluisa luolistaan, joiden katossa elää pimeässä loistavia glowworm-matoja. Luolissa ei saanut kuvata, joten näytettävää ei nyt ole. Sen verran voin kuvailla, että ihasteltuamme vuosituhansia vanhoja tippukivimuodostelmia istuimme veneeseen ja livuimme hiljaiseen luolajokeen, jonka katossa loisti tuhansia pieniä valopilkkuja, kuin ledejä diskossa. Madot houkuttelevat valollaan saalista luolan kattoa kohden. Vau... 

Waitomossa oli aikaa myös kaksi päivää ja jottei tylsistyminen vain koittaisi buukkasin itseni toiselle päivälle neljän tunnin kalliokiipeilyretkelle sisälle luolastoon! Siellä kiipeilimme ohuilla kielekkeillä, ahtaissa tunneleissa, ylitimme pudotuksia milloin vaijerisillan varassa milloin koysiradalla viilettäen. Turvavaljaat ja luolan seiniin kiinnitetyt köydet pitivät meidät turvassa jopa 25metriä alempana kuohuvasta joesta ja hurjista pudotuksista. Muutaman kiiltomadonkin näimme. On tää varsinainen "pää edellä"-maa, ja matka! Makeeta oli!

Nyt syön nuudeleita peppu tiukasti tuolissa Aucklandin hostellissa ja odottelen vuorokauden kääntymistä huomiselle, jolloin lähden taas vaihtamaan maata, nyt Hawaiin. Ilma ei ole ihan niin viileä kuin viime vierailulla, kupissa teetä:

Finnish Earl Greyssä voisi olla mustikkaa...?