sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Fraser Island

Tämä juttu kuten retken infotilaisuuskin pitäisi alkaa suurilla ja mahtavilla adjektiiveillä, mutta meillä orientaation suurin anti oli "Kuka ei aja, voi juoda alkoholia niin paljon kuin ehtii ja kerkee" sekä "Täytettyänne auton vuokraan liittyvät kaavakkeett, lähtee ulkoa ilmainen kuljetus pullokauppaan.". Jep, että ihan luonnon keskelle ollaan tässä lähdössä ihailemaan maisemia ja saaren rauhaa... Onneksi, onneksi meidän ryhmä koostui 16:sta tytöstä ja yhdestä pojasta, ja vaikka moni hanaviinejä saarelle kuljetti toi moni litkuaan sieltä myös pois. Joillekinhan tämä on oikeasti ultimate party trip!

Ideana oli siis tutustua valtavaan hiekkasaareen (jonkin opaskirjan mukaan puolen Belgian kokoinen) maastoauton kyydistä. Ekassa autossa oli opas ja kahta muuta ajoivat retkelle osallistujat. Mä en ilmoittautunut ratin taa vaan istahdin oppaan autoon kuuntelemaan 90-luvun hittibändi Aquaa ja miehen kaksimielisiä vitsejä. Kiersimme kahden yön ja kolmen päivän retkellä saaren päänähtävyydet, ihastelimme luonnon rauhaa ja puhtautta, ja vietimme iltaa telttakatoksen alla. On omanlaisensa kokemus ajella tunteja metsän reunustamilla, pomppuisilla hiekkateillä päätyen yht'äkkiä järven rantaan tai painella kahdeksaakymppiä hiekkarannalla meren möyrytessä vieressä. Ei sinne turhaa matkoja järjestetä.

Saaren päätie kulkee pitkällä rannalla.


Järviin vesi tulee vain sateen mukana ja poistuu ainoastaan haihtumalla, kirkkaus ja puhtaus ovat uskomattomia!

Dingot ovat olennainen osa Fraseria. Paria saatiin hätyytellä pois käydessämme illan pimeydessä puskassa asioilla, muuten villikoiria ei paljoa näkynyt. Yksin ei kuitenkaan tullut liikkua ja mukana oli hyvä kantaa keppiä, myös hiekan heittäminen eläintä kohti pelästytti sen tehokkaasti tiehensä.


Mahenon hylky on kiehtova nähtävyys.

Champagne pools (nimi tulee kuohusta, joka muodostuu aaltojen lyödessä kiviä päin) muodostaa suojaisen uintimahdollisuuden meren puolella. Kirkkaissa altaissa oli laaja valikoima trooppisia kaloja kuin luonnonakvaarioon vangittuina.


Kaukana näkyvä mereen työntyvä kallio, Indian Heads, on saaren alkulähde, jonka taakse hiekka aikanaan alkoi kerääntyä.

Majoittuminen tapahtui neljän hengen teltoissa ja patjana oli vain ohut solumuovipatja. Vieläkin on mustelma kädessä tästä kokemuksesta, en mä taida oikein telttailija olla! Eikä hiekka hienoisuudestaan huolimatta ole pehmeää!! Sateen ja dingot asumukset onneksi piti ulkona, ekana yönä vaan sai vetää vetoketjun kiinni ylös asti kun lämpötila tipahti reilusti alle kymmeneen. Tulipa sekin retkeilykokemus saatua kuinka kylmät jalat voi olla jos mukana on vain lipsukkaat. Ausseissa eniten käytetyt jalkineet on flipflopit, seuraavaksi tulee varmaan paljaat jalat, miten mäkin saaressa paljon hypin. Vasta kolmannelle tilalle nostaisin oikeat kengät, mitkä luonnottomat keksinnöt luonnon keskelle, etenkin kun hiekkaa on ihan kaikkialla.

Taustalla näkyy keittiö ja ruokasali. Tästä uuteen päivään, kun on ensin nauttinut aamupalan tyhjällä rannalla istuskellen...

perjantai 24. toukokuuta 2013

650 kilometriä

olen matkustanut enkä ole saanut päivitettyä blogia! Etäisyys on Byron Baystä, mistä tein vikan päivityksen Agnes Wateriin, missä nyt olen. Väliin mahtui melko pala itärannikon kaupunkeja. Ensin jatkoin kaikkien haukkumaan Surfers Paradiseen Cold Coastilla eli Kostilla kuten Australian suomalaiset kuulemma rannikon huvittelukeskusta kutsuvat. Minua korkeiden talojen ja aurinkoisen rannan yhdistelmä veti puoleensa. En voinut kuin hymyillä huvittuneena ylitällätyille ja muovisen muodikkaille paikallisille ja turisteille. Melkoinen ero Byronin hippimenoon teki myös osansa vaikutelmaan. Toisena päivänä vuokrasin pyöränkin päästäkseni tutkailemaan hullunkurista kaupunkia etäisyydeltä.



Surfersista otin dösän Queenslandin osavaltion pääkaupunkiin Brisbaneen. Miljoonakaupunki hurmasi lämmöllään ja vilkkaudellaan. Ehkä mun pitäis keskittyä näihin valoviidakoihin vihreiden viidakoiden sijasta? Ilmaiset taidemuseot, keskustassa oleva hiekka-uimaranta, vehreät, siistit puistot ja jokea ylittät sillat ja sitä pitkin seilaavat ilmaiset lautat... Mitä muuta sitä suurkaupungilta tarvii?! Mä olin myyty, vaikken tästäkään paikasta ollut hyvää sanaa kuullut, kumma juttu! Hostellissa oli myös ruokailualueena toiminut kattoterassi, mistä avautuihuikeat  näkymät keskustan ja joelle. Sanoisin, ettei ihan helpolla löydä aamupalalleni parempaa maisemaa 23dollarin hintaan!




Brisbanesta lähdettäessä oli taas odotukset korkealla, sillä seuraava kohde Noosa oli niin monen suosittelema. No yllätys, minusta se oli hieman tylsä ja hiljainen, vaikkakin luulin rantaa pitkin kävellessäni astuneeni kirjaimellisesti taivaaseen! Pohdin vaan, että kun mä ensi kerralla istun Munkan rannassa lukemassa kirjaani, joku onnekas saa istua kirja kädessä siellä... Ihan järkyttävän ihanaa. Ja rikkaimman päiväretkeläisen bongasin myös, kun yhdellä rouvalla oli porvariston hillityn charmin lisäksi pikkurillini pään kokoinen timanttisormus ja kokonaan timanteista koottu rannekorunauha ihan vaan ennen puoltapäivää tehdyllä jokiristeilyllä... Sunshine coast on sitä tosirikkaiden paikkaa.



Brisbanen ja Noosan puoliväliin osuu myös yksi maailman kuuluisimmista eläintarhoista, edesmenneen krokotiilimies Steve Irwinin Australia Zoo. Maksoin karvaan 57dollarin pääsymaksun hieman pitkin hampain, mutta vierailu muutti käsitykseni eläintarhoista loppuiäksi. Niihin ei enää paljoa tarvitse mennä, sillä yksikään tuskin yltää Australia Zoon tilavaan, rehevään, puhtaaseen ja "eläimet ensin" meininkiin. Sain silittää koalaa (ilmaiseksi!) ja kävellä kenguruiden seasse niiden oikeaa lajikäyttäytymistä seuraten. Tilaa oli niin paljon, että eläimet loikkivat ympäri laumoissa eivätkä vain loikoilleet apaattisina puiden varjossa. Krokotiileja oli myös kodikkaissa altaissa vaikka mitä mallia ja keskipäivän show rytmikkään musiikin saattelemina vapaana lentävine lintuineen ja krokonäytöksineen oli huikea!


Tässä kuvassa ei zoomia tarvinnut käyttää!


Tällainen lomailuvaihde sopii kumman hyvin mulle! On jännää hypätä parin päivän välein dösään ja tsekata mihin on sillä kertaa lipun ostanut. Noosan ja Agnes Watersin väliin jäi  vielä yksi Austalian Maailman perintöluetteloon kuuluva helmi, Fraser Island eli maailman suurin hiekkasaari. Valmistelen siitä oman jutun lähipäivinä, nyt lähden suihkuun. Tässä hostellissa huoneet on numeroiden sijasta nimetty maiden mukaan.  Asustelen itse Itävallassa. Ruotsi ja Tanska ovat kuulemma saaneet omat huoneensa, Suomi ei. Pöö! Mutta sentäs meidän iso lippu roikkuu yhteistilan katosta oikein keskeisellä paikalla. Jee!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Byron vibe

Kolme viikkoa on taas hujahtanut helppaillessa, sain tänään kylpyhuoneen seinät maalattua ja huomenna nukun jo Byron Bayn hostellissa. Joku tässä paikassa, perheessä, kaupungissa on, että se tuntuu olevan vaikea jättää taakse. Olenko ehkä löytänyt Australian ihanimman paikan? Maisema on vehreää,  sademetsä ulottuu rantaan, Byronissa saa niin ruoka kuin vaatetarpeen tyydytettyä, meri on turkoosi ja ihmiset, ainaki perheen lähipiirissä, erikoisen ystävällisiä ja vastaanottavaisia. Pari päivää tätä vielä tutkiskelen, sitten suuntaan Surfers Paradisen kuulemma muoviseen bling bling-meininkiin. 


Mullumbimbystä löytyi kuvien herkullisin pala Rocky roadia, jota haukkailin tässä verannalla omalla sohvallani istuen. Istun tässä sohvalla tänäänkin odottaen auringon laskeutumista ja illalliskokkailun alkamista. Yöt ovat kääntyneet viileämmiksi, vaikka päivisin aurinko edelleen lämmittää. Tajusin tänään pellolla lantaa kärrätessä, että vaikka tänne tullessani sain pitkän kesän, saan täältä palatessani siirtyä eteläisen pallonpuoliskon talvesta pohjoisen puoliskon syksyyn, ellei elokuu ole inkkarilämmin. Toivoa sopii!

Nämäkin olivat valkoise, kun lähdin.

Reilu kaksi kuukautta vielä... Päässä pyörii tyhjää ja odotusta, epävarmuutta ja innostusta.

torstai 2. toukokuuta 2013

Maisemakuva

Taloa vastapäätä kohoaa hyvä kuntoiluun sopiva mäki, jolle kävelen niinä päivinä kun en ole hikoillut pilttuissa ja laitumilla. Tänään mut pantiin maalaamaan keittiön seiniä, kävelypäivä siis. Nyt muistin ottaa kamerankin mukaan, harmi että sattui syksyisen sateinen sää kohdallemme. Tila ja talo ovat kuvissa jokseenkin keskellä, vaalea katto hohtaa ja talolta vasemmalle avautuvat laitumet, tallirakennus ja ratsastuskenttä.