Australia day

Täällä mainokset kyselivät viime viikolla mitä merkitsee olla australialainen. Hymisin itsekseni. Mitä se voikaan merkitä, kun valkoinen osa väestöstä on siirtolaisten jälkeläisiä ja alkuperäinen osa hieman hunningolle jätettyä. Mitä australaisuus merkitsee tässä varsin erikoisesti asutetussa maassa..? En ole jutellut tarpeeksi monen australialaisen kanssa saadakseni asiaan oikeaa kantaa. Pari, joiden kanssa olen sanoja vaihtanut ovat haukkuneet aboriginaalit laiskoiksi tai juopoiksi. Mielestäni asia on mutkikkaampi, ja aion pitää sen agendallani.

Mutta eilen oli siis tämä Australia day, joka jengin pukeutumisesta ja käytöksestä päätellen on maan tärkeä juhlapäivä. Joka toisella oli lippu harteillaan tai lipun kuvion toistava mekko, bikinit, hattu, shorsit, kokovartalotrikoo, T-paita, toppi, silmälasit, tuntosarvipanta, feikki tatuointi... Mitä kuvitella saattaa. Jossain järjestettiin ilmainen aamiainen, Perthissä huima ilotulitus. Olen nähnyt hienoja tulituksia, mutta eilisiltainen 27minuutin tauoton paukutys löi upeudessaan kaikki laudalta! Länsi-Australia on kaivostensa ansioista erittäin rikas osavaltio ja se tuli kyllä hyvin selväksi. Toivottavasti kuvat tekevät edes hieman oikeutta spektaakkelille.

Nyt olen matkalla Fremantlen merenrantakaupunkiin ja huomenna kello 7.10 starttaa tähän asti jännittävin osuus: lähden viikon retkelle kohti Exmouthia! Reitille osuvat niin Monky Mian delfiinit, simpukankuorista koostuva ranta kuin Ningaloo reefin luonnonsuojelualue koralleineen ja snorklausmahdollisuuksineen. Pitäkäähän peukkuja, että sää suosii!

Sen kun paranee!

Istun juuri motellissa, omassa huoneessani olut edessäni oman musiikkini kiemurrellessa puhelimesta korviini. Hyppäsin aamulla jälleen bussiin ja ajelin eteläisen pallon puoliskon - rakastan, kun nämä aussit jaksaa aina muistuttaa, kun joku on "the biggest/brightest/tallest/what ever thing in the SOUTHERN HEMISPHERE) - pisimmän laiturin juureen. Kaupungin nimi on Busselton ja laituri Busselton Jetty. Edes hostellin loppuunbuukkaus ei saanut vaihtamaan suunnitelmaani vaan maksoin melkein mukisematta 65dollaria yhden hengen huoneesta Busselton Bay Motellissa. Ihanaa kyllä yksi yö viettää ihan omassa huoneessa, käydä omassa suihkussa ja juoda olut omassa rauhassa!

Mutta se Jetty, siinä vasta nähtävyys, ainut tosin tässä kaupungissa. Se ulottuu 1,939kilometriä ulos merelle, vaikkei tosin ihan piikkisuorana rakennelmana vaan kaartuu lopussa rannan suuntaiseksi. Kävely päähän ja takaisin käy ihan lenkistä, ja matkalla saa ihailla turkoosia, kristallin kirkasta merta. Laiturin nokkaan on myös tehty merenalainen observatorio, missä voi laskeutua noin kymmenen metriä meren pinnan alapuolelle ihailemaan laiturin rakenteisiin kiinnittyneitä merikasveja ja niiden ympärillä eläviä kaloja. Alan viimein tajuta miksi ihmiset haluavat sukeltamaan täällä, minä haluan myös! Tämä meri on todella elävä akvaario.

Huomenne suuntaan taas isojen patojen ääreen Perthiin, ja sieltä... Ties minne!

xxx

Toisena asiana halusin tehdä pienen leffa-analyysin, kävin nimittäin tuossa joku päivä sitten katsomassa Life of Pi:n eli Piin elämää. Kirjan 2000 luvun alussa lukeneet tietävät, ettei kyseessä voi olla ihan normaali elokuva eikä näin todella olekaan! Elokuvaan on onnistuttu vangitsemaan merkittävän erikoinen kirja hyvin nautinnollisesti paketoituna. Romaani on selviytymistarina siitä miten elää pelastusveneessä Bengalintiikerin kanssa ilman ruokaa aavalla merellä tulematta itse syödyksi? En ole koskaan ollut 3D-fani, mutta tässä sekin toimii. Ja jos et ole lukenut kirjaa, mutta pidät merestä, on sinulla myös täydellinen syy käydä teos katsomassa! Tarina on erikoinen, mutta miten paljon kirjasta tykkäsinkään leffassa minut vangitsi parhaiten visuaalinen puoli. Se on fantastinen.

Retkeilyä

Lauantaina, viimeisenä päivänäni avokadofarmilla, omistajapariskunta tarjoutui viemään minut retkelle johonkin paikkaan, jonka vielä lähiseudulla haluaisin nähdä. Olin katsellut kartasta d'Entrecasteaux'n luonnonsuojelualuetta ja siellä olevia dyynejä, joille on mahdollisuus päästä ainoastaan nelivetomaasturilla. Toivoin siis retkeä sinne, merenrantaan, aivan farmin "takapihalle". Kun auton renkaanpaineet päästettiin alle puoleen normaalista ja meidän helppereiden käskettiin nousta auton lavalla seisomaan ja pitämään kiinni hytin takana olevasta turvakaaresta aloin tajuta, että olin toivonut viimeiseksi retkeksi jotain melko jännittävää... Dyynien hiekka on ymmärrettävästi upottavaa eikä vauhtiin päästyään voi turhia hidastella. Siellä siis puristimme rautaa rystyset valkoisina ja myötäilimme auton liikkeitä ja kurvauksia, kun herra farmi kiihdytti jyrkkiin ylämäkiin ja jarrutteli mutkissa. Matkaa meren rantaan oli 10kilometriä ja tie kulki ensin halki hiekka-aavikon sukeltaen sitten vaihtelevaan metsään ja lopulta meren rantaan. Jännitys kannatti! Kivutessamme lopulta korkean dyynin huipun yli avautui alhaalla pauhaava meri ja 20kilometriä pitkä hiljainen ranta...

Eilen sunnuntaina astuin sitten bussiin kassissa avokadoja ja taskussa ansaittu palkka, nyt pidänkin hetken lomaa. (Bussilippua ostaessani törmäsin orpoihin kengurun poikasiin, jotka oli tuotu näytille Pembertonin turisti-infoon. Voitte arvata, että olivat pehmoisia! Kuva alla) Bussin määränpää oli delfiineistään tunnettu Bunbury noin 2 tuntia Perthistä etelään. Hostellilta on viiden minuutin matka rantaan, missä söin eilen paistettua riisiä ja ihailin auringon laskua Intian valtamereen. Tänään puolestani heräsin aikaisin ja suuntasin delfiinikeskukseen kuikuilemaan kaupungin vetonauloja. Rannalle tulevat delfiinit ovat täysin villejä, joten koskaan ei ole takuita eläinten näkemisestä. Eläinten tapa tulla rannalle on lähtenyt liikkeelle kalastajien ruokittua delfiinejä ylijäämäkaloilla. Kaverit ovat siitä kesyyntyneet sen verran, että saapuvat rannalle aamuisin ruoan toivossa. Eläimiä ei saa koskea eikä ruokkia, ihmiset vain seisovat rivissä odottamassa. Tänään kävi todellinen tuuri, sillä ensin ilmestyi yksi, kohta toinen ja jossain vaiheessa edessämme uiskenteli kuusi pullonokkaa! Vau!!

En ole vielä nähnyt paljoakaan itärannikkoa, mutta kokemukseni perusteella länsirannikko on paikka, johon kannattaa matkustaa! Kaunista, rauhallista ja halvempaa kuin kaikkien tuntemassa idässä.

Retki Albanyyn

Kyllä, täällä on ihania rantoja ja mahtavia luonnonnähtävyyksiä. Auto vaan pitää olla, että niiden ääreen pääsee. Minulla kävi tuuri ja avokadoperheeni vei minut retkelle Albanyyn, merenrantakaupunkiin neljä tuntia itään farmiltamme. Oheiset rannat ja kivimuodostelmat olivat reitillämme, ja kuten missä vaan paikallisethan ne tietää parhaat paikat... Ensi sunnuntaina jatkan eteenpäin, silloin vuorossa on Bunburry delfiineineen ja ja Busselton kaksikilometrisine laitureineen. Työskentelystä olisi tarkoitus pitää hetki taukoa!

Tammikuu tuli

Hyvää uutta vuotta! Taas saa opetella piirtämään uuden numeron päivämäärän viimeiseksi. Olen edelleen Pembertonissa Länsi-Australiassa. Joulu täällä sujui rennoissa tunnelmissa vieraiden valuessa sisään verkkareissa ja vanhoissa t-paidoissa tarjottaviksi tarkoitettuja tuomisia kantaen. Pöydässä oli rehti pääruoka kalkkunoineen ja perunapaistokkaineen, jälkiruoaksi perinteisempää Rifleä, hedelmäsalaattia ja kotitekoista jäätelöä. Jokaisella oli myös maan tavan mukaan omat pullot mukanaan (BOY = bring your own eli tuo omasi). Hyvin rento joulu siis! Kuten kuvasta näkyy tein isännille riisipuuroa ja leivoin myös piparkakkuja äidin reseptillä.

Uusivuosi oli rento myös, kun kämppäkavereinani asustavat kolme ranskalaista kutsuivat ystäväpariskuntansa kylään ja yhdessä huudettiin suomeksi "HYVÄÄ UUTTA VUOTTA" hetki ennen ja jälkeen kello kahdentoista. Hyvin he sen oppivat, ja lopun ajan minä sain harjoittaa ranskaani. Toinen vieraista osoittautui oivaksi lasagne-kokiksi ja pöytä katettiin koreaksi mökkimme kuistille. Kippis helteelle ja hyvälle seuralle! Mutta mitä ovat nämä juhlat neljänkymmenen asteen lämpötilassa? Sen voin ainakin tyytyväisenä todeta, että vietin vuoden 2012 viimeisen ja 2013 ensimmäisen päivän rannalla!

Nyt arkeen kuuluu tiukkaa työntekoa. Päätin ottaa vastaan tarjouksen avokadopakkaajanpaikasta ja olen nyt viikonpäivät asetellut hedelmiä pahviastioihin. Paikalleen asettuessa huomaa kuinka mukavaa se on, kun ei tarvitse huolehtia huomisesta ja seuraakin on tarjolla. Nytkin ranskalaisten lähdettyä telttailemaan viikonlopuksi seuraa pitää Huntsman-hämähäkki. Kaikista pienemmistä tovereistaan tämä otus erottuu katosta tai seinästä kokonsa ansiosta, muttei onneksi saa eläinkirjassa ristinkuvia myrkyllisyydestään. Kaikkeen tässä helteessä on totuttava, ei ole edes ensimmäinen lajinsa edustaja meidän seiniä tutkimassa...