No onkos tullut kesa nyt talven keskelle???

Nytpa olisi melkein kuukausi lapikaytavana, kolme viikkoa olen avokadofarmilla jo ollut! Aika on taas kulunut nopeasti... Ensimmaisella viikolla oli jannittavaa poimia ja pakata avokadoja, enpa tiennyt ennen, etta avokadot kasvavat puissa saati etta ne kypsyvat vasta poimimisen jalkeen. Kypsymista voi hidastaa pitamalla hedelmat viileassa, ja toisaalta edistaa pitamalla niita lahekkain banaanien kanssa. Ekan viikon elimme ilman maistiaisia naista farmin makunsa perusteella palkituista avokadoista, mutta saadessamme ekat kolme juuri poimittua hedelmaa hautasimme ne heti banaanien alle ja muutaman paivan odottelun jalkeen saimme jo herkutella. Ja kylla, hyvalta maistuivat!

Itse poimiminen on rentoa ulkoilmahommaa, pakkaaminen sen sijaan pikkutarkkaa ja taiteellista. Farmin saamien palkintojen takia hedelmien on paitsi oltava ensiluokkaisia laadultaan myos ykkosluokkaisesti pakattuja. Niita ei siis heitella pahvirasiaan summanmutikassa vaan yleisvaikutelman on oltava harmoninen ja jokainen vihrea suikula asetellaan paikalleen hienovaraisesti. Voi kun voisin laittaa tanne kuvia, saisitte paremman idean asiasta. Olen ilmeisesti vakuuttanut farmin omistajat taidoistani, silla minulle on tarjottu palkallista tyota avojen pakkaajana. Pohdin juuri korvaako raha farmin syrjaisen sijainnin...

Paikka on siis syrjassa kuten olen huomannut niin monen farmin Australiassa olevan. Onneksi seuranani on ollut kanadalainen kimma, jonka kanssa olemme jakaneet paitsi asumuksen myos iltapaivat, viikonloput, olemme kayneet kavelyilla ja uimassa tekojarvessa. Uimaan ja kaupungille mennessamme olen saanut ajaa farmin avolava-autoakin ja siis saanut praktiikkaa vasemmanpuoleisesta liikenteesta seka vaihteiden vaihtamisesta vasemmalla kadella. Hengissa ollaan ja auto naarmuton! Kanadalainen lahti kuitenkin tanaan eteenpain ja jaan tanne viela ainakin viikoksi kolmen uuden ranskalaisen helpperin kanssa. Taalla lansirannikolla tuntuu olevan paljon working holiday-vuottaan viettavia nuoria (ja nuoria aikuisia) juuri Ranskasta ja heita kuunnellessaan heraa pakostakin mieleen kysymys edustavatko he vihdoin sukupolvea, joka on kyllastynyt Ranskan kielipolitiikkaan ja lahtenyt parantamaan englannin taitoaan aitoon ymparistoon? He eivat puhu englantia useinkaan kovin haavisti ja myontavat sen itsekin, toteavat etteivat koskaan ole joutuneet kielelle alttiiksi mm. tv-sarjojen ja leffojen dubbauksen takia, ja ihailevat samalla tapaamiaan skandinaaveja ja heidan kielitaitoaan. Mina taas ihailen ranskalaisten rohkeutta ja paattavaisyytta, hyvin he tuntuvat parjaavan, vaikka suppeammallakin sanavarastolla.

Seuran vaihtumisen lisaksi huomenna olisi joulun juhlinnan aika. Tein eilen piparkakkuja aidin reseptilla ja jossain vaiheessa tanaan, ilmeisesti saatuani taman kirjoituksen paatokseen, saan kiehauttaa isantaparille riisipuuron. He ovat vierailleet Norjassa ja ja tuntevat taman Pohjoisen herkun, katsotaan vaan miten se onnistuu risottoriisista keitettyna... Taloon saapuu joulupaivaa juhlistamaan viitisentoista vierasta: ystavia, naapureita ja heidan ulkolaisia helppereitaan. Tuntuu mukavalta, kun ei tarvitsekaan viettaa pyhia itsekseen vaan saa juhlia seurassa. Poydassa on nailla tiedoilla kokonainen pikkupossu, perinteinen kinkku seka kalkkuna! Siina riittaa syomista muutamalle vieraalle. Jatkan nyt paivaa hyraillen Sylvian joululaulua ja No onkos tullut kesaa, molemmissa on sakeita, jotka sopivat niin hyvin tahan ei kovin jouluiseen maisemaan. Kaikkia muita joululauluja tuntuukin sitten ihan hompalta edes miettia, kun ulkona ei pauku pakkanen vaan elohopea uhkaa tanaankin kivuta reilusti yli kolmenkymmenen.

Jos saisin laitettua nyt kuvia, ohessa olisi maisemakuvia farmia ymparoivasta Karri-metsasta. Karri on eukalyptuspuulaji, joka kasvaa suorana, korkeana ja harvaoksaisena, ja tuottaa superkovaa puuainesta. Kyseista puuta kasvaa vain tietyilla alueilla Perthista etelaan ja taalla monet Karri-metsat onkin rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi. Toisessa kuvassa olisi australialainen joulukortti nallesta, jolla on surffilauta kainalossa ja tonttulakki paassa. Sodein kortti on tahan mennessa kuvannut hiekasta tehtya lumiukkoa, jonka paassa tonttulakin virkaa toimitti punainen ampari. Mutta nyt puuron tekoon!

Oikein hyvaa Joulua kaikille!

Tällä hetkellä mielessä ;)

Legendaarinen junamatka

Indian pacific on todellakin silmät avaava kokemus. Kun kerrankin matkaa valtavan mantereen halki verkkaisesti junalla lentokoneella suhahtamisen sijaan tajuaa kuinka paljon kuivaa, asumatonta erämaata tähän maahan mahtuu. Lähdössä oli oikeaa lentoon lähdön tunnelmaa, kun pakaasin sai tsekata sisään pari tuntia ennen lähtöä ja junaan käveltiin pelkän käsipakaasin kanssa. Rinkkani sai punaisen painavaa-merkinnän, kannan rautatievaa'an mukaan selässäni 21,5kilon lastia! Mutta pariin päivään siitä ei tarvinnut huolehtia, sillä reppuun ei päässyt matkan aikana käsiksi ollenkaan. Junassa sain ikkunapaikan ja viereeni puheliaan englantilaisen kundin. Ajattelin ensin, että hänen seurankipeytensä estäisi minua nauttimasta matkasta, mutta jo perjantai aamuna olin tyytyväinen hänen olemassa olostaan! Ja lopulta hän päätyikin viihdyttämään lähellä istunutta hollantilaiskimmaa, ja minä osallistuin keskusteluun vain siellä täällä. Lippuni tosiaan oikeutta tuoliin joskus 70-luvulla sisustetussa junavaunussa. Istuin kaatui nukkuma-asentoon ja valot sammutettiin kymmeneltä. Tämän punaisen-luokan lipun hinta oli 270euroa reppumatkalaiselta, sängyn hytistä olisi saanut reilulla kahdeksalla sadalla dollarilla. Kultaluokassa hinnat lähtivät 1700dollarista ylöspäin, parin yön matkasta se olisi jo ollut liikaa.

Lähdöstä iltaan saakka ikkunasta näkyi vihreää kasvillisuutta, mutta perjantai aamupäivästä alkaen maisema muuttui erämaaksi, tyhjäksi, tasaiseksi ja kuivaksi kitukasvillisuuden peittämäksi hiekkatasangoksi. Ja sitä jatkui iltapäivään saakka. Puolilta päivin pysähdyimme Cookin aavekaupungissa, missä oli joskus ollut sairaala, koulu ja kauppa, mutta jotka nykyisin viihdyttivät enää viikottaisia junaturisteja rapistuneilla julkisivuillaan. Autiutta oli kuitenkin aika mukava katsella, leputtaa silmiä, koittaa etsiä elämää tyhjyydestä. Yhden kamelin bongasimmekin sekä dingon, ja pari kotkaa. Illan pimetessä saavuimme Kalgoorlien kaivoskaupunkiin ja hyppäsimme junasta suoraan kylmän oluttuopin ääreen.

Yhdeksältä lauantaiaamuna olimme perillä Perthissä, oikein mielenkiintoisessa kaupungissa. Ehdin viettää Perthissä vain pari päivää, ja maanantaina otin dösän etelään, Pembertoniin, helppiäkseni avokaadofarmilla. Saavuin farmille kreivin aikaan, sillä avokaadot ovat juuri nyt sadonkorjuuvaiheessa ja viime päivinä olemme niin poimineet hedelmiä (avokaadot kasvavat puissa) kuin lajitelleet ja pakanneet niitä. Tila on sertifioitu orgaanisten avokaadojen tuottaja, ja välillä hedelmien lajittelu tuntuu tähtitieteellisen vaikealta, mutta ainakin tässä oppii miten valita keosta parhaat ykkösluokan edustajat, joissa ei ole auringonpolttamia, tuholaisten jälkiä eikä muitakaan hedelmänlihan laatuun vaikuttavia vahinkoja. Yhtään tilan tuotetta emme todin ole vielä saaneet maistaa. Ottaen huomioon, että heidän avokaadonsa ovat maun perusteella palkittuja hedelmiä, odotan innolla milloin pääsen kauhomaan edes yhden suuhuni. Sitä odotellessa ei auta kuin ihailla niitä katseella...