tiistai 12. kesäkuuta 2012

Korkealla jälleen

Tänään on vaihteeksi auto käytössä ja päätimme tehdä ilta-ajelun lentokentälle. Ei ihan Helsinkipäivän kohde, mutta läheltä liippaa. Starbucks ja kentän tunnelma olivat listallamme, mutta kentälle päästyämme tajusimme, että sinnehän oli hiljattain - ja viimeinkin - avattu näköalaterassi lentokoneiden kuvaamista ja tarkkailua varten. Tämän tajutessani harmitti suuresti, että kamera ja puhelin jäivät molemmat kotiin, mutta sitä suuremmalla syyllä teillä on jokaisella syy lähteä itse tarkastamaan mestan hienous! Tasanne on pieni, mutta juuri hyvällä korkeudella, että sieltä näkee helposti 1 ja 2 kiitoteiden nousevat ja laskeutuvat koneet sekä etäisesti myös 3:n ja 4:n trafiikin. Nyt kun 1 on vielä tiuhassa käytössä kiitotieremontin takia, on mesta täydellinen koneiden ihailuun ja moottoreiden jylinän aistimiseen. Sisätiloissa on myös muutaman valokuvan näyttely kentän historiasta ja nykypäivästä, vaan katsokaahan kuvia sitten tarkasti. Ne eivät ole säästyneet käsittelyltä vaan kaikissa on hauska juju. Terassi sijaitsee terminaali kakkosen eli vanhan ulkomaan terminaalin vieressä olevassa konttorirakennuksessa, jonka vieressä on myös Hiltonin hotelli. Tasanteelle opastavat kyltit löytää seuraamalla parkkialueiden P4 ja P5-opasteita. Auki paikka on joka päivä kello 7-22, eli voin kuvitella miten hienoa olisi seurata aamun ensimmäisten koneiden nousua ja vaikka syksyn pimetessä päivän viimeisten laskua...

Starbucksissa kävimme toki myös. Kundikaverini otti Earl grey teen, joka oli hieman turhan tummaa ja kitkerää. Minä imin sisuksiini keskikokoisen mango-passion hilemehun, vaikka hyvää oli tunsin vielä tunnin päästä juoneeni pari desiä jäämurskaa turhan tiiviseen tahtiin. Kahvia siellä on juotava, vaikka sitä otankin seuraavaksi jäähdytettynä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

täytyy ehdottomasti katsastaa tuo lentokenttä ja kahvila kesän aikana, kiitos vinkistä...