perjantai 25. toukokuuta 2012

Hellevaatetus

Kesä on tulossa, ja yllättää jälleen ihmiset. Meinaan ihmiset, jotka nauttivat kesän valoisuudesta, mutteivät niin hirveästi kuumuudesta. Etenkin jos täksi kesäksi povataan ennätyshelteitä ja useita kymmeniä kuolenuhreja. On se kyl melkoinen tunne kun tulee suihkusta, jää seisomaan ilman rihman kiertämää x-asentoon ja alkaa heti hikoilla! Se on nykyistä kesää ja vastapainoa kylmille talville. Meinasin kirjoittaa hirmutalville, mutta sitten muistin, että nehän ovat normaaleja pohjolan ilmiöitä... Pian siihen kuuluvat myös hirmukesät, sinilevät ja uv-säteet.

Mutta siihen hellepukeutumiseen. Olin yllättynyt, kun sopusuhtaisen hoikka työkaverini kertoi, ettei niinkään pidä hellepukeutumisesta vaan suosii mielummin kerrostyyliä. Itse olen aivan samaa mieltä, ja tiedän yhden toisenkin vakaumukseni jakavan. Olisi ihana vetää päälle kevyttä ja vilpoisaa, mutta silti päädyn pitämään kiinni farkuistani läkähtymiseen asti ja vältän kaupassa helppojen hepeneiden ostamista ihailun sijaan. Miksi? Ah, kertokaa se. Muotoja nuolevat luomukset ovat kiusallisia, läpikkultavat turhan rohkeita ja loput muuten vaan outoja. Hullua, mutta vaatteissa on turva ja  tottumus valttia. Kai sitä on kehittynyt joku sisäinen pakastin, jolla pysyy henkisesti viileänä, vaikka bussissa paahtaisi lämmitin täysillä pahimpana hellepäivänä ja itse olisi valinnut ylleen juuri sen kaksi kerrosta yläosaa ja pitkät housut.

En ole koskaan lähtenyt ulos topissa, harvoin edes hameessa. Beessit housut ovat rohkeinta jaloissa, ja niitä kesäsandaalejakaan ei ole tullut koskaan hankittua. Ihme homma. Mutta tämän viikonlopun kun lämmöstä nauttii niin alkuviikosta taas viilenee.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Suomessa pärjää. Meillä helle-
raja on +25 ja eipä lämpötila siitä
paljoakaan nouse. Etelän elävillä
helleraja alkaa + 30 asteesta ja
usein usein on yli 40 asteen lämpöjä.
Suomessa on kaikki keskimääräistä
ei ole kylmää, kuumaa, eikä myrskyjä,
vaan ilmastomme on ilman rajuja ääri-
päitä. e.

Anonyymi kirjoitti...

e. taitaa olla oikeassa. ääripäät kestävät yleensä yhtäjaksoisesti n. viikon verran....