keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tähdet kertovat,

komisario Palmu, ja blogisti cc. Kylläpä, töissä kahvitunnilla ajauduttiin eilen juttelemaan horoskoopeista, mutta mielenkiintoisimmista kuin syntymäpäivän määräämästä eli niin kutsutusta aurinkomerkistä kuten leijona, skorpioni tai rapu saimme juttua aikaiseksi nousevasta merkistä. Nouseva merkki määritellään syntymäpäivän lisäksi syntymähetken eli tarkan kellonajan ja syntymäpaikan perusteella. Nouseva merkki on jokin totutuista aurinkomerkeistä, ja tapauksesta riippuen sävyttää aurinko merkin vaikutusta luonteeseen enemmän tai vähemmän. En osallistunut keskusteluun kovin intensiivisesti, mutta päästyäni työpisteelleni googlasin heti laskurin, jolla sain selville nousevan merkkini. Ottaen huomioon, että nousevan merkin vaikutus vahvistuu kuulemma iän myötä, olin erittäin vaikuttunut saamistani tuloksista. Soveltaen luettuna, ei siis kuin ehdotonta totuutta, antoi tieto aurinkomerkistäni ja nousevasta merkistä aivan uuden katsannon itseeni ja reaktioihini. Ymmärrän hyvin, ettei monia moinen astrohömpötys kiinnosta, mutta minusta se avaa ovia omaan itseen ja itsensä ymmärtämiseen aivan kuten auttaa tajuamaan kanssaihmisiä. Älkää siis ihmetelkö, jos kyselen lähipäivinä syntymäkellonaikoja ja paikkoja, haluan vain ymmärtää teitä paremmin...

Itse olen aurinkomerkiltäni kalat. Herkkä ja intuitiivinen, mutta kääntymässä kovaa vauhtia nousevan merkkini kaltaiseksi, mutta millaiseksi, sitä en uskalla kertoa! kuva wikipedia


Tänään kahvipöydässä juteltiin unista. Olen aina ollut kiinnostunut myös unista, en tosin niiden tulkitsemisesta vaan pikemminkin katselusta. Uneni ovat hyvin visuaalisia, värikkäitä ja usein melko johdonmukaisia. Oli hauska kuulla miten jotkut näkevät unensa musta-valkoisina, ruskean ja harmaan sävyissä tai näkevät ennemmin painajaisia kuin "unelmoimisunia". Itse odotan iltaisin, että mitähän näen tänä yönä, ja parhaan filmin toivoo jäävän viimeiseksi, jotta sen muistaisi edes jotenkin. Viime aikoina olen matkustanut paljon ja herännyt töihin milloin Saksasta, Istanbulista tai Bahama saarilta. Täytyy myös sanoa, että nämä kaksi aihetta ovat raikasta vaihtelua aiemmille aiheille, jotka eivät ihan ruokapöytään ole sopineet kuten ruokaan tukehtuminen tai luomen poisto.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jänä juttu toi niinkuin toinen horoskooppi joka antaa toisenlaisen luonnepiirteen....

Anonyymi kirjoitti...

luin toistamiseen kirjoituksesi todettava on, että kyllä sulla on kynä hallussasi....