Aikaisin liikkeelä

Olen ollut tänä viikonloppuna päivään nähden suhteettoman aikaisessa liikkeellä. Eilen lauantaina heräsin kuudelta ja astuessani ulos kotoa seitsemän jälkeen oli pimeys vielä kaikkialla ja kävelin ainoana ihmisenä viileitä katuja pitkin. Siwan valot loivat toivoa kanssa eläjistä, jotka olisivat myös joutuneet aloittamaan viikonloppunsa yhtä aikaisin, mut turhaan. Kauppa näytti kovin tyhjältä. Olin siis Valtterin kirpputorille menossa, mutta aikaisuudesta huolimatta vedon sielläkin vesiperän.

Tänään olen liikkeellä kello 12, ja silti bussi on epätavallisen tyhjä. Tuntuu kuin istuisi aamun ensimmäisessä lähdössä. Stadissa on kyllä jo menoa, turisteja, lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Kolmea sorttia, joille on jotenkin normaalia herätä viikonloppuisin ennen muita. Nyt voin tosin tituleerata itseäni turistiksi olenhan menossa leffaan, pienelle matkalle, katsomaan Pinaa.

Leikitään, Jaakko!

Mikä harrastus, pieni matka

Mikä harrastus leffassa käynti onkaan! Jokaisen hyvän kokemuksen jälkeen on fiilis kuin olisi ollut pienellä matkalla. Tänään oltiin matkalla Pariisissa ja ajassa, ja pohdittiin miten tärkeää tämä hetki on. Rivien välistä paistoi kirkkaasti jo halveksimani "tartu hetkeen" hokema, mutta hauskasti sitä pohdittiin myös nykyhetken kautta. Nyt on meille paras aika, ties koska mietitään kuinka 2000-luvulla vielä kaikki oli hyvin. No enempää ei auta analysoida, sillä leffa nojaa paljon juoneensa ja enemmän pohitessa saisi alkaa selittää tarinaa. Suosittelen käymään kokemassa sen itse.

Kuten antautuneelle harrastajalle kuuluu, aina on oltava jotain tavoiteltavaa. Hyvien ensi-iltojen sykyssä seuraavana odottavatkin ainakin Pina ja Almodovarin uusin Iho, jossa elän. Olisi pitänyt ostaa useampi Hullujen päivien sarjalippupaketti. Vaikka myyjä kysyi montako kymmentä laitetaan, minä vastasin "vain yksi kymmen". Kerrankin ei ole siitä viimeisen käyttöpäivän ahdistuksesta tietoa...

Uusi houkutus kulmilla

Siwan ohi on aina ollut helppo päästä, heiltä kun ei koskaan tunkeudu tuoksuja jalkakäytävälle. Mutta viime viikolla naapurustoon avasi Pizza taxi ja sen kanssa puhutaan ihan eri luokan houkutuksesta. Aamulla ongelmaa ei ole, se on kiinni ja kattovalo vain valaisee hauskoja tapetteja seinillä. Mutta töistä kotiin tullessa he muka "tuulettavat". Tosiasiassa halauavat vain tehdä ihmiset heikoiksi lättänöistä lähtevillä tuoksuillaan. Neljä kundia häärii uutuuttaan kiiltävän tiskin takana ja pyöräyttelee niitä herkkujaan... Tähän ansaan onkin aikomus haksahtaa mahdollisimman pian! Kanaa, aurajuustoa, sipulia, ananasta, mozzarellaa... ja selaan jo puhelinluetteloa!

Korkoprojektista sen verran, että ne olivat tänään jalassa eikä lonkkakipuja enää tullut. Tottumista ja kärsivällisyyttä vaan. Tarkastin Endomondosta aamukävelyn spårapysäkiltä töihin olevan 1,33 kilometriä ja kestävän 16 minuuttia. Jo näillä koroilla saa kyseisellä matkalla vetää itseään ryhtiin ja hillitä muuten melko rivakkaa tahtia. Ei auta saapastella miten vain, voi ottaa korkeintaan sivistyneen kohtuullisia harppauksia. Muutaman Non stop-karkin kun ennen lähtöä ottaa, on se kovin vaikeaa. Sinnehän sitä on aina kiire, töihin.

Hulluttelua syksyssä

Joo, niitä ei taas voinu jättä väliin, mutta tarjoukset ja fiilis olivat mielestäni parhaimmat vuosiin. Tai sitten syy on, että nyt minullakin on kuukausipalkka. Mutta kuitenkin, tänään iltateellä ja huomenna aamukahvilla vedellään haamumunkkeja. Ne on niin hyviä vaniljakreemeineen ja keltaisine kuorrutuksineen, ah.. Ja parin kuukauden päästä pääsen kellistymään uuteen sänkyyn!!! Jee, hommasin tänään itselleni vihdoin sängyn. Menin alunperin katsastamaan kuvastossa mainostettua Familonia, mutta päädyin sitten astetta kalliinpaan Duxiin. Makuutuntuma sängyssä on kuitenkin se tärkein, enkä halua nukkua seuraavaa 15 vuotta kivikovassa punkassa. Duxissa on supermuhkean petauspatjan ja hyvin joustavan rungon ansiosta ihana unelmoida seuraavat vuodet. Ja otin silti vielä heidän kovimman fast-mallin... Mutta hyvä ainakin, että sekä korko- että sänkyprojekti ovat lähteneet kohisten eteenpäin. Kahdeksan viikon toimitusaika tuntuu nyt lyhyeltä!

Muita ostoksia olivat pätevän tuntuinen laukku kameralle, maisteluun sienirisottoa ja Non Stop-suklaata, ja kauneudenhoitoon Bicin sheivereitä. Ja parina muun apäivänä tein t-paita ja hammasharja ostokset. Kaupassa dallatessa vaan toivoi tuntevansa tuotteiden oikeat hinnat paremmin, varmaan olis voinu tehdä enemmänkin hyviä löytöjä.

Ihmispaljoudessa puikkelehtiessa miettii välillä myös alennushurmoksen syitä... Mikä saa kaksi kertaa vuodessa tönimään ja hikoilemaan muuten niin fiiniin tavarataloon? Kävin tänäkin vuonna kolmena päivänä hikoilemassa/nauttimassa. Fiksu veto heillä on ainakin päivittäiset yllätystarjoukset ja suhteellisen pienet erät. Toivon vaan, etten olisi koskaan kiinni oven kahvassa ennen avaamisaikaa. Mmm, kerron sitten, jos se tapahtuu. Tänä vuonna ostin tarpeeseen, ja olen tyytyväinen. Kävittekö te Hullareilla?

Korkoprojekti

Kuten sanottu, olen aina ollut maihari-iässä tai muuten vaan matalien kenkien ystävä. Joskus 2003 uuden vuoden paikkeilla lupasin kaverilleni, ja itselleni, hankkia yhdet maneet korkokengät ja alkaa kävellä niillä aina ulkona käydessäni, siis juhlimassa. Siitä on nyt 8 vuotta enkä ole vieläkään niihin kunnon korkoihin päässyt, maksimissaan 2sentin spittareihin on usko riittänyt ja niitäkin käytän niin harvoin, ettei niillä kävelyä ole voinut oikein korkoharjoitteluksi sanoa.

Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos, muutoksen välineenä ovat ne Sokokselta ostamani syksykävelykengät. Niiden hienoinen parin sentin korko on osoittautunut arkikäytössä juuri sopivaksi aloituskorkeudeksi. Menin eilen töissä pitkin seiniä ja tänä aamuna otin yhden kurvan liian tiukkana nilkan melkein protestoidessa, mutta nyt alkaa tasapaino jo löytyä. Eilisestä Huippu mallit haussa ohjelmasta hieman ryhtivinkkejä, katse eteen ja lantio mukaan, näin sitä korkokävellään! Uudet lihaksetkin tässä löytyy, mietin ihan voisivatko reidet korkkarikävelyjen päätteeksi muotoutua kauniin sukkuloiksi ja pohkeet pysyä hoikkina...

Näin kirjoitin eilen, tiistaina.

Tänään kävelin sitten spårapysäkiltä töihin. Jalan outuo asento alkaa tuntua epämiellyttävästi lonkissa. Projektin ensimmäinen vaihe päättyneekin tänään, mutta jatkuu kyllä - toisin kuin töihin fillarointi, joka loppui pyörän rikkoutumiseen tai sängyn osto, joka tyssäsi muuten vaan saamattomuuteen, ja selkäkipujen häviämiseen. Kahdesta sentistä ponnistetaan tavoitteena piikkikorot tanssilattialle!

Kippo <3

Koko viikosta

Pienen tauon jälkeen on taas hyvä availla suuta ja pohtia, mitä sieltä haluaisin päästää ulos. Tai jumpata sormia, ja pohtia mitä haluaisin niiden kirjoittavan. Hitsit oli viime viikolla niin vetämätön ja "tyhjä pää"-olo tän blogin suhteen, mutta nyt on kertynyt jotain sanottavaa ja etenkin näytettävää! Sain enolta Lissabonin tuliaisina spårassa keksijän uniformun, joka päällä kirjoitan nytkin tätä juttua. Keltainen vaunu ja makee kaupunki, onnistunut tuliainen!

Muuten tällä viikolla olen ehtinyt painaa ylitöitä työnantajan toivoessa kaikilta joustoa ja venymistä uuden tietojärjestelmän tehdessä tuloaan. Ja miksikäs ei, jos on ilta vapaa niin muutama ylimääräinen numero palkkaikuitissa on aina plussaa. Torstaina juhlimme työkaverin synttäreitä ja kävimme tsekkaamassa tällä hetkellä Helsingin ravintolaskenen kuuman paikan, Va Pianon osoitteessa Mikonkatu 15. Konsepti on toimiva: mennään tiskille tilaamaan ja ainakin pasta valmistetaan siinä nenän edessä tuoreista raaka-aineista (esim pinaatti revitään suoraan tuoreesta nipusta, ei pakasteesta) ja pastat keitetään tuorepastasta. Maksuun saa sisään astuessaan Va Pianon oman luottokortin, jonka saldo nollataan vasta poislähdettäessä. Hinnat on myös pidetty alhaalla asiakkaan kuskatessa omat ruokansa pöytään pikaruokaloiden tapaan. Omassa annoksessani, joka oli pastaa kerma-jättikatkarapu-pinaatti-sipuli-kastikkeessa, ei ollut muuta valittamista kuin pastan hieman liian al dente-fiilis sillä mikä ei ole kypsynyt kattilassa kypsyy sitten vatsassa. Kastikkeen maku tosin oli super hyvä, pakko sanoa ja muutenkin paikka oli mukava ja tunnalma ihan kympin arvoinen!

Perjantaina testasin hieman vanhemman uutuuden eli Isolla Roballa sijaitsevan Kipon ja heidän jääjogurttinsa. Mmmm, kuvitelkaa pehmistä jogurtin makuisena ja lisukkeeksi vaikka mangopaloja, kuten minulla. Nam, nam, nam! Ainoa miinus oli keittiössä pörränneet kärpäsen poikaset, mitä hittoa ne ruokapaikassa tekivät? Muuten bueno kokemus, johon johdatan vielä kavereitanikin. Perjantaina käytiin myös Design Forumissa:

mistä hankin näin hienon heijastimen. Muistattehan tekin ripustella omanne mitä mielenkiintoisempiin paikkoihin! Autolla ajaessa sen vasta huomaa, kuinka näkymättömiä kävilijät teillä ovat.

Päivien luettelemisessa siirrytään vielä eiliseen lauantaihin. Kävin Sokoksen 3+1 päivillä toteamassa, miten härskiä nykyajan bisnes oikein on. Heillä on tasan samoja tuotteita tarjouksessa kuin ensi keskiviikkona alkavilla Hulluilla päivillä. Ärsyttävää!! Pidän mielummin Hullujen puolta ja ostinkin Sokokselta ainoastaan - ja täysin heräteostoksenä - syksykävelykengät. On aika kasvaa ulos maihari-iästä ainakin työkäytössä ja kopistella maanantaina käytäviä fiksut Vagabondin nahkakengät jalassa. Pilkuistani en eroon pääse, mutta voin hieman sävyttää tyyliäni tällaisilla aikuismaisilla ostoksilla...

Näyttävät näin vuosisadan vaihteen kengiltä, mutta jalassa kapeiden farkunlahkeiden jatkona ovat kuin bootsit tai spittarit!

Loppuun vielä eilisen tyyliä. Hollannista ostettu villatakki, farkut, t-paita ja 6-luokalla tekemäni emalirintakoru. Se oli aikanaan lahja äidille, mutta sain sen takaisin joku aika sitten, ja hyvin sopii tyyliin.

Ja vaikka siitä voi ensimmäisenä tulla mieleen valas, sen olisi tarkoitus esittää kahvipannua, äiti kun oli (ja on edelleen) kova kahvin ystävä.

Nyt jään sitten valmistautumaan seuraavaan ale-humuun keltaista lehteä selaillen. Muutamia ostoksia on jo listalla kuten Finnkinon leffaliput, Tigin shampoot ja mahdollisesti nuo punaiset hatturasiat...