Facebookit ja kaikki mahdolliset itseilmaisun keitaat pursuavat nykyään kehoituksia elää hetkessä, nauttia olevasta, kehittyä, harrastaa, rakastaa ja olla niin perhanan onnellinen. Joo kirjoitin aiheesta, ehkä kahdestikin joku aika sitten. Viime viikonloppuna se kuiyenkin pulpahti taas esiin, kun kävimme vanhan pariskunnan luona juhlimassa toisen syntymäpäiviä. Kuuntelin siinä kakun syönnin lomassa toisen mietintää nuoruudestaan ja haudoin myötätuntoa. Hänellä olisi joskus ollut mahdollisuus muuttaa ulkomaille, Kanadaan tai USA:han. Hän ei kuitenkaan koskaan sitä tehnyt, ja tuntui olevan oikein harmissaan asiasta. Mahdollisuus oli mennyt ja elämä tarjonnut muuten hyvää, mutta se yksi haave oli jäänyt hiertämään.
Mitenhän nämä mietelauseiden julkaisijat? Tekevätkö he kuin opettavat? Niin paljon kuin siitä puhutaan, tekisi mieleni muutamia ihmisiä vetää hiuksusta, läpsiä kasvoille, karjua korvaan, ettei kukaan muu tule elämää elämään muttei myöskään yhtä paljon elämätöntä elämää harmittelemaan, kuin jokaisen elämän eläjä itse! Mihin sitä itseään säästelee, miksei uskalla? Milloin on tarpeelsi rahaa heittäytyäkseen sapattivuodelle? Tai milloin huominen sen suuntainen, että sitten on hyvä? Joskus, ehkä.
Uskallus kokeilla tehdä itseään onneliseksi on ihmiselle ihmeen suuri haaste. Minä haluan ulkomaille. Vanhan rouvan puheista, ja katseestaan tajusin, että minulla on juuri sopivasti säästöjä, aivan sopiva elämän tilanne ja tuskin koskaan enempää rohkeutta kuin alkaa toteuttaa haavettani juuri nyt. Tai siis huomenna, kun olen nukkunut ajatusteni päälle. Niiden alle vaan en enää jää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
jaaha, että sellainen katsantokanta, hyvä olla rohkea ja toteuttaa haaveitaan!!!!!
Lähetä kommentti