perjantai 19. elokuuta 2011

Amaterdam osa II

Ajan kuluessa alkaa muistua mieleen kaikkea jännää ja etenkin kaikkea, mitä on matkalla tehnyt. Museoista aivan ehdoton oli van Gogh- museo, minne on jonkin oppaan mukaan kerätty kattavin kokoelma taiteilijan tuotantoa. Kattavan ja opettavaisen katsauksen se antoikin, kun maalaukset oli jaoteltu aikakausien ja sen mukana vaihtuneiden maalaustapojen mukaan. Toinen museo, missä kävin oli Rijksmuseum, kansallinen taidemuseo oikeastaan. Harmikseni leijonanosa isosta rakennuksesta oli kiinni eikä esillä ollut kuin muutama "high light" kuten Rembrandtin Yövartio ja Vermeerin Maitotyttö. Museoon kannaattaa siis mennä vasta, kun se on jälleen avattu kokonaan! Kolmas museo oli kiehtova FOAM, toinen Amsterdamin valokuvausmuseoista, missä oli nyt esillä Anton Korbij'n otoksia merkkihenkilöistä. Toinen näytillä ollut teos oli Willem Popelierin Showroom girls, joka on tutkielma siitä miten nykyaikana ihmisestä jää mieletön määrä tietoa nettiin hänen itsensä sitä välttämätä ajattelematta. Teos pohjaa noin sataan kuvaan, jotka kaksi teini tyttöä olivat ottaneet itsestään ilmeisesti mac-tietokonekaupassa olleella tietokoneella. Kuvat olivat ilmeisesti vahingossa säästyneet koneen kovalevylle, mistä taiteilija ne löysi ja alkoi hahamottaa teostaan. Toisen tytön kaulassa olleen nimilaatan avulla taiteilija oli löytänyt tytöstä tietoja kouluarvosanoja myöten samoin kuin heidän twitter- ja facebook-tilinsä. Teos haluaa nostaa pohdittavaksi kuinka paljon itsestämme näytämmekään julkisuuteen ja paljonko siitä todella tallentuu ihan kaikkien katseltavaksi... Teoksessa tyttöjen kasvot on peitetty. Linkki teoksen esittelyyn tässä. Pohdituttavia ja avartavia näyttelyitä tästä kaupungista ainakin löytyy! Merimusoa kuten modernin taiteen museokin olivat remontissa, joten niistä en pysty sanomaan mitään.

Koska kuvia ei edelleenkään ole saatavilla tyydyn nyt kiittämään Lonely Planetin mainiota opasta Amsterdam Encounteria ja kehoitan kaikkia Amsterdamiin matkustavia hankkimaan loistavasti toimivan ratikkaliikenteen takia useamman päivän matkakortin (pahvinen OV-chipcard). Ostoksia kannattaa mysö tehdä, sillä valikoima on aivan oman laisensa - ei saksalaista tyylisä, ei ajatusta Belgiastakaan vaan ihan omaa, makeeta stailia. Hiton hyvä hotelli ihan museoalueen lähellä on EMB Memphis Hotel Amsterdam, tästä kotisivulle.

Seuraavaksi voiskin lähteä hakemaan pyörää korjaamosta ja yrittää vanhempien luo päiväkahville, viimeinen varsinainen lomapäivä on hyvä viettää mukavia asioita tehden :) Tot ziens!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

oli erittäin antoisa matka sinulla! hauskoja juttuja näit ja koit, mutta näköjään jäi vielä seuraavaankin matkaan koettavaa ja nähtävää....kuvia odotellessa ...