sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Turku - Utö -Turku


Tietääpä taas purjehtineensa, kun naama punottaa kuin keitetyllä ravulla. Vikana päivänä ei muistanut enää aurinkorasvoja ja varjon puolella istuessa vielä... Väärin, sillä merellä sekä tuulee aina, että palaa aina - kun aurinko vaan paistaa! Mutta hyvä reissu oli. Paatti ihan täynnä, 28 ihmistä eli niissä ahtaissa hyteissa todella oli vilskettä. Kattoluukun kautta onneksi tulvi sisään viileän yön merihenkäys, joka auttoi ihanasti nukahtamaan. 


Jo perjantaina haihtui tyystin ajantaju, eikä ilta tuntunut enää viikonlopun alulta vaan ainoastaan jonkun päivän illalta. Missasimme Aurajoesta ulos ajon vahtimme (vahti = 24 oppilaspurjehtijaa on jaettu neljään vahtiin, jotka vuorollaan valmistavat ruoat, siivoavat alusta ja pitävät merivahtia eli ohjaavat laivaa ja puuhaavat purjeiden parissa) valmistaessa ruskeaa kastiketta ja lihapullia koko porukalle, mutta illan mittaan merta ehti ihailla. Tuuli oli juuri sopiva, että Helenan kokoinenkin alus kulki mukavasti viittä solmua. Ei kovaa, mutta tunsi, että eteenpäin oltiin menossa. Ankkurissa keinutun yön jälkeen jatkettiin kohti Utötä "Snupu regatan" merkeissä. Tuuli oli kohtalainen ja Vahine kevyempänä voitti kaksinkamppaillun kepeästi. Hyvin mekin kuitenkin selviydyimme ja pääsimme jopa seitsemään solmuun hyvän kryssituulen puhaltaessa. Palkintona molempien laivojen miehistöille, Vahinelle voitosta ja meille sitten lohdutuspalkintona häviöstä, oli Utössä varattu majakkakierros ja saaren historin esittely. Majakan linssiin emme saaneet sen herkkyyden vuoksi kiivetä, mutta muuta mielenkiintoista näimme ja kuulimme. Muistinpa myös tsekata viimein sen, mikä kahdella aikaisemmalla kerralla on jäänyt näkemättä eli Draken-laivan haaksirikon muistomerkin Risti ja tähti. Utössä pääsimme myös saunaan, mikä kahden päivän hikoilujen jälkeen tuntui taivaalliselta. Olut siinä saunan kuistilla ja maisemaa ihailemaan...


Tänään kurvailimme takaisin Aurajokeen myötäisellä jiippejä harjoitellen ja täytekakkua syöden.

Navigare necesse est!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

oi miten mahtavaa ja nautittavaa, hiljaista siirtymistä satamasta toiseen, kiitos ....