maanantai 4. heinäkuuta 2011

Tanssien lavalla

Kesä, lava ja tanssit kuuluvat luontevasti yhteen ja nyt ne kuuluvat myös minun kesäkokemuksiini. Kävin eilen purjehduskaverin kanssa Kolmilammin lavalla Hämeenlinnan lähellä tanssimassa. Hitto, että jännitti jo ennen matkaan lähtöä! Kädet hiessä silitin hamettani ja pohdin, miten osaisin vielä tanssia? Hakisiko minua kukaan? Kääk, minkälainen paikka se olisi? Olen kerran käynyt Pavilla, joten jotain aavistusta paikasta ja meiningistä oli.
Kuuden jälkeen saavuttiin paikan päälle, ja tanssit oli jo täydessä käynnissä. Kiiltävä parketti, neonvalot kattoa kannattelevassa keskipalkissa ja nuorekas orkesteri tekivät paikasta oikein idyllisen. Myös tanssijat olivat 25-50vuotiaita, mikä oli iloinen yllätys! Kaverini vei minua ensimmäiset tanssit (ja illan kuluessa vielä monet), että pääsin juoneen mukaan ja olihan se melkoista kompastelua alkuun, kun tanssikurssista on jo aikaa kulunut, vuosia... Monia naispareja parketilla näkyikin, sillä miesten ja naisten lukumäärä oli suhteessa 1:5. Tanssimaanhan sitä oli kuitenkin tultu. Määrätietoisuutta siis tarvittiin, jos mieli tanssia hyvän viejän kanssa. Minä hain kerran naistenhaun aikana, mutta muuten sain istua seinän viertä kiertävällä penkillä. Ei nimittäin pokka pitänyt seistä rivissä odottamassa ottajaansa kädet hameen helmalle laskettuina. Ei kestänyt, vaikka lava on juuri se paikka, missä kaiken vastuun voi antaa miehelle. Kaverinikin lohdutti, että jos tanssi ei suju, se on aina miehen vika. Viejän on kuulemma osattava viedä niin hyvin, että kokematonkin tietää mihin seurava askel kuuluu ottaa. Juuri ennen kotiin lähtöä koitti illan kohokohta, kun minua tultiin hakemaan tangoon. Kerroin viejälleni olevani vasta-alkaja ja hän kysyikin, että siksikö olin istunut koko illan lavan reunaa kiertävällä penkillä istumassa? Siksi juuri, vaikka antauduttuani hänen vietäväkseen tanssi sujui oikein mukavasti.
Hikoiltuamme illan parketilla - tai sen vierellä, pulahdimme vielä virkistävälle uinnille tanssipaikan vierellä olleeseen lampeen. Juu, kyllähän sitä toistekin...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

bravoo, taas uusi harrastus. asusi oli oikein kesäinen tanssilava bb-ruudukkoa -50-60 luvulta jess....