lauantai 30. heinäkuuta 2011

Punaiset housut


Halvat tennarit, vaikka hain kirkasta väriä totean nyt tuon vihreän tai tumman khakin soveltuvan tyyliini parhaiten.
Korvakorut löytyivät Leedsistä

Ilta Lahdessa ja muita juttuja

Kun muut töissämme lähtevät lomalle, minä matkustan Lahteen. Yhden illan matka voi joskus olla yhtä piristävä kuin loma. Tunnen sen jo, vaikka olen rättiväsynyt. Hyvää pohdintaa oluen ääressä ei voita oikein mikään! Olinpa vielä punaiset housut päällä laivalla, terassilaivalla siis Vesijärven rannalla. Muuten tällä viikolla olen ihmetellyt saamaani tarjousta ostaa purjevene, miettinyt uuden puhelimen hankintaa ja ostanut puhkikäveltyjen tennarien tilalle tarjouksesta uudet, halvimmat mitä löytyi. Kahdellakymmenellä eurolla. Työkaveri tosiaan kertoi minulle ex-miehensä myyvän kahdeksan metristä purttaan melko sopuisaan hintaan. Hyviä puolia paatissa ainakin paperilla on, mutta ehkä se on aloittelijalle hieman liian pitkä ja vauhtiin nousuun hieman liian pullea. Toisaalta sillä uskaltaisi jo Euroopan merille asti kokemuksen kartuttua. Ja vessakin löytyy.

Puhelimen hankinnassa on nyt kuuma kamppailu tutun Nokian ja himoitun iPhonen välillä. Paljon olen kuullut sanottavan, ettei Nokian älypuhelinta tähän aikaan kannattaisi ostaa Symbian-käyttöliittymän jäädessä kehityksestä kokonaan pois. iPhone taas jäljittää käyttäjänsä metrin tarkkuudella, mutta epäilen minut löytävän ken sitä halajaa ihan ilman gps-jäljitystä. Ja ketä olinpaikkani edes kiinnostaa, ellei tilastollisessa mielessä? Kyllä se omenan puraisulta siis vahvasti kuulostaa. Olen yrittänyt jopa herätellä iBookiani henkiin latamaalla akkua ahkerasti ja painelemalla virtanappulaa ja tiettyjä näppäinyhdistelmiä raivokkaasti. Tulosta ei ole vielä tullut, joten luultavasti kannan paketin huoltoon. Toiseen vain kuin viimeksi.

Huomiseksi jäi banaaninutturan harjoittelu työkaverin häitä varten. Kampauksen on onnistuttava tasan viikon päästä. Muistin juuri, että olisin halunnut kyseisen nutturan vanhojen tansseihin, mutta kampaaja ei sitä suostunut liian pitkän tukan takia minulle vääntämään. Tukan pituus hipoo taas samoja lukemia kuin silloin, mutta kammassa ei onneksi enää ole kampaaja... Hengettömiä on, ja lakkaakin löytyy. Vai muotovaahtoako piti ostaa... Huomenna esittelen myös tämän päiväisen asuni, sillä olen siihen ihan mukavan tyytyväinen. Ne punaiset housut siis, ja valkoinen paita. Vetoketjut korvissa. Saatte pian nähdä!

viikko kuvana

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Norwegian wood

Mainio kappale, ja vielä mainiompi elokuva. Tässä mainio on mielestäni oiva sana kuvaamaan leffan henkeä. Elokuva ei ollut perinteisesti hyvä, meinasin nimittäin nukahtaa salissa puolivälin vasta juuri jäätyä taakse, sillä elokuvan tempo oli äärimmäisen hidas. Samalla kun kankaalla tapahtui valtavasti asioita, suorastaan vilisi, ei tarina edistynyt paljoa mihinkään. Mielenkiintoinen ristiriita. Ehkä yksi kantavista voimista. Iso osa juonta olikin juuri odottaminen. Pohdinnan alla olivat ajatukset miten rakastaan vaan jaksaa odottaa, haluaa odottaa, joutuu odottamaan. Mielestäni toteamana kävi myös, että vaikka odotus päättyisi suruun, ei se silti ole ollut turhaa. Odottaminen kasvattaa, vaikka on raastavaa.


En ole tottunut japanilaiseen elokuvaan, ehkä siksi olen vieläkin hieman pihalla tämän iltaisesta kokemuksesta. Silti se jätti minuun jäljen, että olen nähnyt jotain erittäin vaikuttavaa, hämmentävää. Hämmentävää oli etenkin miten avoimesti ja runsaasti seksi oli läsnä. Rakasteleminen ilmensi kai sitoutumista, mutta sen arvolla myös leikittiin. Päähenkilölle rakkaan odottaminen merkitsi myös seksin odottamista. Miksi kuitenkin hämmästyin, kun japanilaisessa leffassa pyytää henkilö useamman kerran toista makaamaan kanssaan? Olenko todella kasvanut niin länsimaisessa kuplassa, joka kategorisoi japanilaisen kulttuurin kumarruksiin ja vienoihin hihityksiin? He eivät olekaan siveyden sipuleita, vaan omalla tavallaan normaaleja ihmisiä.

Aivan mahtavasti elokuvassa käytettiin hyväksi auringonvaloa sekä värejä ja visuaalinen anti olikin huippuluokkaa. Mukana oli paljon varhaisaamun auringon vinottaista valoa ja ilmassa leijuvan usvan unisuutta. Tai sadetta, ilman harmautta. Tai illan laskevasta auringosta jälleen vinossa lankeavia säteitä. Aamukohtauksissa myös raukea, hiljainen tunnelma oli vangittu kuin pulloon katseltavaksi. Myös kuvakulmat ja oivallukset olivat liikuttavia. Parhaiten minut pysäytti uivan pojan seuranta ensin veden alla, ja hänen noustessaan pinnalle suutelemaan tyttöystäväänsä kamerakin nousi, ja jäi aivan pinnan tuntumaan "kellumaan", seuraamaan tilannetta. Ja välillä oltiin hyvin iholla, toisinaan tarinaa kuvattin kuin puusta. Äänten kanssa saa katsoja samoin kokea kummia. Musiikkia on välillä liutettu kohtausten yli, mikä antoi tarinalle ja sen etenemiselle entistä rajaamattomamman fiiliksen. Tietty äänimaailma ei siis sulkeutunut kuvaustilanteen vaihtuessa vaan sama viulu jatkoi sointiaan kohtauksesta toiseen. Ideana oli kai alleviivata odotusta, tärkeää oli seurata ei juosta tarinassa eteenpäin. Välillä taas näimme päähenkilön huutavan tuskaansa teatterin ollessa ihan hiljainen.

Todellisen nukahtamisvaaran siis ollessa päällä, ei tätä leffaa kannata mennä katsomaan! Se sisältää paljon hyvin hiljaisia kohtauksia. Mutta pirteänä sen visuaalisuus ja Japanin upea luonto hivelevät aisteja. Ja kaikkien kohtausten sekoitustakin jo kannattaa mennä ihmettelemään. Hyvin moniulotteinen taidekokemus sanoisin...

kuva lainattu

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Turku - Utö -Turku


Tietääpä taas purjehtineensa, kun naama punottaa kuin keitetyllä ravulla. Vikana päivänä ei muistanut enää aurinkorasvoja ja varjon puolella istuessa vielä... Väärin, sillä merellä sekä tuulee aina, että palaa aina - kun aurinko vaan paistaa! Mutta hyvä reissu oli. Paatti ihan täynnä, 28 ihmistä eli niissä ahtaissa hyteissa todella oli vilskettä. Kattoluukun kautta onneksi tulvi sisään viileän yön merihenkäys, joka auttoi ihanasti nukahtamaan. 


Jo perjantaina haihtui tyystin ajantaju, eikä ilta tuntunut enää viikonlopun alulta vaan ainoastaan jonkun päivän illalta. Missasimme Aurajoesta ulos ajon vahtimme (vahti = 24 oppilaspurjehtijaa on jaettu neljään vahtiin, jotka vuorollaan valmistavat ruoat, siivoavat alusta ja pitävät merivahtia eli ohjaavat laivaa ja puuhaavat purjeiden parissa) valmistaessa ruskeaa kastiketta ja lihapullia koko porukalle, mutta illan mittaan merta ehti ihailla. Tuuli oli juuri sopiva, että Helenan kokoinenkin alus kulki mukavasti viittä solmua. Ei kovaa, mutta tunsi, että eteenpäin oltiin menossa. Ankkurissa keinutun yön jälkeen jatkettiin kohti Utötä "Snupu regatan" merkeissä. Tuuli oli kohtalainen ja Vahine kevyempänä voitti kaksinkamppaillun kepeästi. Hyvin mekin kuitenkin selviydyimme ja pääsimme jopa seitsemään solmuun hyvän kryssituulen puhaltaessa. Palkintona molempien laivojen miehistöille, Vahinelle voitosta ja meille sitten lohdutuspalkintona häviöstä, oli Utössä varattu majakkakierros ja saaren historin esittely. Majakan linssiin emme saaneet sen herkkyyden vuoksi kiivetä, mutta muuta mielenkiintoista näimme ja kuulimme. Muistinpa myös tsekata viimein sen, mikä kahdella aikaisemmalla kerralla on jäänyt näkemättä eli Draken-laivan haaksirikon muistomerkin Risti ja tähti. Utössä pääsimme myös saunaan, mikä kahden päivän hikoilujen jälkeen tuntui taivaalliselta. Olut siinä saunan kuistilla ja maisemaa ihailemaan...


Tänään kurvailimme takaisin Aurajokeen myötäisellä jiippejä harjoitellen ja täytekakkua syöden.

Navigare necesse est!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Valmistautumista purjehdukseen

Viikko vierähtikin taas ohi, arkiviikko meinaan, minulla kun on huomenna vapaapäivä töistä! Varasin just menolipun Turkuun junan ykkösluokassa ja starttaan iltapäivällä Sigynin keulan edestä Aurajoesta viikonlopuksi merelle. Ykkösluokassa matkustan VR:n kesän businesstarjouksen takia, businesslippu maksoi vain neljä euroa enemmän kuin lippu normaalissa luokassa! Hyvä alku rentouttavalle matkalle, sillä merelle lähdetään myös tyylillä. Alus on tällä kertaa Suomen purjelaivasäätiön 39metrinen kuunari Helena. Porukkaa alukseen mahtuu 24, joten hauskaa ryhmätyöskentelyä on luvassa, ja hieman erityylistä purjehdusta kuin aiemmin tänä kesänä. Leikkimuotoinen kisaaminenkin on läsnä, kun säätiön toinenkin alus, Vahine strattaa samasta paikasta ja otamme miehistöjen kanssa mittaa alusten suorituskyvystä. Ei ole yllätys, jos Vahine varsinaisena menijänä on maalissa ensimmäisenä, mutta tyyli on myös tärkeää... Helenan kansilla on fiilistä ja tilaa vaikka maata poikittain. Toivottavasti paattimme ei kuitenkaan ole ihan täynnä, nimittäin näillä helteillä aluksen pienet hytit voivat täyteen ahdettuina käydä melko tuskallisiksi. No mereen vaan sitten aamu-uinnille ja saariston ihanuuksia ihailemaan kannelle kahvikuppi kädessä. Ah, alan vasta tajuta mihin olen itseäni taas roudaamassa. Ja painava kassi odottaa ovella lähtöä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Naisten kesken on usein

On ihmisiä. On naisia ja on miehiä. Miesten kesken porukat tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään. Naisten porukoissa esiintyy useammin eritasoista erimielisyyttä ja kyräilyä. Sanon useimmin, sillä keskenään toimeentuleminen tuntuu riippuvan hyvin paljon ihmisistyypeistä. Kaveriporukat muodostuvat vapaaehtoisuudelle, jolloin se tyypillinen naisporukoiden välinen erimielisyys on vähäisempää kuin pakotetuissa porukoissa, kuten töissä tai harrastuksissa. Niissä porukoissa on vain tultava toimeen hyvinkin erilaisista ihmisistä koostuvan ryhmän kanssa. Ryhmädynamiikkaa miettiessä, kaveriporukoissa miehet tuntuvat helpommin hyväksyvän yhden johtohahmon, jota seuraavat. Töissä taas valta-asetelmat tulevat luonnollisesti palvelusvuosien tai työtehtävien kautta. Naisten kesken taas kukaan ei saisi koskaan olla toista parempi, vaikka kaikki sitä haluavat olla. Ei ole luontevasti tulevia tasoja, joihin ihmiset ilman omaa tahtoaan asettuisivat, vaan asema porukassa on jonkinlaisen taistelun tai ainakin sovittelun ja "sosiaalisten tunnustelujen" tulos. Miesten sosiaalisen hierarkian soveliaaksi kehityspaikaksi lukisin muunmuassa armeijan, missä opitaan, että totella voi ilman, että se on pois itseltä tai että se on plussaa toisen koriin.

Vaikeinta tuntuu olevan, jos valmiiseen, toimivaan ja tarpeeksi heterogeeniseen naisporukkaan ahdetaan nainen, joka ei tunne naisporukan toimivuutta säätelevää lakia tai joka ei ainakaan suostu myöntämään kyseisen lain voimassa oloa.  Toisin sanoen nainen, joka haluaa pelata niin kuin mitään valtahaluja ei kellään olisikaan nostaen itsensä jalustalle ja talloen näin toimivan tai ihanan olemattoman valtatasapainon palasiksi. Olen kuullut kyseisessä tilanteessa sanottavan "silloinhan joku vain loukkaantuu turhasta ja turhasta täytyisi pyydellä anteeksi". On mielestäni väärin vihata naisporukoita lähtien oletuksesta, ettei naisporukoissa koskaan säily sopu tarpeeksi pitkään, sanotaan ihmisikää, siksi etteivät naiset vain voi tulla keskenään toimeen. Paljon hedelmällisempää on myöntää kirjoittamattomat lait, hyväksyä ja nöyrtyä voidakseen aina välillä voittaa sanavalta myös itselle. Pelata ihmissuhteita kuin shakkia, viisaasti, analyyttisesti ja rauhallisesti, vaikkain matit unohtaen! "Mieti, jos olisit kaikkien kaveri" todettiin yhdessä itsetuntemuskirjassa. Miten helppoa se olisi. Pitää vaan uskaltaa ryhtyä siihen ennenkin kuin muut ajattelevat niin.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Matkakohde

Puhuin joku aika sitten suunnittelevani matkaa elokuiselle lomalleni. Pyörittelin Italiaa, San Franciscoa ja Hollantia, ja viimeksi mainittuun nokkani nyt suuntaan! 


Päätin olla rohkea ja varata matkan, vaikken seuraa juuri sille viikolle löytänytkään. Tai toisaalta viis seurasta! Usein yksin matkustaneena huomaan oman päätösvallan peittoavan hyvin seuran puutteen. Ainoa paha on, että jotain hauskaa tai upeaa nähdessään on ihailtava juttua ääneen, mutta ihan yksin! Hain juuri kirjastosta viisi matkakirjaa, jotka toiset käsittelevät Amsterdamia, mihin lennän, ja toiset koko maata. Pääkaupungin lisäksi olisikin tarkoitus vierailla ainakin Haagissa. Rotterdamin merimuseo on myös jäänyt vaivaamaan, sillä jätin sen aikanaan käymättä ja Pohjanmeren rannalle on myös päästävä. Ja Ijsselmeer olis kiva nähdä, ja ja ja tiedä mitä kirjoista löytyykään. Kuuden päivän reissun saa kyllä jo suunnitella, ettei sitten jää mitään itselle tärkeää näkemättä. Anne Franckin talon olen valmis skippaamaan, mutta rautatieaseman takana olevan kirjaston kahvilaan kyllä hilaudun maisemia ihailemaan. Vinkkejä siis tänne, kellä niitä on. Yksin matkustavana on hyvä, että ohjelmaa riittää!


Näin siis järjestyi minun ensimmäinen lomaviikkoni. Toiselle olen kinunut kundikaverin mökille pääsyä, se on ehkä ainut mitä tästä kesästä enää puuttuisi. Toivotaan, että sekin järjestyisi :)

Kuvat Wikipedia

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Safarille akkuja lataamaan

Tyyliäni taas, vienoa safarimeninkiä. Se ainakin tuli mieleen housujen ja eläinkuviollisen huivin yhdistelmästä. Huivi on malliesimerkki vaatteesta, jota ei itse osaisi ostaa, mutta joka sopii tyyliin kuin nakutettu, syntymäpäivälahjaksi saatu siis.

Muuten kuin vaatteita sen minuutin aamulla mietittyäni en olekaan paljoa muuta miettinyt. On aika kulunut akkuja ladaten. Maanantaina kävelin rannalle istumaan ja kuuntelemaan merta. Laukussa oli kaksikin kirjaa viihdykkeeksi, mutta 1,5tunnin aikana en edes ajatellut koskevani niihin. Hiljaaolo voi olla taito, mutta on se myös tarve. Pitää vaan muistaa kytkeä itsensä aina välillä laturiin, vaikka kannon nokkaan tai harmaalle kivelle.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Tänään ei mitään erikoista

Tämä viikonloppu kuluu vihdoin himassa. Sain kundikaverini kotiin melkein pariksi päiväksi - hän kotiutui myöhään eilen illalla kahden viikon meripelastusleiriltä ja lähtee huomenna iltapäivällä hakemaan 12metristä venettä Hollannista Helsinkiin. Viikon päästä päästään sitten vertailemaan kokemuksia Pohjanmerestä, Kielin kanavasta ja Itämeren läpi seilaamisesta! Mutta sitä ennen tämä lyhyt yhdessä vitetty viikonloppu ja sitten taas viikko kesäleskenä. Tosin olette varmaan huomanneet, ettei yksinolo ole enää tuottanut ongelmia. Vihdoin! Toivottavasti jatkuu sää aurinkoisena, jotta pääsen korkkaamaan rantakauden Munkassa hyvästä lukemisesta ja meren liplatuksesta nauttien. Grillaustakin olisi ihana harrastaa. Viime keskiviikkona pidimme työporukan kanssa grillibileet E:n takapihalla. Voi sitä tuoksua ja ruoan makua, fiilistä unohtamatta! Vaikka kaikki maistuisi ulkona paremmalta, ei pekoni-kana- tai kasvisvartaat saati suklaalla ja marshmaloneilla täytetyt banaanit olisi voineet maistua missään yhtään paremmilta... Pitää varustua jotenkin yhtä hyvin eväin myös rannalle :)

Nyt maatessani tässä sohvalla pohdin myös sellaisia ajankohtaisasioita kuten vuodesohvan hankkimista ja vertailen älypuhelimen hyviä puolia. Pitäisköhän investoida omaan mukavuuteen näillä kahdella tavalla? Tätä jään miettimään, ja varastoimaan lämpöä kehooni. Liian kuumuuden yllättäessä, mm. bussin takapenkillä, missä lämmitys saattaa näilläkin säillä pauhata täysillä, kyseinen asenne on pitänyt minut viileänä. Otan lämmön vastaan, en vastustele enkä vihaa sitä. Nautin, enkä hikoa yhtään! Aurinkoista viikonloppua teille!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kesätyyliä toimistoon

Nyt on taas pakko esitellä loppuviikon tyyliäni. Tallinnan Promodista löysin nimittäin myös tämän ihanan värikkään ja vilpoisan topin ja moneen menoon sopivat housut.

Löytyi kerrankin korvakorut ja kello samaan henkeen. Kello Festina,omenakorvakorut Swatch.

Illaksi vaihdan taas hameen päälle ja lähden joraa ;)

torstai 7. heinäkuuta 2011

Ajatus, ja elokuva

Vaikka ajatus on teko, ajatus itsessään ei vielä saa mitään tapahtumaan. On ryhdyttävä toimeen, jos haluaa ajatuksensa toteen!

Täytän puolen vuoden päästä kolmekymmentä ja kriisiä odotellessa olen usein katsellut taaksepäin. Miettinyt mitä olen tehnyt, saanut aikaan, mihin suuntaan olen itseäni kipparoinut. Muilta olen saanut kuulla tehneeni hauskoja juttuja, mutta myös ihmetyksiä. "Kuvittele, siihenkin ihmiseen tuhlasit neljä vuotta." Ei ihmiseen voi tuhlata yhtään vuotta, ei hetkeäkään, ellei kyseessä ole väkivaltainen hullu. Liioin ei kokemukseenkaan, kunhan siitä osaa napata kirsikat itselle. On niin äärettömän mielenkiintoista pitää silmät ja käsivarret avoinna kaikelle. Aika syntymästä kaksikymppiseksi menee pitkälti kasvamisessa. Kaksikymppisestä kolmeenkymppiin tekee virheitä, uskaltaa erehtyä, paranee vaikka mistä ja uskaltaa vaikka mitä. Elää elämänsä toivottavasti irrallisinta aikaa, epävarmuutta, josta nauttii, vaikka kärsii. Ja lopulta tajuaa nauttineensa nautinnosta kärsimisestä sekä kärsimyksestä nauttimisesta. Saahaavoja, joista saatuja arpia joskus koskettaa kiitollisena. 20-30vuotiaana kerää ja hahmottaa arvojaan, testaa niitä, panee ne käytäntöön ja näkee niiden tallautuvan. Kolmikymppisenä on sitten jotain minkä kanssa lähteä liikkeelle, rangan tai rehevän puun. Jotkut kiertävät toki metsässä lopun elämänsä, mutta kun silmät saa auki niitä ei enää metsän vihreydeltä voi ummistaa.

Mietin juuri tarjoilenko tämän välipalan usein liian raakana? Pitäisikö pureskella enemmän, vai onko näissä joskus teillekin palaa purtavaksi?

xxx
Pieni leffa-arvostelu lopuksi. Tänään oli vuorossa Potîche, suomennettuna Aivovaimo, jossa hymyillään leveästi ranskalaiselle hierarkiayhteiskunnalle, jossa vaimo on kotona ja miehellä rakastajatar. Tässä elokuvassa mies jää kotiin ja vaimolla on rakastaj(i)a. Puvustus, lavastus ja näyttelijävalinnat osuvat nappiin, mutta menevä juoni kulkee hieman liian kovaa eteenpäin. Silti, kun toinen on kunnossa, toinenkin marssii hienosti vierellä. Kyseessä on näyttävyyttä tarjoava viihdeleffa, jota yleensä ranskalaisia elokuvia kaukaa kiertävän ei tule välttää. Kerrankin pääsee yhdestä ovesta sisään yhteiskuntaan huumorin valelemana. Tässä ei turhaa pillitystä katsota, eikä tylsistymisestä ole pelkoa!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Elä hetki, elät hetkessä

Mietin tässä, olen toteuttanut päätökseni hankkia omaa aikaa ja omaa tekemistä. Olen viimein herännyt omaan elämääni, pitkältä tuntuvan tauon jälkeen. Olemaan itsekäs niin kuin jokaisen tulisi olla. Kävin tuossa katsomassa ranskalaisen Heartbreaker elokuvan, jossa rikotaan onnettomia suhteita. Päähenkilö määritteli, että on naisia, jotka elävät onnellisessa suhteessa, on naisia, jotka elävät onnettomassa suhteessa, mutta jotka tiedostavat sen ja on naisia, jotka elävät onnettomassa suhteessa, mutteivät tiedosta asian tilaa. Viimeinen ryhmä oli päähenkilön ja elokuvan työmaata. Minunkin työmaatani on nyt muuttaa elämät, joissa eletään ja joissa ajatellaan olevansa onnellisia elämiksi, joissa oikeasti ollaan onnellisia. Kun alkaa viimein murtautua ulos muka-onnellisuudesta, voi alkaa myös tarttua hetkeen, alkaa elää hetkiä. 


Huomaan, että alkaessani järjestellä elämääni ohjelmaa, olen alkanut elää aina sitä seuraavaa päivää ja seuraavaa menoa odottamatta edellisen loppumista. Sellainen meininki täyttää kalenterin ja mielenkin todella tehokkaasti - ja myös todella kauhealla kiireellä ja stressillä. On juostava, minnekään ei ehdi, ja mistään ei lopulta saa kuin ruksin kalenteriin. Mistään ei siis ehdi nauttia. Yksin olostakin voi näin tulla suorittamista tai rangaistus, itseltä itselle. Tajuan, että olisi hengähdettävä, mutta miten se aika tulisi kuluttaa... Alkuharjoituksena olen joskus nukkumaan mennessäni vain keskittynyt tuntemaan puhdas lakana varpaillani ja säärilläni. Ollut hiljaa ajattelematta enempiä, tuntenut vain ja keskittynyt tuntemukseen. Ei aina siis tarvitse olla asiat erityisen erityisesti, että niistä voi nauttia. Tärkeää olisi muistaa elää se hetki ja mielessä pysähtyä tekemään juuri sitä mitä on tekemässä.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Tanssien lavalla

Kesä, lava ja tanssit kuuluvat luontevasti yhteen ja nyt ne kuuluvat myös minun kesäkokemuksiini. Kävin eilen purjehduskaverin kanssa Kolmilammin lavalla Hämeenlinnan lähellä tanssimassa. Hitto, että jännitti jo ennen matkaan lähtöä! Kädet hiessä silitin hamettani ja pohdin, miten osaisin vielä tanssia? Hakisiko minua kukaan? Kääk, minkälainen paikka se olisi? Olen kerran käynyt Pavilla, joten jotain aavistusta paikasta ja meiningistä oli.
Kuuden jälkeen saavuttiin paikan päälle, ja tanssit oli jo täydessä käynnissä. Kiiltävä parketti, neonvalot kattoa kannattelevassa keskipalkissa ja nuorekas orkesteri tekivät paikasta oikein idyllisen. Myös tanssijat olivat 25-50vuotiaita, mikä oli iloinen yllätys! Kaverini vei minua ensimmäiset tanssit (ja illan kuluessa vielä monet), että pääsin juoneen mukaan ja olihan se melkoista kompastelua alkuun, kun tanssikurssista on jo aikaa kulunut, vuosia... Monia naispareja parketilla näkyikin, sillä miesten ja naisten lukumäärä oli suhteessa 1:5. Tanssimaanhan sitä oli kuitenkin tultu. Määrätietoisuutta siis tarvittiin, jos mieli tanssia hyvän viejän kanssa. Minä hain kerran naistenhaun aikana, mutta muuten sain istua seinän viertä kiertävällä penkillä. Ei nimittäin pokka pitänyt seistä rivissä odottamassa ottajaansa kädet hameen helmalle laskettuina. Ei kestänyt, vaikka lava on juuri se paikka, missä kaiken vastuun voi antaa miehelle. Kaverinikin lohdutti, että jos tanssi ei suju, se on aina miehen vika. Viejän on kuulemma osattava viedä niin hyvin, että kokematonkin tietää mihin seurava askel kuuluu ottaa. Juuri ennen kotiin lähtöä koitti illan kohokohta, kun minua tultiin hakemaan tangoon. Kerroin viejälleni olevani vasta-alkaja ja hän kysyikin, että siksikö olin istunut koko illan lavan reunaa kiertävällä penkillä istumassa? Siksi juuri, vaikka antauduttuani hänen vietäväkseen tanssi sujui oikein mukavasti.
Hikoiltuamme illan parketilla - tai sen vierellä, pulahdimme vielä virkistävälle uinnille tanssipaikan vierellä olleeseen lampeen. Juu, kyllähän sitä toistekin...

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Purjehduksen EM-kisat Hernesaaressa

Olipa kuuma päivä - juuri sopiva viettettäväksi meren äärellä tuulesta ja kesästä nauttien. Suurimman nautinnon tarjosivat kuitenkin meneillään olevat purjehduksen EM-kisat. Koskaan en ole nähnyt Hernesaaren edustaa niin pullollaan veneitä! Vesillä harjoitteli Finnjollia, Stareja, Lasereita, 49er:ta, ja 470:siä. Tänään kisattiin myös naisten match race:n finaalipaikoista. Jänäystä ja nähtävää siis riitti, välillä tosin meni sekaisin kuka on kisaaja ja kuka vain harjoittelee. Kisaveneiden seassa puikkelehti toimitsijoiden veneitä, läpikulkumatkalla olleita huvipaatteja sekä yksi katsojia merelle tuonut iso purjelaiva.Parasta kuitnekin on, että maailmanluokan tapahtuma tuo purjehduksen näin Helsingin ytimeen.

Kuvat ovat surkeita, koska minun oli valittava otanko mukaan kiikarit vai kameran - ja valitsin siis kiikarit. Se oli kyllä osuva valinta, sillä niiden kanssa pystyi opettelemaan tunnistamaan eri veneluokkia kaukaakin. Vahtasin myös silmä kovana miten maailmanluokan osaajat toimivat spinnunsa kanssa. Juuri spinnun nopeassa käsittelyssä kun meillä on ilmennyt tiistaipurjehduksilla hankaluuksia...

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Ke/to/pe tyylit

Loppuviikosta pukeuduin taas johonkin näyttämisen arvoiseen... Keltaiset farkut ostin 90-luvulla Ruotsista ja olin niistä niin innoissani, etten raaskinut montaakaan kertaa pitää. Nyt ne ovatkin hyvässä kunnossa, onneksi mahtuvat vielä päällekin. Valkoisen yläosan valitsin antamaan raikkautta, korvakorut ovat lahja työkavereilta. Oranssia sitten jalkoihin viimeistelemään asuja.

yksityiskohta ihanasta Promodin topista

 French Connectionin t-paita aiheutti hilpeyttä töissä, mutta ehkä perjantaina voi hieman heittää vapaalle!