torstai 24. maaliskuuta 2011

Jag lär mig svenska

Kirjoitin joku aika sitten (Tammikuun Montako kieltä on mahdollista hallita?), etten tahdo löytää keinoa miten motivoisin itseäni opiskelemaan ruotsia. Tarvitsen kieltä työssäni, tosin toistaiseksi en hirveä usein. Ehkä kahdesti viikossa, joskus harvemmin, tulee puhelu, jossa asiakkaalle tulisi puhua hankalilla termeillä på svenska. Joskus jopa selittää, ettei hän voi saada haluamaansa, ja miksihän ei?! Auts. Pohdin tammikuussa mistä aika ja energia kyseisen kielen opiskeluun. Koska kieltä kuitenkin käytän duunissa, teki työnantajani mahtavan teon tarjotessaan täksi kevääksi meille työntekijöille ruotsin opetusta!

Teimme ennen ryhmäjakoa kielitestin ja sen tuloksen perusteella ainakin minulla on todella paljon petraamisen varaa... Sain testissä tulokseksi heikko A2, kun heikoin taso on A1. Ei hurraamista siinä! Tiiminvetäjämmekin sujautti tuloslapun eteeni merkitsevästi mulkaisten. Hieman parempaa tulosta varmasti odotti hänkin. Kurssille siis. Käymme näin torstai aamupäivisin kymmenen hengen ryhmissä  intensiivikurssia. Oppitunti kestää 90 minuttia kerralla ja koko kurssi kymmenen opetus kertaa (kahdeksan kertaa vielä jäljellä) ja alan taas pitää ruotsista. Opettaja on niin innostava, ettei tunnilla puhuessa virheiden tekeminen ja korjatuksi tuleminen enää paljoa paina. Suu auki vaan ja puhumaan. Kaikki, mitä on joskus opinut kouriutuu kyllä, kun hieman koputtelee, vaikkei kymmenen kertaa vielä riitäkään nostamaan kurjaa lähtötasoa briljanttiin eikä tee kestään kaksikielistä. Mutta yritystä sentäs. Luuri kädessä kaikesta osatusta kyllä häviää 90 prosenttia, mutta siihen probleemaan voisi alkaa paneutua sitten kurssin jälkeen.

Alussa ajatukseni oli, että torstaista tulee viikon kauhupäivä. Onneksi ei tullut.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hellou! Jos teillä edelleen on sama opettaja kuin meillä syksyn kurssilaisilla, niin hyvät on valmiudet ruotsinkielen löytyä jostain harmaan massan seasta =)

Mukavia oppitunteja!
Kike

KK kirjoitti...

Taitaa hän olla sama :) Kiitos, pidämme hauskaa!

Anonyymi kirjoitti...

lycka till!!!