torstai 10. helmikuuta 2011

Värit, ikä, mieliala...

Pakko ennen nukkumaan menoa pohtia hetki värejä ja mitkä värit ovat hallinneet maailmaani milloinkin. Ensimmäinen väri, johon ihastuin oli keltainen. Kahdenkympin ympärillä oli paljon pastelleja, liekö kuulunut hyvin lievään murrosikään ja teiniksi siirtymiseen. Vanhempi serkku totesi silloin, että vielä löydät mustan - en silloin omistanut ainoatakaan mustaa vaatetta. Olin kauhuissani. Nyt viikkasin viimeiset baby-sävyt kirpparikasseihin ja mustaa olen jo muutaman kerran käyttänyt. Kai sitä väreilläkin ilmaisee kypsymistään tai luonteen muutosta. Enkä tarkoita, että kaikki siirtyisivät pastellivärien kautta mustaan ja pikkuhiljaa koko beessiin haalariin. Ennemmin kiinnostaa, että muutos on havaittava, moni vaihtaa paitsi tyyliä myös väriä iän karttuessa. Tämän hetkinen intoni luonnollisiin väreihin kertoo mielestäni aikuistumisesta. Tummansininen ja beessi saavat asettumaan aloilleen, muuttavat järkeväksi. Mitenhän ne joilla ei värimaailma paljoa iän myötä ole muuttunut, ovatko erityisen seesteisiä ihmisiä? Tai ovat vain löytäneet tyylinsä ajoissa.

Pienemmässä mittakaavassa värien voiman näkee aamulla, kun illalla valmiiksi viikattu kokonaisuus ei enää tunnukaan oikealta. Ei olekaan sama fiilis kuin illalla. Tekeekin mieli maastoutua vihreään, kun oli varma puolivuorokautta sitten räväyttävänsä punaisissa. Tuntuuko tutulta?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

minä ainakin olen pysynyt esim. vaaleanpunaisessa ja sinisessä aina, olenkohan juuttunut paikalleni?? ehkä oikea marinen sininen korvaa mustan minulla eli olen ilmeisesti tasapainossa!