Kauneutta väliin

Tulppaaneja...

Muukalaisvihasta

Eilinen oli oikein onnistunut ilta. Virgin Oil hoiti osansa kuin lupasi, tarjoili italialaistyyppistä ruokaa ja tunnelmaa. Sieniraviolini olivat maukkaita, Mikon pihvi mallikelpoinen ja jälkiruoaksi nautitut tiramisut ihanan raikkaita eikä ollenkaan liian makeita. Talon viinikin saa kehuja makunsa ja hintansa yhdistämisestä. Illallisen äärestä siirryttiin sitten viettämään iltaa baarin puolelle ja sieltä Mikonkadun Public Corneriin, missä tosin 0.33 Crowmoor hintaan 5,80 hirvitti.

Hyvin sujui siis kotimatkaan asti. Hypättiin bussista omalla pysäkillä ja jatkettiin juttua ensin italialaisen varustamon ostamasta Finnlinesista, siitä miten ulkomaalainen osasi tulla Suomeen ostamaan varustamoa. Koiran jätöksiä väistellessä vaihdettiin uutiseen, missä kulkija oli Espoossa ympyröinyt koiran kakkoja punaisella spraymaalilla ja ruodittiin tempauksen syitä ja seurauksia. Jos se vaan saisi koiranomistajat toimimaan... Mielenkiintoista oli kotipihalle asti, kunnes edellämme koko matkan kävellyt tummaihoinen mies kääntyi rajusti ympäri, lähestyi meitä harppoen ja alkoi huutaa miten haukumme häntä koiran paskaksi. Seisoimme molemmat ällikällä lyötyinä ja yritimme selittää, että puhuimme jalkakäöytävillä lojuvista koiran kakoista emmekä hänestä! Selitys ei mennyt läpi vaan meitä kehotettiin työntämään sormi jos joku muukin elin sinne minne aurinko ei paista ja painua sen jälkeen taivaan vastakohtaan. Mies tykitti rumimmat tietämänsä kirosanat, kuitenkaan selvästi tietämättä mistä meitä haukkui. Oli hän kuullut sanan paska ja ulkomaalainen tulee Suomeen, muttei selvästi ymmärtänyt tai kuullut sanoja spraymaali tai ostaa varustamo, ja osaanut irrottaa itseään puheesta. Tuli pelottava tunne siitä, että herra voisi oikeasti käydä päälle.

Tilanne pani meitityttämään muukalaisvihan tai tutummin rasismin nykyistä luonnetta. Se ei enää ole varattu valkoihoisille, se ei ole valkoisen toisilleen antama asenne vaan siitä tuntuu tulleen osa tummien identiteettiä. Onko rasismi antanut joillekin heille jonkinlaisen pohjan identiteetille, sillä voi nykyisin sulkea kaiken tylsän kohtelun ja kokea aina olevansa uhri? Rasismista voi syyttä ketä vain, ja silloin ei selittelyt auta. Rasismi on pahin rikos olisi aiemmin tapahtunut mitä tahansa. Kerran eräs ei päässyt bussiin, koska oli maksamassa lippua 50, 20 ja 10 sentin kolikoilla. Kuski ei ilmeisesti osannut laskea ja heitti matkustajan ulos rasistisena, kun summan oikeellisuudesta ja kolikoiden käytöstä oli käyty lyhyt keskustelu. Matkustaja oli rasisti, syy lian pienet kolikot. Niin mekin olimme eilen puhuessamme aidasta ja hän aidan seipäästä, juttelu oikeasta aiheesta ei miehen päätä kääntänyt. Ehkä hänellä oli ollut huono päivä, ehkä hän oli kokenut rasismia aiemmin, varmastikin. Mutta miksi ennakkoasenne on, että suomalainen on aina rasisti? Anteeksipyyntö ei riitä, koska sen vilpittöämyyteen ei uskota. Selittely ei auta, koska se on aina vain selittelyä. Puhe yleensä ei auta, sillä sitä ei uskota. Mitä silloin pitäisi tehdä? Juosta karkuun? Ainakin, jos jaloista lähtee. Mutta juosta karkuun omassa maassa syyttömänä... Muutamat ovat mustanneet maahanmuuttajien maineen samoin kuin muutamat ovat tehneet sen valtaväestön osalta. Ja nyt jokainen saa pelätä vastapuolen tulkintaa puheensa aiheesta.

Syömään

Tänään olemme olleet kundikaverini kanssa yhdessä vuoden ja seitsemän kuukautta ja menemme juhlistamaan asiaa illalliselle Virgin oil-ravintolaan. Pöytä on varattu ja menua selattu. Sitä huomaa aina välillä käyvänsä aivan liian harvoin ulkona syömässä, vaikka stadissa olisi monta paikkaa mitä pitäisi kokeilla. Seuraavalla kerralla päätimmekin jo suuntaavamme Old Anchoriin tai Sea Horseen, myös Casa Largo kiinnostaisi. Kuvassa näette kevyen lounaamme: salaattia, ratatouillea ja texmex-tonnikalaa. Voi illalla sit herkutella :)

Illallisen jälkeen olisi vielä tarkoitus tavata yhteinen kaveri oluen merkeissä, silloin olis hauska kokeilla uutta Stone's pubia tai varmaa Hemmingwaysiä. Saa nähdä, tunnelma voittakoon tänä iltana!

Pro Sail!

Sain joululahjaksi vuosikerran Suomen tämän hetken laadukkainta purjehduslehteä Pro Sail magazinea, jonka ensimmäinen numero ilmestyi muutama viikko sitten. Sitä lukiessa saa itsensä vihreäksi kateudesta tai veneen hankinnan hyvälle mallille, sen laatuisia jutut ovat. Tässä numerossa kerrotaan muunmuassa Kanaalin parhaista purjehduskohteista sekä keltanokkien Karibian seikkailusta. Ja vaikka Venemessut meni just, niin usein kyseisen lehden menneen vuoden numeroita jaetaan siellä ilmaiseksi... Muistakaahan ensi vuonna! Haluan tuoda lehden esiin, sillä hyvistä suomen kielisistä erikoislehdistä on selvä tilaus. Vielä ajankohtaisemmaksi lehden tekee nyt ohessa saamana tilaajalahja, joka putosi tänään postiluukusta: style tummansininen Muston pipo. Aamulla jäi bussi tulematta ja kävelin Hämeenlinnantien varteen odottamaan toista vaihtoehtoa. Ohiajavien autojen viima oli hyytävän arktinen ja viime läpäisi piponi kuin tyhjää vain. Siksi ilo lahjasta oli moninkertainen! Toi päähine on ihanan lämmin ja pään myötäinen. Nyt heillä on lahjana HH:n purjehduskäsineet...

Arktisesta kylmyyydestä tulikin mieleen, kumman kannalla te lukijat olette: pidättekö paukku pakkasista ja helle kesistä lyhyiden keväiden ja syksyjen kera vai äänestäisittekö vanhan mallin puolesta, jossa lämpötilavaihtelu olisi -13C - +25C, ja kevät ja syksy olisivat pitkiä? Sekä kundikaverini että yksi kaverini ovat sitä mieltä, että extremvaihtelu on kerrassaan mukavaa. Serkkuni ja äitini taas ovat minun kanssani maltillisempien vaihtelujen puolella. Suomalaisena emme jaksaisi hikoilla kuukausia putkeen, kuten emme pakastaa neniämmekään ikuisuuksia tuntuvia ajanjaksoja. Vaikka tämä asia ei äänestämällä muutu, kumpaa sinä kaipaat?

Sen ei tarvi olla se,

 kuvan lähde Wikipédia

sen tarvii vaan näyttää siltä. Louis Vuitton on yksi viime vuosien kopioiduimpia laukkuja. Joka toiselle roikkui jonkinlainen LV käsipuolessa ja samalla aito kama menetti arvostustaan. Joidenkin mielestä siitä tuli hyljeksittävää ja halvan maun esikuvaa, joissain blogeissa todettiin, ettei kyseisen merkin laukkua voinut enää katu-uskottava ihminen käyttää ollenkaan. Olen aina pohtinut tätä dilemmaa miksi halpa kopio on alunperinkään niin houkutteleva? Merkkilaukussa tai vaatteessa maksetaan paljon etenkin laadusta ja suunnittelusta, harkituista yksityiskohdista ja hyvistä materiaaleista, ei ainoastaan tunnetusta logosta tai printistä. En ymmärrä tuntuuko kivalta kuulua jengiin ( = tietyn merkin omistajat) jos tietää, ettei oma kappale ole kuin kangastus, feikki. Mitä arvoa VL-logolla varustettu lompakko voi antaa, jos baaritiskillä viereen purjehtii kaksi oikein päin kirjaimet merkinnyttä kanssasisarta? Eikö se ole mielumminkin noloa. Vai halutaanko sillä kertoa, että on kuitenkin varaa käydä Thaimaassa lomilla...

Samaa olen miettinyt kalliiden nahkalaukkujen kanssa. Jos haluaa nahkalaukun, miksi ostaa nahalta näyttävä laukku? Tänään bongasin kaupungilla kirkkaan fuksian punaisen käsilaukun, juuri sellaisen, johon harva investoi, koska pelkää kyllästyvänsä siihen liian nopeasti. Kyseinen laukku oli merkkiä, ja sarjassaan loistava osoitus, ettei niitä räväköitäkään asusteita tulisi välttämättä hankkia tiskin alta. Kaikessa värikylläisyydessään laukku oli mahtava! Siitä loisti pitkälle hyvä materiaali, työn jälki ja viimeistelty design. Se ei todellakaan ollut kyllästytävä, se oli upea. Eikä suinkaan mekkinsä, vaan niiden kaiken merkin tuomien ominaisuuksien tähden.

Pääpointtini on siis pohtia mikä on tämän imagon ostamisen idea? Miksi mieskin ostaa rautakaupasta Metabon huippu ruuvinvääntimen väreillä varustetun kaupan oman halpisversion? Koska hänkin ostaa siinä Metabon, merkin, luoman laadun illusion. Hän ostaa mielikuvan, vaikkei saakaan aitoa tavaraa eikä aidon tavaran laatua, hän saa vain aidon näköisen kopion. Se on tietysti eri asia, jos ei haluakaan saada aitoa tai laatua, voihan kopiokin olla hyvä. Mutta silloin ei tulisi olla mielessäkään aito imago eikä se saisi oll aostopäätöksen vauhdittaja.

Sama ajatusketju läpäisi mieleni, kun kävin tänään H&M:ssä ja otin mukaani liikkeen oman lehden. Luulin, että kansien välissä olisi tulevan kevään mallistoa, mutta sieltä löytyikin muiden suunnittelijoiden kevätmuotia ja eri tyylejä edustavista kollaaseja. En voinut mitään sille, että lehdestä tuli mieleen H&M:n oma ideapankki. Siinä näytettiin kenen suunnitelmista kevään 2011 tyyli on kopioitu. Myönnettäköön, että nykyisin ketjulle suunnittelevat nimekkäät suunnittelijat suoraan omia mallistoja. Ja hyvä niin! Aitoa pikku rahalla. Sillä vaikka ketjujen idea on seurata pintamuotia ja luoda siitä edulliset versionsa jokaisen vaatekaappiin sopivaksi, miksi se on tehtävä kopioden ja muiden ideoita käyttäen? Ja miksi ylipäänsä on saatava aidon näköistä pikku rahalla, melkein aidoksi tehtyä puoli ilmaiseksi? Mikä vitsi siinä on? Minulle tuottaa suurta tyydytystä säästää ja hankkia se yksi ja sito, ei ostaa joka palkasta viisi sinne päin olevaa. Mielummin olen sitten ilman.

Tämän kehityksen mukana käytetyn merkkituotteen jälleenmyynti on muuttunut melkein mahdottomaksi, koska jokainen epäilee tavaran aitoutta ja kiikuttaa myyjää tavaroineen liikkeeseen aitousvalojen hankkimiseksi. Kunnon tavara, kun kestäisi käytön ja sopisi siten vallan mainiosti uudelleen myytäväksi. Jos kuitenkin alunperinkin olisi valmis ostamaan feikkiä, miksi jälleen myyty feikki tuntuisi rosvoukselta?

Matka-arkkuja ei tiettävästi ole vielä kopioitu. Se olisikin hullua niiden valmistuskustannusten ja suppean asiakaskunnan takia.

kuvat Wikipedia

Huom! Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella loukata ketään vaan pohtia ilmiötä oman katsantoni kautta. 

Merkkipaaluja

Elämän varelle kuuluu monta rajapyykkiä ja merkittävää tapahtumaa, joita ihminen kokee. Mennään kouluun ja valmistutaan sieltä, rakastutaan, mennään naimisiin, ensimmäinen lapsi syntyy, eläköidytään... Tai sitten vedenjakajana toimii lottovoitto, eläimen hankinta tai ensimmäinen muutto omilleen. Jotain näistä olen jo kokenut, ja hyvin muistan esimerkiksi ensimmäiset omat lemmikkini, kaksi kesyhiirtä. Niiden hankkiminen oli todellinen riemuvoitto itsenäistymisessäni, ensimmäistä kertaa huolehdin muista kuin itsestäni.

Tänään koin yhden pitkään pohtimani välietapin, kun työsuhteeni vakinaistettiin. En ole koskaan varsinaisesti pyrkinyt vakkarihommiin, sillä olen tähän asti opiskelijana halunnut pitää kiinni ikuisesta nuoruudesta ja vapaudesta. Nyt koulujen jäätyä taakse ja päivien todella löytäessä tarkoituksensa palkasta tehtävästä työstä, ei vakituisuus ole alkanut tuntua kuin kiehtovalta. Yhteiskunta on kuitenkin rakennettu siten, että vaikkei haluaisi asunto- tai autolainaa harteilleen (minkä kai melko moni vakituisen työn saava heti hankkii) mahdollistavat sanat vakituinen ja työsuhde muunmuassa luottokortin saannin. Ja vuosilomat... Mutta myös työyhteisön ja lounastunnit. Jotain on annettava, jotta toista saa. Siis taloudellista vakautta havitellessa voi heittää hyvästit liioille vapaille, kun taas vapaaherrana saa laskea lanttinsa tarkemmin. En todella osaa oikein suhtautua tähän asiaan kovin, sillä työ on aina merkinnyt aikuisuutta. Aikuisilla on lapsia... Huh! Minä hankin ensin sen kameran, ja koiran, ja vaikka Visa-kortin! Tosin, jos vakituinen tarkoittaessa wikisanakirjan mukaan koko ajan voimassa olevaa ja pysyvää, ei niitä nykytilanteessa tarvinne liikaa pelätä. Joko taloudellinen tilanne vie työn tai sitä keksii itse lähteä etsimään uusia haasteita.

Ajatellaan vakituinen siis irtisanomisajan ja kuukausipalkan kautta - ei nimenä viivalla, tai viivan alla.
Iloisena asiana :)

Croissants

Tänään aamupalasta tuli oikein sunnuntain mallinen ja ranskalainen. Innostuin eilen leipomaan croissanteja - mielessä ranskalaisleipomoiden tuoreet ihanuudet. Omista nyt ei tullut ollenkaan lehteviä eikä siis toivotun tapaisia, mutta hyvän maun niihin sain samoin kuin täksi aamuksi mukavan tunnelman.

Muutama tässä pakattuna lahjaksi annettavaksi

Muuten ollaan aika tehokkaasti podettu viimeisiä flunssan rippeitä pois ja pysytty sisätiloissa. Äsken maalasin myös hieman Queen Elizabeth 2:n yksityikohtia, kuten pohjan mustaa kaistaletta. Seuraavana on vuorossa sitten jo pienoismaillin kokoaminen ja uuden projektin valinta. Nopeasti noi pienet mallit saa kasaan, kun jaksaa vain odottaa maalipintojen kuivumista. Harkitsenkin tässä, että seuraava laiva voisi jo olla isompi ja vaatia jotain erityiskonsteja kuten kulkuvalojen tai muuta virittelyä ja askartelua.

Sänky vaihtoon!

Hyvän sängyn tärkeyden huomaa viimeistään, kun siinä tulisi maata erinäisiä vuorokausia putkeen eli lähinnä kipeenä ollessa. Itselläni meni tänään hermo 15 vuotta vanhaan runkopatjaani. Ehdin maata siinä alkuviikon eli suunnilleen 60 tuntia pahemmin nousematta ja koko tämän ajan selkäni ja lonkaani huusivat apua. Halusin aikanaan tietoisesti kaupan pehmeimmän sängyn, josta taidan nyt maksaa. Ihanahan se on ollut, mutta ikänsä kullakin. Taitaa kehittyä maku tässäkin samoin kuin vaatteissa. Jos ennen oli kaiken oltava pehmeää, erikoista ja pastellista, niin alkaa nyt kelvata järkevä, kova ja käytännöllinen. Mutta mistä sitä uutta sänkyä sitten lähtisi metsästämään?

 rakastan tyynyjä, sängyllä tulee aina olla kasoittain kauniita tyynyjä

Toivelistallani komeilevat tutut merkit Hästens ja Dux, jotka molemmat häikäisevät hinnoillaan. Kunnon sängyn halutessaan ei edes muutama tuhat lappusta siitä saisi olla liikaa, olisinhan niissä sitten 25vuoden takuu ynnä muuta laadukasta. Kertasijoituksena se vaan tuntuu hurjalta. Futonia on kehuttu selälle hyväksi, mutta en halua joka aamu nousta lattian rajasta uuteen päivään. Sitä on tässä kundikaverin luona harrastettu, koska hänellä on "Futon" eli runkopatja, josta on jalat leikattu pois. Ihan toimiva, muttei mikään pysyvä ratkaisu. Hmm, Familonin sivuilta löytyi myös ihan varteenotettava vaihtoehto, Lepo-joustinsänky. Hyvä nimi sängylle... Jospa siitä aloittaisi kokeilemisen!

Seuraava askel olisikin tervehtyminen, ja sitä seuraava sänkyliikkeiden kiertely.

Hyvää ystävänpäivää

Piiras ei ehtinyt arvovaltaisen raadin arvioitavaksi, koska sairastuin yön aikana enkä uskaltanut lähteä töihin. Paras se on ottaa aika ja parantaa itsensä kotona kuntoon. En laitakaan tänään kuin tämän lyhyen ystävänpäivä toivotuksen. Mukavaa ystävänpäivää siis kaikille!

Limepiiras

Tämän päivän tehtävä on suoritettu eli limepiiras tuli juuri uunista ulos. Maistamaan emme pääse vielää moneen tuntiin, koska valmistusprosessiin kuuluu leipomuksen tuntien hyydyttäminen pakastimessa tai jääkaapissa. Kunhan vuoka tuosta hieman jäähtyy, niin heitän sen pakastimeen ja ennen iltaa leikkaan maisteluviipaleet teen seuraksi! Valmistusproseesi oli onneksi helppo, vaikka tein piirasta ensimmäistä kertaa elämässäni. En ole useasti tehny tedes Digestive-pohjaa! Jännä nähdä miten onnistuu, ja mikä on raadin arvio huomen aamuna...

 

Tässä kuvassa piiras on vasta uuniin menossa, mutta ulkonäkö ei juuri muuttunut kypsennyksen aikana. Linkki reseptiin KakkuKatrin blogissa.

Leipomista ja konsertti

Tänään ei ole sellainen viikonloppu, että pitäisi istua kotona! Lupasin viedä maanantaina töihin ystävänpäiväkakun, ja koska leivottavaksi valikoitui Key Lime pie eli limettipiiras on sen teko aloitettava jo tänä iltana tai viimeistää huomenna, jotta kakku ehtii hyytyä. Piiraan loihtimisesta tulee postaus huomenna kuvien kera.

Tänään kuudelta suuntaan Stoaan kuuntelemaan Cemile & Yakamoz-yhtyettä kello 18.30. Yhtyeen laulajana esiintyy sukulaiseni turkkilainen puoliso. Hänen kaunista ääntään ja kimpan turkkilais-balkanilaista soundia on jännä päästä kuuntelemaan, en tiedä ennakkoon mitään heidän musikiistaan, jännää! Lisätietoja Stoan sivuilla, jos kiinnostaa :)

 

kuva wikipedia

Kulta-avaimia etsimässä

 

Lailla laivan voisin lentää

lailla lentokoneen kyntää.

Mutta olen maalla,

 jalat raskaat - lyijyn painoiset.

Ankkuroitu näille sijoille.

Vain mieli kyntää, lentää, juoksuun kerkeää.

X X X X X

Pohdin tässä uutta harrastusta. Oleminen on hyvästä, mutta välillä sitä toivoisi voivansa toteuttaa itseään jotenkin. Hyödyllisesti, hauskasti tai muuten vaan.. Kävin joskus bridge-kurssilla katsomassa menoa, kitaran soittoa olen kokeillut. Purjeveneen ostaisin heti, jos rohkenisin. Mutta mitä näin talvi-iltoihin? Rivitanssia mietin, valokuvaus kiinnostaisi, leffassa voisi käydä useammin... Mutta millä kertoa itselle, että tuossa sinä viihtyisit ja tuosta löytäisit elämän tehtäväsi? Mistä niitä kulta-avaimia löytää?

Värit, ikä, mieliala...

Pakko ennen nukkumaan menoa pohtia hetki värejä ja mitkä värit ovat hallinneet maailmaani milloinkin. Ensimmäinen väri, johon ihastuin oli keltainen. Kahdenkympin ympärillä oli paljon pastelleja, liekö kuulunut hyvin lievään murrosikään ja teiniksi siirtymiseen. Vanhempi serkku totesi silloin, että vielä löydät mustan - en silloin omistanut ainoatakaan mustaa vaatetta. Olin kauhuissani. Nyt viikkasin viimeiset baby-sävyt kirpparikasseihin ja mustaa olen jo muutaman kerran käyttänyt. Kai sitä väreilläkin ilmaisee kypsymistään tai luonteen muutosta. Enkä tarkoita, että kaikki siirtyisivät pastellivärien kautta mustaan ja pikkuhiljaa koko beessiin haalariin. Ennemmin kiinnostaa, että muutos on havaittava, moni vaihtaa paitsi tyyliä myös väriä iän karttuessa. Tämän hetkinen intoni luonnollisiin väreihin kertoo mielestäni aikuistumisesta. Tummansininen ja beessi saavat asettumaan aloilleen, muuttavat järkeväksi. Mitenhän ne joilla ei värimaailma paljoa iän myötä ole muuttunut, ovatko erityisen seesteisiä ihmisiä? Tai ovat vain löytäneet tyylinsä ajoissa.

Pienemmässä mittakaavassa värien voiman näkee aamulla, kun illalla valmiiksi viikattu kokonaisuus ei enää tunnukaan oikealta. Ei olekaan sama fiilis kuin illalla. Tekeekin mieli maastoutua vihreään, kun oli varma puolivuorokautta sitten räväyttävänsä punaisissa. Tuntuuko tutulta?

Those suede shoes

Nyt niitä kuvia eilisistä kengistä. Kuvien laatu on heikko, koska ne on otettu puhelimen kameralla.

Tässä Timberlandit. Vuori on kauniin kuviollinen ja valkoinen nahkareunus varressa kiva extra. Kapealahkeisten, tummien farkkujen kanssa ne sopivat napisti tyyliini.

Tässä sitten Selected'n kävelykengät. Paljon suojaspraytä pintaan, niin voi hieman huolettomammin kävellä. Raakumipohjat vaan hieman huolestuttavat, koska ne eivät kestä bensaa tai liuottimia, joita välillä kesäkaduillakin näkee. Mut pitää sit hyppiä huolellisesti yli :) Nää on kans tummien housujen kanssa tosi stylet. Kevät tulkoon, enää takki hankkimatta!

Blue suede shoes

Kuin Elviksen kappaleessa! Tai sitten ei... Kävin eilen kapungilla etsimässä itselleni talvikenkiä nuukahtaneiden Camel bootsien seuraajiksi ja mahdollisesti toisia kevät/syksykävelykenkiä. Sokoksen alen rippeistä löytyi mainio pari Timberlandin talvikenkiä, ne ajavat mainiosti viileiden kevät ja syksy ilmojen kävelytarpeen. Camelit on siis melkein korvattu. Selectediltä löysin sitten ne toiset etsimäni, NIIN namut tummansiniset nauhalliset mokkakävelykengät. Vihreine nauhoineen niitä ei voinut jättää kauppaan vaan pikaisen kokeilun jälkeen marssin kassan kautta ulos. Kahdet kengät yhdessä illassa tuntui melko tulokselta, molemmat kun olivat vielä niin tyyliini sopivat.

Kotona aloin sitten kokeilla kenkiä paremmin ja huomasin ostaneen Selectediltä aivan liian ison koon. Miesten 41 on kengissäkin näköjään isompi kuin naisten. Huomioikaa siis, ettei kyse ollut lestin leveydestä vaan kengän pituudesta. No eikun popot takaisin pakettiin ja tänään liikkeeseen vaihtamaan ihanuudet astetta pienempiin. Vaan eipä enää onnistunutkaan, sillä eilen, hieman minun jälkeeni, oli pienijalkaiselle miehelle myyty se ainoa tummansinisen kenkäpari kokoa 41... Ai, että ette tiedä kuinka harmitti! Minulla oli eilen mahdollisuus valita, ja jo tänään se valinta oli tiessään. Ja oman mokani takia! Muistui karvaasti mieleen, kuinka äiti lapsena paineli kengän kärkeä saavuttaakseen isovarpaani ja valitakseen tarpeeksi kasvuvaraa ostokseen. Vaan eipä tarvitse enää tämän ikäinen kasvuvaraa, muistaisi vaan silti sen painelun... Sentään kenkiä oli kaupassa tänään myös tumman besseinä hauskoilla taivaansinisillä nauhoilla maustettuina, joten vaihdoin sitten niihin. Maneethan nekin ovat, mutteivät ihan niin päheät kuin siniset.

Kuvia en tänne vielä saanut lisättyä, sillä kamera seilaa tällä hetkellä Ahvenanmerellä (ei varastettuna vaan omistajansa taskussa) ja Nokian Pc-suitea ei ensi vilkaisulla löytynyt 64-bittiseen Windows 7:n. Eikä löytänyt kone puhelinta bluetoothin kauttaka... Mutta lupaan lisätä ottamani kuvat tänne huomenna!

Kirjekaveruuksia

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ollut kirjeenvaihdossa Venäläisen kimman kanssa. Hän löysi ilmoitukseni aikanaan eräästä kansainvälisestä kirjeenvaihtokaveriopuksesta. Yhdistävä tekijä oli muistaakseni horoskooppimme, kalat. Pohdin tässä vastatessani hänen sähköpostiinsa, että hitsi vastahan kirjoitin paperille, hain postimerkkejä ja metsästin Par avion-tarroja postista. Ja vastausta odotin viikkoja. Nyt hän vastaa tunnin sisällä, ja minä muotoilen kirjettä, sähköistäkin viikkoja. Koneen rikkouduttua jouduin kirjoittamaan jälleen kirjeen saadakseni hänen sähköpostiosoitteensa. Hyvä, että oli postiosoitekaan ajantasainen!Tuli kiva fiilis pudottaessani sen kuoren laatikkoon :)

Tähän sunnuntaihin mahtui kyllä muutakin kuin pohtimista (vai vanhan perään haikailua...?). Kävin kaverin kanssa Valtterin kirpparilla pöyrähtämässä ja sen jälkeen vielä kaupungilla etsimässä tyylipostauksessani listaamiani kevään must-juttuja. Ei se kirpputori ole ihan mun ostopaikka, en löytänyt kuin pieniä kokoja ja kalliita huiveja. Tinkiä olisi kai pitänyt... Mutta myyntiä aion piakkoin kokeilla. Pino pitkään käyttämättöminä olleita vaatekappaleita huojuu jo sängyllä. Hyvä saada tilaa kaappiin, eikä ainoastaan uusien mahtuaksi sisään. Vanhoista vaatteista luopuminen tuntuu ihan puhdistavalta.

Tällä hetkellä haussa...

Tällä hetkellä haen kevät/syksytakkia sekä kävelykenkiä. Burberryn trenssi olisi ihanan ajaton ja kaikkeen sopiva. Kengistä ei löydy yhtä suoksikkia, vaikka toiset Martensit kiinnostaisivatkin. Ja paloautonpunaista huuliin!

Oma koti

Tervetuloa katselemaan yksityiskohtia kodistani!

 Tähän purkkiin on tarkoitus säilöä pumpulia, nyt siellä odottavat kiinnitystä posliiniset vetimet.

 Vanhat peltitoosat ovat ihania säilytysastioita.

Tikkurasiaan liimasin kuvan lempihedelmistäni sitruunoista. Helppoa askartelua ja tikkurasiaa säilyttää näin mielellään esillä käden ulottuvilla.

Lempituolini, mummolta peritty ohjaajantuoli, kaipaisi jo hieman kunnostusta...

 Äidin Hesarista leikkelemät mielenkiintoiset jutut odottavat yöpöydällä lukijaansa. Vaaseista ja ruukuista saa mielestäni mainioita astioita muillekin jutuille kuin kukille ja viherkasveille.

Autenttinen patteri on kaunis, muttei aina jaksa lämmittää tarpeeksi. Tänä talvena hankinkin sähköpatterin kylmimpien päivien iloksi.

Musiikki&kone

Siinä se, ja musiikit soi taas. Erityisesti suosittelen OneTwo-yhtyettä (MySpace kotisivu täällä) sekä Joye'ta (näyte Youtubessa täällä).

Enkä olisi luullut enää kehuvani PC:tä, mutta hyvin se näin uudeksi ainakin pelittää. Ja mikä fiilis tulla kotiin, kun on pääsy nettiin avoinna. Muuta puuhastelua se tietty hieman jarruttaa, muistiinpa muunmuassa juuri, että on t-paita likoamassa pesuainevedessä!

--huuhteluveden vaihto--

Tykkään pestä käsin herkimmät vaatteet niin kuin villat ja tämän strassein koristellun paidan samoin kuin tietyt arat alusvaatteet. Niin ja tiistaina olis myös tarkoitus joogata. Matto esiin seuraavaksi..

Asennetta peliin

Tulipa mieleen eilen kävellessäni noita lumihileisiä jalkakäytäviä:

Nyt on kesä. Huomaatteko? Pehmeä hiekka peittää jalkakäytävät. Se antaa joka askeleella periksi ja tekee kulusta keinahtelevaa. Tien sivuille se aukeaa hohtavan valkeana, oikeana dyyninä. Rantatakki päällä, rantakassi toisessa ehkä eväspussi toisessa kädessä heiluen. Ja hei! Kannattaa muistaa, että aurinko ruskettaa myös pilviverhon läpi, jos tällä biitsireissulle sattui pilvinen päivä...

Oikein mukavaa päivää kaikille, elitte mielikuvissa tai ette.