tiistai 11. tammikuuta 2011

Loman kynnyksellä

Juu, minulla alkaa huomenna loma! En pitänyt yhtään päivää syksyllä, enkä tule montaa pitämään ennen kesää, joten tämä viiden päivän tauko tulee mainioon väliin. Lomanviettotapammekin on mukava. Meidän piti ensin lähteä Lontooseen, mutta talvi ja kylmyys vei sen innon. Sitten pohdittiin Kööpenhaminaa tai hotellimatkaa Tukholmaan, mutta nekin kaatuivat eri syistä. Heitin sitten ilmaan kysymyksen "Mikä on meidän näköinen matka?" Päädyimmekin lähtemään kahdelle perättäiselle risteilylle. Hahaa, ja matkakuumetta on enemmän kuin aikoihin!

kuva lainattu www.vikingline.fi

Huomenna astutaan ensin Viking Linen Gabriellalle ja risteillään sillä Tukholmaan mukavasti LXB-hytissä. Kyseisessä hyttiluokassa on parisänky ja hieman reilummin tilaa kuin tavallisessa a-hytissä. Toivon myös, että sieltä löytyy jääkaappi, johon voin Ruotsista hankkia aamupalajogurtteja ja vaikka leivoksia kotiin vietäväksi.

kuva (c) Mikko

Perjantaiksi ollaan sitten buukattu Silja Serenaden risteily a-hytissä ja reitti vie jälleen Ahvenanmaan kautta Tukholmaan ja takaisin. Niin monta kertaa kun on tuntunut, että aika laivalla jää liian lyhyeksi ja Tukholmassa ei oikein ehdi minnekään, on tässä meidän ratkaisu ongelmaan. Boarding cardit ojossa jo odotan huomista!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

onpa hyvä loma-ajatus, kannatetaan!!!