Kanavan rannalla

Tapasin tänään kaverin kävelyn merkeissä - ei lenkin toki, käytiin eka Subeilla ja sitten lähdettiin tasaamaan oloa kevyellä liikunnalla Herttoniemen ja Tammisalon maisemissa. Kävelimme ensin Herttoniemen kartanon maiden ja upean puutarhan halki ja nautimme keski-eurooppalaisesta puistofiiliksestä. Puut olivat korkeita ja vanhoja, ja yleisilmapiiri siisti ja nautinnollinen juuri huvikävelylle. Vaikka puistossa riittäisi nautittavaa, jatkoimme me matkaa eteenpäin sillä päämäärä oli selvillä ja sinne oli tarkoitus ehtiä ennen kuin pimeä laskeutuisi ja tekisi kännykkäkuvaamisen mahdottomaksi. Käveltiin siis puiston läpi Herttoniemen salmen rantaan ja käännyttiin siitä kävelemään veden viertä koilliseen.

Ihan kiva paikka asua...

Matka jatkui taloja ja tontteja katsellen, vaikka tuohon kanavaan ei tuleva purjeveeneni kyllä mahtuisi. Kaunista kuitenkin, ja rauhallista. Hyvän tovin vettä seurattuamme aloimme saavuttaa varsinaista kohdetta, Tammisalon kanavaa, josta ei taida mahtua läpi kuin kanootilla tai kevyellä busterilla.

Kanavan viertä kävellessä nousi taas mieleen matkailu ja kaikki maailman kiinnostavat kanavat! Saimaa olisi lähellä, mutta houkuttelevimpia olisivat Kaledonian, Suezin, Korintin ja Panaman kanavat. On kiehtovaa lipua ahtaassa väylässä ja katsella molemmilla puolella olevaa pengertä. Kielistä olen mennyt läpikin ja miettinyt kuinka monta miestä sitäkin rakennelmaa on ollut toteuttamassa... Mikä siinäkin kiehtoo, kanavassa? Ainakin se, ettei kanavassa parin rankan meripäivän jälkeen keinuta olenkaan sekä se, että ranta on niin absurdin lähellä!

Jou joogaa

Onpa ulkona hieno ilma! Tällainen syksy on kuin tv:stä tuttu. Aurinkoa etuviistosta, lehdet lentää tuulessa ja käsineitä saa puristaa kassin kahvan ympärille. Tähän syksyyn halusin palauttaa yhden hyvän harrastukseni ja mennin Astanga joogakoulun alkeiskurssille. Toisin kuin otsikossa, hiphop ja hiljentyminen eivät sovi yleensä yhteen, mutta hyvälle mielelle tämä venymislaji harrastajansa saa.

Aloitin joogan ja Method Putkisto venyttelyn kymmenen vuotta sitten kirjojen avulla ja tuskailin itsenäni ahkerasti eri asentoihin. Kehon kehitys piti mielenkiinnon yllä; alkuun kun en pystynyt edes istumaan lattialla jalat ja selkä 90° kulmassa koska takareiteni olivat niin kireät. Vuoden päästä nenä ylsi polviin ja olo oli jäntevä. Sittemmin olen harrastanut lajia kotona säännölisen epäsäännöllisesti. Uudestaan alusta aloitettuna ja ohjatussa ryhmässä harrastettuna joogasta on alkanut kuoriutua muutakin kuin entinen Sarah Brightmanin tahdittama rentoutustunti. Olen alkanut tehdä liikesarjaa hengityksen tahtiin hikoillen samalla ihan kunnolla. Ennen se oli Brightmanin hengitys, joka loi liikkeelle kehyksen ja hikoilua vältin viimeiseen asti! Tiistai on vielä muutaman viikon joogapäiväni, sen jälkeen tulisi harjoitusten määrää varmaan nostaa... Tässä lajissa, kuten monessa liikunnassa hyvä olo harjoituksen jälkeen pitäisi muistaa niinä päivinä kun ei millään viitsisi ryhtyä urheilemaan! (kuten tänään)

Kotiseutumatkailu

Saimme täksi viikonlopuksi auton käyttöömme ja tämä mahdollisuus liikkua justavasti oli heti hyödynnettävä. Lauantaina käytiin kääntymässä Vihdissä. Ensisijainen kohde tosin olisi ollut Kaitalammen grillipaikat, mutta jo parkkipaikka oli lämpimän päivän takia aivan täynnä, ja grillaus siirtyi odottamaan viileämpää ajankohtaa. Tänään sunnuntaina suunnattiin Tapiolaan, missä kumpikaan meistä ei ollut yli vuosikymmeneen käynyt.

Kyltti aidolta vuodelta.

Paikka ei ollut muistikuvista paljoa muuttunut, rapistunut vaan vaikka puistonomaisuus sai edelleen hiljentymään. Minun silmääni hivelivät etenkin mäntyjen runsas määrä ja kauniit istutukset keskellä betonin harmautta. Toisaalta betonin käyttö ei oikein tue puutarhakaupungin imagoa. Myös asuintalot, jotka kohosivat suoraan kauppakortteleista näyttivät hieman jänniltä ja niitä päätettiin palata ihmettelemään talvella.Valtava vesiallas ja kulttuurikeskuksen polveileva arkitehtuuri palauttivat taas mielenkiinnon eikä fiilis enää ollut suomalainen vaan hieman mahtaileva ja menneen vallan havinoita kurkotteleva. Wikipediasta löytyi hyvä Tapiola-historiikki, josta käy ilmi, että mesta on muunmuassa rakennettu jo 50-60-lukujen vaihteessa eikä 1970-luvulla niinkuin mielestäni olisi sopinut... Myös Viljo Revelin taskumattitalot keskuksen itäpuolella Itäkartanon alueella oli hieno löytö!

Tähän altaaseen olisi kiva laskea radio-ohjattava laivapienoismalli.

 Istutkset piristivät, mutta uurnalehto näin lähellä ostoskeskusta oli hieman karmiva.

Aikaa Tapiolaan tutustumiseen käytettiin aivan liian vähän ja ympäristöönkin on seuraavalla kerralla tutustuttava laajemmin!

Vaatteita netistä

Mainitsin viime lauantaina kuinka shoppailin kotisohvalta englantilaisessa nettikaupassa. Eilen tavarat sitten saapuivat enkä tänä aamunakaan malttanut pitää händyjäni niistä erossa. Paketin sisällön julkistus olisi täälläkin ajankohtainen:

 Varsinainen etsimäni vaate oli valkoinen paitapusero. Milano Donnalla löytyi pitkäkalvosiminen malli, jonka kangas on ihanan pehmeää puuvillapopliinia. Kokoluokitus on kuten pelkäsinkin nettitilauksen heikko kohta. Paita on tyköistuvaa mallia, mutta minulle ehkä koon liian iso. Toisaalta tässä artikkelissa pieni väljyys ei haittaa. Tällä hetkellä kaikki paitapuseroni ovat ylityköistuvaa mallia ja napitus hörppää sen takia ärsyttävästi rintojen kohdalta. Palautusrumba jääköön siis.

Heräteostoksena tilasin Tommy Hilfigerin strassein koritellun perus T-paidan.

Ostosten lisäksi käväisin myös vanhempien luona hakemassa tuliaistilaukseni ja yllätyksenä sain IHANAN bostonterrieri-magneetin :) Sellaisen kun sais <3

Näyttelyä puhelimessa

En ole mitenkään puhelias ihminen, ja vielä vähemmän esiintyjä. Iän myötä tunnen entisestään hiljentyneeni. Pitkään on kuitenkin jossain salaisissa haaveissa ollut näyttämölle astuminen. Nautin oudolla tavalla siitä rääkkäävästä jännityksestä ennen näytöksen alkamista ja haaveilen pääseväni toteuttamaan itseäni jonkin roolin sisällä. Samanlainen kutkuttava jännitys oli maanantai aamuna, kun jouduin liittymään töissä puhelinpalvelurinkiin. Tai olisiko sanottava sain liittyä...

kuva Wikipedia

Huonekaveri on maanantain jälkeen pari kertaa maininnut kuinka luonnolliselta puhelimessa kuulostan. Tästä aloin miettiä puhelinpalvelua näyttelyhaaveni toteutumisena. Yhtälailla siinä kohtaan vieraan ihmisen ja esitän jotain muut kuin itseäni, olen asiakaspalvelijan roolissa. Vaikka asiat ovat tosia ja totisia, joutuu tilanteessa ottamaan roolinsa ja muuntamaan suhtautumistaan jokaisessa hetkessä uudestaan. Alkaa kuulostaa stand up-esiintymiseltä, tai ehkä improvisaatio teatterilta!

Huomisesta raotan sen verran, että paketti Saksasta saapui tänään...

Puhelimella netissä

Illan jutun aiheena piti olla se kuinka surffaan puhelimella blogiini ja tökin ruutua saadakseni haluamani kuvat ja jutut siirrettyä sivuille. Suureksi pettymykseksi tässä palvelimessa kyseinen ei ole mahdollista vaan tekstit ja kuvat pitäisi lähettää sivuille valmiina sähköpostilla. Hauska tökkiminen olisi siis jäänyt väliin! Aiheena pysyköön kuitenkin puhelin ja nykyinen netin käyttö puhelimella. Vanha juttu joo, mutta edelleen huvittaa, kun luurimainoksessa viimeinen 15 ominaisuudesta on puhelujen soittaminen! Nytkin kundikaverini makaa sohvalla ja katsoo BB:tä suorana puhelimestaan... Ja minä voisin nyt siirtyä hoitamaan raha-asioitani punkaan!

menossa nettiin

Kuva otettu toisella puhelimella, tämäkin osa jujua.

Saunassa miesten vuorolla

Viime aikoina on kuulemma ollut paljon puhetta Suomen oscarehdokkaaksi valitusta filmistä "Miesten vuoro". Itse kuulin leffasta vasta maanantaina työkaverilta, ja tänään olin jo Kinopalatsissa katsomassa valkokangasta. Odotin, että elokuvassa olisi kyse miesjoukosta, joka juttelee elämästä ja kuolemasta miesten vuorolla saunassa.

Elokuvan alku herätti todellisuuteen. Siinä kuvattiin jokaiselle suomalaiselle tuttua tilannetta: vanha pariskunta saunoo, mies pesee vaimonsa selän, ja vaimon lähdettyä kuivattelemaan kuvataan herraa vaipuneena omiin ajatuksiinsa lauteilla istuessaan. Korutonta, hyvin korutonta. Elokuva jatkuu seuraten lukuisten miesten puhdistautumista elämänsä suuresta tragediasta, jonka he kertovat läsnä olevalle kylpijäkaverille - sekä katsojalle. Yhdellä on kuollut lapsi, toisella vaimo ei anna lasta tavata, kolmannella vaimo on hukkunut, neljäs on menettänyt äitinsä, viides ajanut miehen päälle tavarajunalla... ja kaikilla tunteet nousevat pintaan tragediaansa kerratessaan. Iloisiakin tarinoita mahtuu mukaan, mutta enemmän elokuva pyrkii koskettamaan. Ja kertomaan meille suomalaisille, mitä jo tiedämme suomalaisuudesta, ja siitä kliseestä, että miehen on vaikea itkeä. Se tulee myös vahvasti esille, että jokainen juo saunan jälkeen olutta pullosta. Ja kaveriaan kuunteleva suomalainen ei halaile ja hyväile vaan nyökkäilee ja tuijottaa eteensä keskittyneesti.

Poistuin teatterista kovin tyhjä tunne mielessä. Suomalaisille leffa tuntuu syöttävän sitä kuvaa, mitä luulemme tietävämme suomalaisuudeksi, ja muille jotain outoa stereotypiaa. Minkälaista kuvaa meistä taas maailmalle ollaan viemässä?

Kuvat: Wikipedia

Kun saapuu syksy

Kun saapuu syksy, niin alkaa mietteet selvästi painua hieman syvemmiksi. Kundikaverin äidiltä sain vinkin ajatella loka-marras-joulukuuta yhtenä pakettina ja projektina, josta on vain "suoriuduttava" eikä pitkinä, yksittäisinä kuukausina. Ihan hyvä näkökanta, joka päivä voi projektista ajatella hävinneen siivun ja kokonaissuorituksen pienentyneen. Katsotaan lokakuun alussa tarvitsenko itse kyseistä psyykkausta.

 Varsinainen aiheeni tänään on kuitenkin elämän kokonasvaltainen projektisoiminen ja suorittamisen alleviivaaminen. Juttelimme eilen lenkkikaverin kanssa burn outista. Samaisesta keskustelusta nousi mietteisiini eräs viime aikoina pyörinyt mainos, jossa keskiverto ihmisen tekemiset - nukkuminen, syöminen, työssä käynti, istuminen ja seisominen - on laskettu koko elämän pituudelta. Sanotaan vaikkapa , että ihminen nukkuu 30 vuotta elämästään ja käy töissä toiset 30. Laskentatapa on tuttu aiemmistakin yhteyksistä ja toisaalta on ihan hupaisaa kuulla päivittäiset toimet yhdeksi aikajanaksi käännettyinä. Kauankohan vaikkapa pesemme hampaita?

Kun kyseisestä laskenta tehdään negatiiviseen sävyyn eli aletaan pohtia kuinka kauan nukutkaan elämäsi aikana, herää äkkiä käsitys, että nukkuminen olisi turhaa. Tai töissä käyminen ajan hukkaa. Ja tämä etenkin sen takia, jos luvuilla herätetään mielikuva, että sen takia olisi toimittava ja tehdä jotain uskomatonta. Kun päivittäiset asiat esitetään isoin luvuin, voi niistä syntyä negatiivinen mieleikuva ja nukkuminenkin alkaa tuntua kolmeltakymmeneltä hukkaan heitetyltä vuodelta. Niin kauan sitä vain nukkuu, viettää tiedottomassa tilassa...

Nukkuminen on aliarvostettua nykyisessä kiireisessä yhteiskunnassa, unelle ei tunnu jäävän aikaa, vaikka mitä ihaninta on milestäni vaipua pehmeään sänkyyn odottamaan mielenkiintoisia unia ja tietää heräävänsä seuraavaan päivään virkeänä. Tästä mietelmästä nousi seuraavaksi pintaan kysymys arjen arvostamisesta. Jos jokapäiväinen elämä ei ole tyydyttävää, ei yksi viikon loma tai muu huima kokemus voi sitä huimaksi muuttaa, vaikka hetken piristääkin. Eikä toisaalta tuota 30 vuoden unituomiota voi suorittaa kerralla, saati olla 30 vuotta putkeen töissä. Ymmärrän, että vuosilla on hauska leikkiä, mutta jos ihmisillä on ongelmia arjen jaksamisen kanssa ja masennusluvut vain kohoavat, olisi tärkeää kiinnittää huomiota joka päiväiseen elämään ja mielen laatuun.

Syödä mielekkäästi? Harrastaa mukavasti! Tykätä työstään ja haluta mennä välillä nukkumaankin. Arjen juhlinta on myös mielestäni hyvä keksintö. Sitä tulisi juhlia, mitä eniten on!

Ostoksilla kotisohvalla

Syksy on minulle vaateostosten aikaa. En tykkää hikoilla enkä osaa ostaa hellevaatteita, mutta viileän tullen innostun aina hankkimaan uusia juttuja. Tänään kokeilin ensi kertaa englantilaista nettikauppaa (dress-for-less). Monelle juttu on varmasti tuttu, mutta minulle ihan uusi ja odotan jännityksellä tulosta... Ostin paitapuseron ja t-paidan, ja suurimpana kysymyksenä etenkin paitapuseron kanssa oli kokoluokitus. Valikoima ja hinnat ulkomaisissa outlet storeissa ovat kuitenkin niin hyvät, että kokeiltava oli! Kahden viikon sisällä voinen raportoida tuloksesta ja ostosten istuvuudesta. Jos kaikki menee hyvin, jäi kauppaan vielä pari mielenkiinoitsta artikkelia, silloin voisi kimppatilaus tuttujen kanssa olla kohdallaan.

Kuva Leeds'istä. Vanhaan Corn exchangen taloon on rakennettu putiikkikeskittymä.

Shoppailin myös Siljan nettisivuilla tehden ostoslistaa vanhemmilleni. Kanebon ripsiväri, Calvin Kleinin hajuvesi ja imeskeltäviä hedelmäpastilleja päätyi sille listalle. Nyt hiljennän vauhtia ja alan miettiä jotain halpaa lounasta.

Luovaa

Tuli pidettyä luova tauko, taukoa on luovaa välillä pitää. Mitään suurempaa ei ole tapahtunut, olen lähinnä tarkkaillut ympäristöä. Hienoja aurinkoisia aamuja, joista on saanut nauttia töihin lähtiessä. Västäräkkien suuresta määrästä. Olen alkaut hahmottaa naaraan ja koiraan eron. Ne ovat vinkeän vikkeliä kavereita.

Tiistaina seisoin valoissa 10 ratikan päättärin lähellä suojatien kupeessa. Rauha valtasi koko risteyksen, kun liikennevalot menivät hetkeksi epäkuntoon. Koko risteys seisoi monta minuuttia, kun kaikki valot olivat punaisena. Jono ulottui Mannerheimintien alittavaan tunneliin, mutta hiljaisuus ja odottava tunnelma oli hyväilevä. Jännä fiilis niin vilkkaassa risteyksessä pahimpaan ruuhka-aikaan!

Nostalginen fiilis taas valtasi bussissa, kun joku selasi puhelimensa soittoääniä kuunnellen pätkän jokaista kappaletta. Äärimmäisen ärsyttävää, mutta eipä ole sitä tehnyt kukaan sitten 2000 luvun alun! Sunnuntaina myös toteutin itseäni ajelemalla ja laulamalla samalla. En ole vielä kokeillut suihkussa laulamista, mutta ratissa fiilis on mahtava. Ajaminen, tuntuma ja hyvä stygi... Vau!

Lyhyesti sanottuna olen keskittynyt pienistä asioista nauttimiseen. Miten pienestä saa hymyn huulilleen. Monesti myös tutkiskelen vastaan tulevien vaatetusta tai pohdin, miten märästä affaltista nousee huomattavasti kovempi meteli kuin kuivasta. Käännän katsetta makeiden autojen perään ja avaan sieraimet, kun kaupungilla tuoksuu ulkomaille tai joku vastaantulija hyvälle hajuvedelle.

Yksinkertaisia asioita - havainnoitavia yksityiskohtia!

Lauantai näin

Joskus lauantain voi aloittaa tienaamalla ja jatkaa tuhlaamalla. Se oli ainakin ajatus, mutta vain ensimmäinen toteutui. Töihin heräsin ja tuntien täytyttyä jatkoin päivääni serkun kanssa kaupungilla. Tuhlaaminen unohtui, kun en kyennyt edes valkoista alustoppia löytämään. Seuraavaksi yritän nettikaupoista, sieltä löytyy uusia merkkejä ja jännittäviä vaatteita, vaikka vain ihailuun.

Nyt illalla onkin sitten mukava pidellä syysiltaa kotona.

Katsoin vihdoin ystävän suositteleman dvd:n ja jatkan suosittelua eteenpäin, Paholainen pukeutuu Pradaan on erittäin suositeltava elokuva. Eikä juoni roiku muodissa vaan ihmissuhteissa. Nyt boksilla odottaa dokumentti Pariisin Invalidikirkosta ja lasissa hieman punaviiniä...

Nautinnollista iltaa!

Ikkunassa Stadissa

Se on makeeta, kun kävelee muina miehinä ja yht'äkkiä tajuaa, että vierellä seisoo jotain. Pysähtyy. Huudahtaa Vau. Tutkailee ja ottaa kuvan, jota voi kotona ihastella. Hienoa, ettei näyteikkunoissa enää myydä tuotteita vaan mielikuvia ja ihanteita. Myykö tämä laukkukauppa siis matkalaukkuja vai käsilaukkuja iltaelämän kissaeläimille..?

Taidegallerian on lupa olla salaperäisempi tai ehkä taiteellisen outo. Hieno pää. Taas ei ohi voinut kävellä, pimeä on ikkunaostosten aikaa!

Yksi tyylipostaus vielä

Vielä yksi tyylipostaus ennen kuin keksin muuta. Kierrätys taas menossa, nyt huivin kanssa. Kävin tämän näköisenä viime viikolla myös töissä, kun oli niin viileä ilma. Nyt lämpiää ihanasti :) Tänään pystyi taas heilumaan paitahihasillaan ulkona.

Huivissa lukee monilla kielillä "rakastan sinua". Kokeilin juuri portugalia kundikaveriin, hih. Stailit vaatteet on selvästi hyvä säilyttää tulevien sukupolvien käyttöön!

Kävin ostoksilla

Se on jännä, kun joskus onnistuu mielestään ostamaan todella kivan vaatteen, mutta kun tuo sen kotiin, ei mikään vaatekaapista jo löytyvä tunnu sopivan yhteen uutukaisen kanssa. Minulle kävi niin vuosi sitten ostamieni tummansinisten housujen kanssa. Ne näyttivät kaupassa hyviltä, sovituskopissa vielä paremmilta ja mielessäni maalasin siistejä kokonaisuuksia kotoa löytyvien yläosien kanssa... Kotona kokeiltuina housut näyttivät yllätteän ihan junteilta. Tämän syksyn mallitosta bongasin vihdoin housuihin sopivan yläosan nimittäin merimieshenkisen raitapaidan! Tässä siis eilinen hankintani:

Tämän Soyaconceptin puuvilla neuleen löysin Sokokselta. Hauskat puolihihat ja lantiolle jäävä leveä resori keventävät housujen virallista olemusta kivasti.

Tänään ei sitten olekaan mennyt yhtä putkeen kuin eilen. Kaadoin aamupalan syliini (aamupalani = mysliä ja maitoa) ja iltapävällä huomasin, ettei tietokoneeni akku suostu latautumaan. Nyt pohdin onko vika akussa, onko kyseessä jonkinlainen kosketushäiriö vai onko se peräti uusi ohjelmisto, joka tökkii. Verkkovirralla kone onneksi toimii hyvin eli laturissa vika ei ole. Toisaalta harmi sekin, uusi laturi kun olisi maksanut "vain" 70euroa siinä missä uusi akku maksaa 130euroa! Kallista on meno tekniikan hajotessa!

Takki ja mikä nappi...

Viime viikolla on neulan alla ollut äidin vanha vaate, hänen vaatekaapillaan on käyty jälleen kerran... Nyt olen viimeistellyt noin 50 vuotta vanhaa, vekkihameesta tehtyä pusakkaa, jonka mummoni on äidille aikanaan ommellut. Takki on kokenut vuodet, muttei piitannut niistä pätkääkään! Kangas on ainakin loisto laatua ja mallikin ajaton. Nyt on viimeisen silauksen aika, kun olen valitsemassa nappeja... Kultaa vai hopeaa, isot vai pienet? Harmittaa todella, kun ei juuri nyt ole sitä parempaa kameraa saatavilla! Toivottavasti kuvista saa jotain selvää.

 

isot, hopeiset

pienet, kultaiset

 pienet, hopeiset

Olin ensin isojen hopeisten kannalla, mutta nyt alan kallistua pienten hopeisten puoleen. Autattehan valinnassa :)

Karhut rivissä, kädet yhdessä

Iltakävely tuli tänään tehtyä Senaatintorilla karhupatsaita katsellen. Kyseessä on Berliinistä vuonna 2002 liikkeelle lähtenyt näyttely, jonka idea on edistää kansojen yhteenkuukuvuutta ja keskinäistä ymmärrystä. Helsingin näyttelyssä on esillä 142 karhua. Kahdeksan vuoden aikana näyttely on kiertänyt ympärimaailmaa, lisää tietoa näyttelyn kotisivuilta. Ja sitten suosikkieni esittelyyn:

Thaimaan karhulla on lentopostikuori yllään.

Ranska on suosikkimaani, karhukaan ei tuottanut pettymystä. Kuuban sikaria polttava karhu on mainio idea, vyönäkin sikarin vyö.

Amerikka on luottanut New Yorkin maamerkkiin, Britannian teddy on kietoutunut maansa lippuun.

Egyptin yhteishengen lähettiläs on naamioitunut Faaraoksi, Sveitsin hahmo on mielestäni makein täyteen maalatuista yksilöistä.

Suomen karhu oli hieman pettymys, ihmisten naamat eivät mielestäni sovi karhun "asusteeksi".

Kokonaisuutena näyttely on komea ilmestys patsaiden seisoessa loivan ympyrän muodossa torin laidoilla. Aikaa siihen tutustumiseen on 26. lokakuuta asti!

Illan menoja

Tänä iltana oli jälleen auto käytössä, kun heitimme vanhempiani kylään ja haimme sieltä pois. Juuri ennen pois hakua, upean kuvausilman vallitessa kurvasimme Sompasaaren vanhaan satamaan katselemaan miltä alue näyttää sataman purkamisen jälkeen ja ennen paikalle nousevaa asuinaluetta. Jätimme auton tosin ensimmäisellä visiitillä Itäväylän vääräälle puolelle ja kävelimme keskeneräisiä työmaateitä pitkin vanhalle satama-altaalle.

(c) Mikko

Graffitiseinän jälkeen oli kyhätty lava bändille, jolla soittivat erilaiset bändit ja meno oli rentoa. Kauaa emme ehtineet kuunnella musiikkia, kun oli aika lähteä heittämään vanhempia kylästä kotiin. No paikalle palattiin uudelleen illan jo laskeuduttua ja nyt löysimme myös tien ajaa autolla suoraan satama-alueelle. Bändi oli vaihtunut ja graffitien tekijöitä ulompana satamalaiturilla riitti. Me kokeiltiin yökuvausta videokameralla ja normaalilla kameralla jalustan kanssa.

(c) Mikko

Skål!

Unohdin kiittää Teitä lukijoitani, viikolla tuli tuhat kävijää täyteen! Mukava tunne, kun viidessä kuukaudessa kirjoituksiani on katseltu jo noin monta kertaa. Pientä juhlintaa :)

Toisena aiheena on aika nostaa esiin viimeisin kysely, jossa kysyin "Onko uusi elintenluovutuslaki hyvä juttu? Eli oletko valmis luovuttamaan elimesi kuoltuasi?". Ensin kiitokset vastaajille, tulos oli hyvin elinsiirtolain myönteinen. Viidestä vastaajasta neljä oli valmiit luovuttamaan elimensä kuoltuaan, yksi ei ollut varma kannastaan. Minun piti jo ennen lakimuutosta hankkia lompakkooni elinsiirtokortti, jolla olisin hyväksynyt elimieni käytön kuolemani jälkeen. Nyt ei enää tarvitse kortteja, on vain pidettävä ääntä jos ei halua elimiään käytettävän. Se vapauttaa omaiset vastuusta päättää luovutetaanko vai ei, ja vastuu siirtyy lain kautta vainajalle. Jos hän ei ole kieltänyt, on asia selvä.

Olen pohtinut myönteisen kantani sitä kautta, että jollekin läheiselleni tapahtuisi jotakin vakavaa, mikä vaatisi siirtoelintä ja ainoa mahdollinen luovuttaja tahtoisi ehdottomasti mennä hautaan kokonaisena ja koskemattomana, olisi se paha tilanne. Ainoa mahdollisuus uhrin hengissä selviämiseen kuivuisi siihen! Niin kauan kuin aivojen siirtoa ei keksitä, minulta saa lopun koittaessa viedä kaiken, enhän niitä enää tarvitse ja joku toinen voi todella tarvita. Minuus ei kuitenkaan ole kiinni kokonaisesta ruumiissa vaan se elää psyykessä ja mielessä, ja niitä ei voi muille siirtää.

Syksy ryntäsi Pohjolaan

 Säiden valtias selvästi selasi kalenteriaan päättäessään, että Suomeen saapuu syksy. Niin täsmällisesti alkoivat tihutukset, villit tuulet ja viileät ilmat, juuri elokuun vaihtuessa syyskuuksi. Kesällä olin ihan varma, että luvassa on pitkä, kaunis ja lämmin syksy, mutta elokuun hidas viileneminen ja viime päivien äkkikoleus pistävät epäilemään omaa ennustettani. Ei syksy näin nopeasti saisi tulla! Töissä joku puhui jo joulusta... Nyt on loppu kesä, näin ajattelen! Loppukesän ajatteleminen auttaa kyllä suhtautumaan sateisiin aamuihin  ja harmaaseen ilmaan tietyllä sarkasmilla, vaikkapa kireiden työmatkalaisten ilmeitä salaa katsellen. Kesän lopulla tulee vastaan aina kaikkea uutta eikä synkistelyyn ole aikaa. Lepo on silloin ohitse ja on aika tarttua haasteisiin!

Tämän syksyn haasteitani ovat laajentuneen toimenkuvani harjoittelu töissä, tuleva joogakurssi ja yritän myös alkaa kouluttautua rannikkolaivuritenttiin, joka järjestetään joulukuun alussa. Olen jo suorittanut pienveneilyn "perustutkinnon" eli saaristolaivurikurssin, mutta syventävät opit eli vuorovesien ja sorron laskemisen opettelu kiinnostaisivat nyt. Ja veneilijän sääoppia voisin harkita lukevani tulevaa kesää silmällä pitäen...

Katselua

Viime viikolla vähäinen tv:n katsominsemme on vaihtunut täysin netin tapittamiseen, kun BB on lähtenyt käyntiin. Varsinaisessa talossa porukka on hieman vaisua. Yhdenkään persoonana ei nouse ylitse muiden eikä porukan yhteishenki ole päässyt kehittymään ollenkaan. Sitä vastoin viiden vanhan asukkaan muuttaminen salahuoneeseen oikean talon yhteyteen on tuonut säpinää ohjelmaan! He ovat rentoja ja vaikkeivät ole asuneet monikaan samalla kaudella Big Brother talossa, heidän meininkinsä on heti yhteen sopivaa. Heidän nauraessaankin on vaikea itse olla hymyilemättä.

Näytön katselemisen lisäksi katselimme tänään upeaa taivasta. Ilta kahdeksalta laskeva aurinko värjäsi alhaalla riippuvat pilvet upeasti punaisen, lilan sinisen ja oranssin eri sävyillä. Harmiteltiin oikein, ettei kamera sattunut mukaan. Ja sitten vielä ilmoitus, jos haluaa tuijotella taivaalle. Keskiviikkona 15 syyskuuta on Helsinki-Vantaalla nähtävillä maailman suurin lentokone, Lufthansan Airbus 380. Se tulee käymään kokeillakseen kentän soveltuvuutta hätä- ja varalaskupaikaksi. Sama testi tehdään saman päivän aikana Tukholmassa, Oslossa ja Kööppenhaminassa. Monella taivaalla on siis nähtävää!