lauantai 21. elokuuta 2010

Nuorisomuoti

Aamun bussit ovat tällä viikolla täyttyneet koululaisista, maanantaina sen huomasi erityisen hyvin. Kahdeksaksi oli kaupunkiin päin menoosa moni reppuselkä. Hogasin tänä aamuna, että tilanteessa on mitä mainioin tyylien bongauksen paikka! Nykynuoret, etenkin pojat, pukeutuvat todella makeisiin väriyhdistelmiin ja vinkein kuvioin varustettuihin huppareihin. Lippiksissä ei tarvitse enää suosia pelkästään tummia värejä ja kengissä on 80-luvun skeittityyliin väritetyt ja muotoillut mallit suosiossa. Omana aikana tätä ei näkynyt...

Pohdin dösässä myös mistä tämä nykyinen tyyli on peräisin? Eniten tulisi mieleen, että 90-luvun hopparityyli on hieman kehittynyt ja hioutunut. Enää pääasia eivät ole roikkuvat housut, vaan omaperäinen kokonaiskuva. Asiaan on varmasti myös vaikuttanut rap-artistien merkkitietoisuus, Snoopy Dog:kin on nähty Louis Vuittonin laukku käsipuolessa. Samalla voi saada omaan tyyliin ideoita. Joku löysä, kirkaanvärinen huppari vois olla aika tervetullut vapaa-ajan vaatteeksi minullekin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hyvä todeta että nykynuoret pääsee irti siintä ainaisesta mustasta väristä!!!