Unelmakoti

Olen täällä puhunut haaveesta muuttaa omakotitaloon, jossa olisi piha kesäisen sunnuntaiaterian nauttimiseen ja täydellinen oma rauha vaikka huudattaa stereoita ja pitää bileitä aamuvarhaiseen. Toisaalta olen joskus haaveillut omasta saaresta vielä suuremmassa rauhassa, keskellä merta, sään armoilla ja sopivan venematkan päässä mantereesta. Tai kävisi kyllä kerrostalohuoneistokin, kunhan siinä olisi parveke ja rauhalliset naapurit. Ja tohtisiko vielä toivoa merinäköalaa... Ehkä jonkn kolmesta joskus saavuttaa.

Tämä omasta asuntomieltymyksestä kirjoittaminen tuli mieleeni lukiessani tänään ilmestyneen Helsingin Uutisten juttua "Kaveriporukka rakentaa itselleen kerrostalon". Otsikko pani vaan miettimään, että huh on siinä porukka ja projekti! Luettuani pidemmälle, projekti kävi oikeasti mielenkiintoiseksi: talo aiotaan rakentaa Jätkäsaareen (vau), mutta siihen rakennetaan yhteinen ruokailutila ja yhteissauna (öööh)... Nämä aktiiviset kaupunkilaiset ovat kuulemma kyllästyneet nukkumalähiöihin ja haluavat tuntea naapurinsa paremmin kuin vain nimeltä. Minun on pakko myöntää, että olen oikein tyytyväinen, kun tunnen naapurini etunimen vain koska hänen postinsa on pari kertaa eksynyt postiluukusta eteiseeni. Samoin olen iloinen hymystä ja tervehdyksestä, jotka muilta pelkästään ulkonäöltään tutuilta naapureilta saan. Miltä tuntuisi siis yhteisruokailu ja kimppasauna? Vaikkakin kavereiden kesken...

Rohkea idea se ainakin on! Ja varmasti aika hauska sopivalla porukalla toteutettuna. Mutta, mutta... Minä taidan pitää kuitenkin kiinni kaupunkilaista juuristani ja tarpeestani ylhäiseen yksinäisyyteen. Kyllähän joku on sanonut, että masennuksetkin osaltaan johtuvat yhteisöllisyyden puutteesta, sinänsä projekti varmasti kantaa hedelmää. Vaikka useilla hiljentyminen ja oma tila ovat sitä suurinta terapiaa. Noh, jännä kuulla lisää talon valmistuessa!