perjantai 18. kesäkuuta 2010

Vaihdan farkut verkkareihin!



Pian se sitten tulikin, perjantaifiilis. Viikko sitten olin menossa töihin viikonloppunakin, mutta tänään on myönnettävä viikonlopun tulevan ihan oikeaan saumaan. Palkitseva työviikko on takana ja rentoutua voi nyt autuaana. Koulutus on tuottanut tulosta ja maanantaina aloitan jo itsenäisen työskentelyn. Jee!

Toimistotyössä kun olen, työaika on liukuva. Hesarissa kirjoitettiin muutama viikko sitten miten liukuva työaika on tulevisuutta. Silloin työntekijällä on mahdollisuus joustoihin henkilökohtaisten syiden takia samoin kuin töihin tulon voi sovittaa vaikka omaan nukkumarytmiin. Tiukkoihin työaikoihin tottuneelle tämä on kuitenkin ollut huvittavan vaikeaa. Liukumassa kun tulee nopeasti ahneeksi! Tekisi mieli mennä joka päivä töihin hieman ennen kahdeksaa ja istua paikallaan juuri neljään, tällä tyylillä plussaa tulisi päivittäin parikymmentä minuuttia. Ihan hyvä, kyllä. Ahneus vaan näkyy myös siinä, että plussia tekee mieli säästää ja kerätä ei suinkaan käyttää ja nauttia niistä. Täysin naurettavaa... Pitää kehittää joku tekniikka tähän, pitäähän niistä plussista nauttiakin vaikka sitten lähtemällä perjantaisin aiemmin. Pukeutumisprobleeman ratkaisin lakerikenkien hyväksi.

Hyvästä työstä olen ajatellut palkita itseni jotenkin. Ihan ekalla palkalla ostin aikanaan kellon, joka on edelleen ahkerassa käytössä. Nyt ostoslistalleni on hiipinyt kaksi investoinnin kohdetta: 
Mitä pidätte?

kuvat:
laukku
kengät

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

palkitse vaan. liukuma on hyvä keksintö itse en päässyt tai työssäni ei ollut moista "mukavuutta".