Ensimmäinen työviikko paketissa

Nyt se on ohi, nyt on perjantai. Olen ollut ensimmäisen viikkoni toimistossa töissä. Kesäduuneja on kertynyt viheralalta ja kiireapulaisuuksia Hullareilta, mutta tämä on ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka. Ja tänä perjantaina fiilis on outo... Ei ensinäkään tunnu, että olisi ollut töissä. Ei ole hillitöntä fyysistä väsymystä eikä varsinaista tunnettakaan töissä olosta. Viikon ohjelma on tietysti ollut koulutusta eli ehkä tuntuma onkin kuin koulun penkillä. Minulle on annettu joka päivä uusi pino luettavaa (mm. lakeja, asetuksia ja tietokoneohjelmien käyttöohjeita) ja ensi viikon perjanaina olisi tarkoitus aloittaa itsenäinen työskentely. Itsenäinen työnteko. Itsenäinen! Katsotaan sitä sitten. Ja voitte kuvitella, että koulufiilis siitä vain kohoaa ja kohoaa perjantain lähestyessä. Luen ja opiskelen perjantain "tenttiä" varten... Silloin pitäisi näyttää pystyvänsä itsenäiseen työntekoon. Kerran opiskelija, aina opiskelija?

Olen myös muutamaan otteeseen pohtinut, että osoittaako tämä nyt minun olevan aikuinen? Työskentely 5 arkipäivää viikossa noin kahdeksasta neljään. Omaan asuntoon muutto osoitti aikanaan itsenäisyyttä. Aikuinen fiilis tuli kai silloin kun viime sunnuntaina hogasin opiskeluaikojen oikeasti jääneen taakse, ja maanantaina, kun tajusin etten haluakaan niiden enää palaavan! Työnteko on kivaa, ja ihan itsessään. Palkan lisäksi se palkitsee myös epäsuorasti tunteella, että olen tarvittu. Opiskelu saattoi usein tuntua puuhastelulta tai harrastukselta, siinä ei ollut aina selkeämpää tähtäintä kuin tentin läpäisy tai päivän kuluttaminen mielenkiinoitsesti. Joskus satunnaisesti saattoi miettiä lopussa häämöttävää tutkintotodistusta. Töissä joku todella tarvitsee panokseni, maksaa minulle siitä ja vieläpä toivoo, että saavun töihin ajoissa ja viivyn, melkeinpä viihdyn sen 7 tuntia ja 45 minuuttia. Se on hyvä fiilis.


Sitten vielä tästä fiiliksestä, tästä ei-perjantai olosta. Tekisi melkein mieli mennä huomenna koneen ääreen ja tankata lisää oppia, kerrata hulluna asioita, hakata konetta, vaikka kuten jo totesin, jos ei kaksi päivää riitä niin ei viikkokaan tee mestaria missään työssä. Ja niin, odotetanpa vaan hetkeä, kun viikonloppu todella tuntuu odotetulta, ihanalta ja aivan liian lyhyeltä... Sinä perjaintaina kirjoitan perjantain autuaasta tunnelmasta ja viikonlopun suloisuudesta! Yksi perjantaihin sopiva juttu  tuli kuitenkin tänään tehtyä, nimittäin käytyä elokuvissa katsomassa Sinkkuelämää 2. Monet ovat sitä hieman mollanneet, vaisuksikin ehkä kutsuneet. Minä sanoisin, ettei sitä tule mennä katsomaan suurin odotuksin vaan avoimin mielin. Puvustus, lavastus ja juoni ovat juuri mitä odottaa saa, upeaa! Mutta siinä on yksi syvempikin kerros. Naisten ja heidän puolisoidensa väliset suhteet antavat paljon kunhan vaan on valmis ottamaan. Kaiken glamourin alta löytyivät meidänkin pohdintamme ja lähdimme teatterista nauraen ja elokuvan sanomaa hellien...

Bristoliin, parvi, toinen rivi, ja keskeltä kiitos.