sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kotimaanmatkailua

Pari viime päivää on mennyt hiljaisuuden puolelle täällä. Syynä tähän ovat helatorstainen aikaan saamattomuus. Hioin koko päivän Queen Elizabethin pelastusvene taavetteja, kiinnittämättä vielä yhtäkään. Kuvia tulossa liimapurkin heilahdettua.

Perjantaina hyppäsin puolestani melkein suoraan punkasta junaan, ja suuntasin vuorokaudeksi Lappeenrantaan. Ystäväni opiskelee sikäläisessä yliopistossa ja lukuisten kutsujen jälkeen sain lähdettyä tsekkaamaan paikan ja menon, ja yllätyin todella iloisesti! Sikäläiset opiskelijat osaavat perjantaisen hauskanpidon G-piste-baarista jatkoille asti... Lauantaina oli vuorossa ihanaan kesäkaupunkiin tutustuminen ja ostoskatujen tarkistus, jälleen iloinen yllätys (kuva kans tulossa). Iltapäivästä kiipesimme linnoituksille katsomaan satamamaisemaa, jonne lopulta laskeuduimme syömään atomit (keitetyllä munalla täytetty lihapiirakka). Kuvassa risteilylaiva Camilla ja vastarannan hienostotaloja.

Ei kommentteja: